Syrjäistä kylää reunustavan mäen rinteellä Romanian Transilvaniassa kyyhöttää muutamia alakuloisen näköisiä asumuksia. Ne on rakennettu savesta, ja runkona on käytetty metsästä kerättyjä puunoksia ja riukuja.
Muovin ja pellin palasilla katetuissa majoissa on maalattia. Punaisena hehkuvalla peltikamiinalla asumus pysyy hetken lämpimänä, mutta kylminä öinä jopa 20 asteen pakkanen hiipii sisään. Yhteisön asukkaat ovat köyhimpiä romaneja, jotka yleensä, niin kuin täälläkin, on ohjattu omaan kortteliinsa muun asutuksen ulkopuolelle.
Ilman äitiä ja tulevaisuutta
Yksi mäen rinteellä lapsuutensa viettäneistä on 7-vuotias Denisa. Hänen äitinsä kuoli jo vuosia sitten, ja lähes vastasyntynyt Denisa-vauva jäi jälkeen yksin vanhempien sisarustensa ja isänsä kanssa. Naapurimajassa asuva äidin sisar sentään lupautui katsomaan lasten perään, vaikka hänen elämänsä ei ollut yhtään paremmissa kantimissa kuin Denisan perheellä.
Kukaan mäenrinteellä asuvista lapsista ja nuorista ei ollut vielä käynyt koulua. Joitakin heistä ei ollut merkitty edes väestörekisteriin. Heitä ei siis virallisesti ollut lainkaan olemassa.
– Kun kolmisen vuotta sitten ensimmäistä kertaa kävimme Denisan kodissa, huomiomme kiinnittyi tytön alakuloiseen ja aliravitsemuksesta viestivään olemukseen, Romanian romanikylissä vuosia työtä tehneet Klaus ja Satu Korhonen muistelevat.
Mahdollisuuksien mukaan kotiin annettiin avustusta, joka ei kuitenkaan riittänyt kattamaan jokapäiväisen elämän kuluja. Samalla oli otettava huomioon muut yhteisön asukkaat, joista monet olivat samankaltaisessa tilanteessa.
Yhdessä työstä vastaavien Robert ja Elena Krausin kanssa Korhoset päätyivät pitkäjänteiseen toimintaan kylässä.
– Fida lupautui kustantamaan Denisan kotiin katoksen, joka pystytettiin saviasumuksen ylle. Näin saatiin koti kuivaksi, kun sisään ei enää valunut sadevettä.
Kokemuksesta Krausit tiesivät, että parasta tytön tulevaisuuden kannalta olisi saada hänet kouluun.
Kouluun sittenkin
Denisan kouluun lähettäminen osoittautui oletettua vaikeammaksi.
– Kyläkoulun johtaja ja lasten vanhemmat eivät ihastuneet siitä, että luokkaan otettaisiin likaisina ja levottomina pidettyjä mustalaiskorttelin lapsia, Korhoset pahoittelevat.
– Denisalle tarjottiin luokan ahtauteen vedoten paikkaa toisen kylän koulusta, jonne hänen kuitenkin matkan pituuden vuoksi olisi ollut mahdotonta päästä.
Tiukkojen neuvottelujen jälkeen paikka ensimmäiselle luokalle avautui. Samalla myös Denisan sisarelle ja hänen kahdelle isommalle serkulleen koulun ovet avautuivat aivan yllättäen. He olivat lähteneet saattelemaan Denisaa ja ilmoittaneet haluavansa tulla kouluun. Opettaja otti myös heidät koeoppilaiksi.
Nyt Denisan kohtalo näyttää kääntyneen.
– Tavatessamme hänet viimeksi tänä syksynä hän nosti ylpeänä ja iloisena koulurepun selkäänsä ja sanoi päättäväisesti: ”Tästä en luovu!”
Iloa koko korttelille
Denisalle ja toisille kouluun lähteneille löytyi nuori uskova kouluavustaja, joka tukee heidän koulunkäyntiään. Suomalainen ja itävaltalainen perhe ottivat yhdessä vastuun huolehtia säännöllisesti koulutuksen kuluista.
– Viime jouluna saimme viedä myös tämän romaniyhteisön jokaiseen kotiin lahjapussin. Lasten ilo oli suuri, kun he avasivat jouluherkkuja sisältäneitä paketteja, Klaus ja Satu Korhonen kuvailevat.
– Lisäksi yllätimme koko korttelin asukkaat ostamalla heidän joulupöytäänsä kaksi sikaa. Ne riittivät varmistamaan yltäkylläisen joulun joka perheelle.
Tuleva joulu mietityttää jo avun perille saattelijoita.
– Odotamme pienellä jännityksellä, voimmeko jälleen olla välittämässä jouluiloa Denisan kotiin ja moniin köyhiin romanikyliin. Kiitämme etukäteen kaikkia, jotka osallistuvat Toivon kipinä -joulukeräykseen!
Miten voin auttaa?
www.toivonkipinä.fi Fida International ry Nordea FI4122871800005256 Viite: 3262 0100 000 00
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...