Kivikkoinen kutsumus

Kun Aino Roininen aloitti vuonna 1949 opinnot Pieksämäen Diakonissalaitoksessa, opinahjossa kiersi lentävä lause: ”Diakonissalaitos pitää sisarensa köyhänä, nöyränä ja naimatonna.”

Roininen ei jäänyt naimattomaksi – mutta köyhä ja nöyrä hänestä tuli.

Nöyryytyksiä on nimittäin riittänyt pian 87 vuotta täyttävän lähetysveteraanin elämässä. Aivan ensimmäisenä sulkeutuivat ovet diakonissaksi, kun nuori nainen päätti mennä kasteelle. Diakonissalaitos, joka valmisti työntekijöitä luterilaisen kirkon palvelukseen, ei hyväksynyt ratkaisua, joten Aino Roininen erotettiin.

– Se oli kova pala, koska olin ajatellut lähteväni sitä kautta Jumalan valtakunnan työhön.

Nihkeä alku

Roininen ehti kuitenkin suorittaa oppilaitoksessa sairaanhoitajaopinnot, ja muutamaa vuotta myöhemmin aukesi toinen väylä kutsumuksen toteuttamiseen.

– Kuvioihin tulivat ensin lähetyskutsu, sitten mieheni Kyösti ja Etiopia.

Kun Roiniset vuonna 1961 matkasivat Etiopiaan, he olivat Kaffan läänin ensimmäiset helluntailähetit.

– Siihen aikaan ajateltiin, että jos Jumala on jonkun kutsunut, hän kyllä pitää tästä huolta. Tavan mukaan kannatus oli hyvin pieni.

– Suomessa ei myöskään ymmärretty sosiaalisen työn merkitystä eikä sitä, ettei maahan saanut perustaa virallista työpistettä, ellei ollut sopimusta Etiopian terveys- tai opetusministeriön kanssa.

Rahaa tuli kyllä tilille, mutta joskus siinä oli maininta: ”Vain hengelliseen työhön” – ei siis Roinisten alulle laittamaan terveydenhoitoklinikkaan.

– Oli suuri pettymys, kun työmme sai niin nuivan vastaanoton Suomessa, lähetysveteraani muistelee.

Menikö työ hukkaan?

Noin kymmenen vuotta terveysaseman perustamisesta taloustilanne helpottui, kun Suomen Vapaa Ulkolähetys alkoi saada kehitysyhteistyötukea valtiolta – ensimmäisenä nimenomaan Roinisten rakentamaa klinikkaa varten. Juuri kun työ alkoi vahvistua, vuonna 1974 alkanut marxilainen vallankumous keikautti kaiken päälaelleen. Kaikki Kaffan läänissä työskennelleet lähetit joutuivat muuttamaan pois maasta.

– Sinne jäi kaikki, ja sitä suri koko helluntaiherätys. Yleinen mieliala oli, että työ oli mennyt hukkaan.

Kolme vuotta myöhemmin Aino ja Kyösti Roininen palasivat alueelle, mutta uudesta alusta ei näyttänyt tulevan mitään. Rahoittajat pelkäsivät, että kommunistit vievät taas kaiken, joten tukea tuli niukasti.

– Koko ajan mietimme, että mitenkähän tässä käy. Pikkuhiljaa työ alkoi kuitenkin kukoistaa uudelleen. Terveyskeskuksia perustettiin yhteensä kolmelle paikkakunnalle, jossa ne toimivat edelleen.

Kutsujan tuki kantaa

Aino Roininen kertoo ihmettelevänsä itsekin sitä, että on selvinnyt niin monesta pettymyksestä.

– Suuret pettymykset ovat poranneet syvältä. Olen sanonut Jumalalle, että olen vain ihminen, jota joskus suututtaa ja kiukuttaa.

Toisaalta usein juuri ratkaisevalla hetkellä Roiniset ovat saaneet kokea Jumalan ihmeellistä apua. Esimerkiksi siinä vaiheessa, kun he harkitsivat Suomeen paluuta liian suuren työtaakan vuoksi, Rovaniemellä asuva kätilö Orvokki Ahonen koki Jumalan puhuvan hänelle työstä Etiopiassa.

– Hän päätti ottaa vuoden virkavapaata ja maksaa itse matkansa ja elämisensä, Aino Roininen kertoo.

Vaikeudet ja tuen puute ovat myös laittaneet arvioimaan uudelleen omaa kutsua.

– Siinä on käytävä prosessi läpi ja kyseltävä Jumalalta: ”Onko tämä sinun tahtosi? Teenkö varmasti oikein?” Aina Jumala on ilmestynyt ja vahvistanut kutsunsa.

– Ellei varmuus siitä olisi piirretty sieluun ja henkeen, ei näitä pettymyksiä olisi kestänyt.


Elina Rautio