a)
Sain parhaan mahdollisen koulutuksen. Nuorena
tulin tosin kokeilleeksi alaa, joka ei
sopinut minulle.
b)
Isäni painosti minua hyvään ammattiin, mutta
en oikein viihtynyt koulun penkillä.
c)
Olin varhaiskypsä lapsi, oikea mallioppilas.
d)
Etenin opinnoissani hyvin, vaikka pidinkin muutaman
välivuoden. Minulle selvisi vasta
aikuisiässä, mitä oikeasti haluan tehdä elämälläni.
2. Kuvaile perhetilannettasi.
a)
Olen sinkku, mutta minulla on läheisiä ystäviä.
b)
Elän ruuhkavuosia lapsiperheen arjen ja työn
puristuksessa.
c)
ja d) Olen naimisissa.
3. Millainen olet luonteeltasi?
a)
Haluan aina oppia uutta, ja tulen toimeen erilaisten
ihmisten kanssa.
b)
Olen luova, ulospäinsuuntautunut ja nopea reagoimaan.
c)
Minusta saa viileän vaikutelman, mutta sisälläni
jylläävät voimakkaat tunteet. Olen taipuvainen
ahdistumaan.
d)
Perehdyn asioihin syvällisesti ja pidän kiinni
periaatteistani.
4. Mikä on suosiosi salaisuus?
a)
En ole mikään vouhottaja, vaan pikemminkin kultaisen
keskitien kulkija. Hillitty charmini
on tuonut minulle monia kannattajia, vaikka
ääripään ihmisiä maltillisuuteni saattaakin
ärsyttää.
b)
Saan ihmiset puolelleni, sillä tyylini on lennokas
mutta ajatukseni maanläheisiä ja ymmärrettäviä.
c)
Olen hyvä kokoamaan tietoa ja välittämään sitä
kirjallisessa muodossa.
d)
En tiedä, voiko puhua suosiosta, vaikka minulla
omat kannattajani onkin. Ehkä merkitykseni
ymmärretään vasta sitten, kun
minusta on aika jättänyt.
5. Miten suhtaudut omaan uskonyhteisöösi?
a)
Siedän tätä kirkkoa siinä toivossa, että jonain
päivänä siitä tulee parempi, samoin kuin
kirkko on pakotettu sietämään minua siinä
toivossa, että jonain päivänä minusta tulee
parempi.
b)
Halusin uudistaa kirkkoani sisältäpäin, mutta
se ei niille jästipäille kelvannut, joten piti
lähteä.
c)
Olen vahvasti mukana päättämässä, miten asioita
hoidetaan.
d)
Tiedän, mihin uskon, mutta tällä hetkellä minulle
ei oikein ole paikkaa seurakuntakentällä.
6. Mitä ajattelet kasteesta?
a)
En halua osallistua kastekiistoihin.
b)
Kasteessa usko annetaan ihmiselle lahjana, mutta
ihminen voi myös luopua lahjasta.
c)
Kaste itsessään ei pelasta vaan on merkki siitä,
että ihminen on Jumalan armosta päässyt
osaksi Kristuksen seurakuntaa.
d)
Kasteessa on kyse siitä, että kastettava tunnustaa
kristillisen uskonsa julkisesti.
7. Miten käyttäydyt sosiaalisessa mediassa?
a)
Esitän kriittiset huomiot vastustajilleni huumoriin
verhottuna.
b)
Minulla on paljon seuraajia, mutta välillä on
tullut syytöksiä vihapuheesta. Kun meikäläiseltä palaa
pinna, en tuhlaa aikaani siihen, että
asettelisin sanani kauniisti.
c)
Minulla on oma foorumi, jonka keskusteluja moderoin
rankalla kädellä.
d)
Sanon mielipiteeni suoraan, mutta tiedän, etten
voi pakottaa toisia ajattelemaan samoin
kuin minä.
8. Mikä on mottosi?
a)
Kun saan vähän rahaa, ostan kirjoja; jos rahaa
jää yli, ostan ruokaa ja vaatteita.
b)
Meidän täytyy kuulla ilosanoma joka päivä,
koska me unohdamme sen joka päivä.
c)
Todellinen viisaus koostuu kahdesta asiasta:
Jumalan tuntemisesta ja itsetuntemuksesta.
d)
Sana ei ohjaa meitä joutilaisuuteen vaan
taisteluun, sillä meidän on väsymättä kamppailtava,
ei ihmisiä vaan heidän jumalattomia oppejaan
vastaan.
Eniten a-vastauksia:
Erasmus
Rotterdamilainen (n. 1466–1536)
oli filosofi ja teologi, jonka ajattelusta reformaattorit
saivat vaikutteita. Hän kritisoi
katolista kirkkoa muun muassa teoksessaan
Tyhmyyden ylistys, jossa hän
iskee satiirin keinoin epäkohtia vastaan. Kriittisyydestään
huolimatta hän pysyi
koko ikänsä katolisen kirkon jäsenenä.
Erasmus
arvosti vapautta ajatella itsenäisesti ja
vältti sitoumuksia, jotka voisivat
temmata hänet mukaan kiistoihin. Luther
olisi toivonut hänen liittyvän mukaan
reformaation rintamaan mutta joutui
tässä suhteessa pettymään arvostamaansa mieheen.
Eniten b-vastauksia:
Martti
Luther (1483–1546) lienee reformaattoreista se,
joka vähiten kaipaa esittelyä. Hänet
tunnetaan muun muassa kansankielisestä
raamatunkäännöksestään, musiikillisista
ansioistaan ja särmikkäästä luonteestaan.
Kaiken muun lisäksi Luther
oli aviomies ja kuuden lapsen isä.
Reformaation
katsotaan alkaneen Lutherin
teeseistä, joissa hän arvosteli muun
muassa anekauppaa. Hän kävi julkisia
väittelyitä sekä katolisen kirkon edustajien
että toisten reformaattorien kanssa.
Eniten c-vastauksia:
Jean
Calvin (1509–1564) lukeutuu protestanttisen reformaation
toiseen sukupolveen. Hän
jatkoi ja kehitti toisten aloittamaa
työtä ja jäi historiaan yhtenä reformoidun
kirkkoperheen kantaisistä.
Calvin
pääsi vuonna 1541 päättävään asemaan
Geneven kaupungissa ja pyrki luomaan
siitä ihanteidensa mukaisen yhteisön.
Nykykristityn näkökulmasta kaupungin
hallinto oli varsin kovakouraista, sillä
toisinajattelijoita tuomittiin kuolemaan.
Myös muun muassa kiroilusta, uhkapeleistä
ja tanssista joutui vähintäänkin vankilaan.
Eniten d-vastauksia:
Balthasar
Hübmaier (1480–1528) oli anabaptistisen liikkeen
vaikuttaja, joka on jäänyt
reformaattoreiden joukossa melko tuntemattomaksi.
Hän oli katolilainen oppinut
ennen kuin koki hengellisen heräämisen
ja vakuuttui reformaation opeista.
Hübmaierin
mukaan kristillisen uskon tuli
perustua yksin Raamattuun. Tätä
kautta hän päätyi kannattamaan uskovien
kastetta ja meni itsekin kasteelle. Kuten
monille muillekin anabaptisteille, Hübmaierille
kävi huonosti. Mies poltettiin
roviolla, ja muutaman päivän kuluttua hänen
vaimonsa teloitettiin hukuttamalla.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...