Juutalaismusiikki luo yhteyttä

Ullan ja Peten laulamat laulut pohjautuvat pääosin Psalmeihin ja muihin Raamatun teksteihin. - Haluamme musiikillamme ilmentää kauneutta ja sanoman syvyyttä, aviopari sanoo.
Ullan ja Peten laulamat laulut pohjautuvat pääosin Psalmeihin ja muihin Raamatun teksteihin. - Haluamme musiikillamme ilmentää kauneutta ja sanoman syvyyttä, aviopari sanoo.
Israel on kuulunut merkittävänä osana muusikkopariskunta Ulla Ingman-Ronkaisen ja Petri ”Pete” Ronkaisen elämään useiden vuosikymmenten ajan. Erilaiset matkat ja ystävyyssuhteet ovat vahvistaneet siteitä maahan.

– Olen lapsuudestani asti käynyt Israelissa, ja 16-vuotiaana asuin siellä vuoden verran, kun työskentelin au pairina. Silloin opin puhumaan hepreaa. Kun menimme naimisiin Peten kanssa, vietimme monta kesää Israelissa perheenä, Ulla kertoo.

Ulla ja Pete saivat jo nuoruudessaan ensikosketuksen juutalaiseen musiikkiin.

– Kun vanhempani kävivät Israelissa vuonna 1973, he toivat sieltä juutalaismusiikkia LP-levyillä, joita minäkin kuuntelin. Kun olimme menneet naimisiin vuonna 1988, otimme juutalaista musiikkia omaan ohjelmistoomme, Pete taustoittaa.

Kivun ja kauneuden säveliä

Ulla ja Pete ovat tehneet musiikki- ja julistustyötä noin 30 vuoden ajan. He laulavat suomeksi, englanniksi ja hepreaksi. Juutalaisessa musiikissa heitä puhuttelee erityisesti sen tunnelmallisuus ja melodisuus.

– Juutalaiset ovat historiansa aikana menestyneet ja saavuttaneet valtavasti mutta myös kärsineet. Heidän musiikistaan kuuluu sekä ilo, toivo ja elämänhalu että suru ja kärsimys. Sen takia musiikki koskettaa niin vahvasti, Ulla sanoo.

Avioparin keikkakalenteri täyttyy tasaisesti esiintymismatkoista eri puolille Suomea. He vierailevat seurakunnissa sekä Valittu, vainottu kansa -ohjelmistonsa kanssa että kristillisen ja juutalaisen musiikin konsertteja pitämässä.

– Kerromme sanoin, sävelin ja kuvin Israelin kansan vaiheista ja kristinuskon juurista. Monet seurakuntalaiset ovat kertoneet saaneensa uusia oivalluksia ja näkökulmia. He ovat rohkaisseet meitä jatkamaan tehtävässämme.

Yhteistyö kantaa hedelmää

Ullan ja Peten keikkamatkat ovat suuntautuneet myös Eurooppaan ja Israeliin, jossa he ovat vierailleet muun muassa messiaanisissa seurakunnissa ja pitäneet juutalaismusiikin konsertteja hotelleissa.

– Eräällä lentomatkalla tutustuimme israelilaiseen muusikkoon, jonka kanssa vaihdoimme äänitteitä. Seuraavana aamuna hän soitti meille ja pyysi meitä käymään studiollaan, sillä hän halusi Ullan laulavan taustoja, Pete selvittää.

Tästä kohtaamisesta alkoi pariskunnan yhteistyö tunnettujen israelilaismuusikoiden kanssa.

– He ovat tehneet meille lauluja, ja heidän ansiostaan jotkin kappaleemme ovat soineet israelilaisilla radiokanavilla. Meidät kutsuttiin hiljattain myös erääseen Israelissa järjestettävään merkittävään laulutapahtumaan.

Ulla ja Pete ovat huomanneet kerta toisensa jälkeen, kuinka musiikin kautta on luontevaa luoda yhteyttä ihmisiin.

– Haluamme osoittaa tavallisille juutalaisille, että on kristittyjä, jotka siunaavat heitä ja rukoilevat heidän puolestaan.

– Joku on joskus sanonut evankelioimiseen liittyen, että vastaa, kun sinulta kysytään ja elä niin, että sinulta kysytään. Meidän pitäisi siis elää niin, että ihmiset ympärillämme kiinnostuisivat sanomastamme, Ronkaiset rohkaisevat.


Heli Markkunen


38/2016

MuistolleEläkkeellä ollut Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola on kuollut 10.9.2016 Jyväskylässä. Hän oli syntynyt Laukaassa vuonna 1932, vihitty papiksi vuonna 1957 ja toiminut pappina useissa luterilaisis...
UutisetLaulaja-näyttelijän ura lähti nousuun luopumisen kautta.
PääkirjoitusViime aikoina on keskusteltu useista helluntaiherätystä ajankohtaisesti kipeästikin koskevista asioista. Miten saisimme käännettyä paikallaan polkevan toiminnan kukoistukseen? Miten elinvoimaisuus pää...
Miten onRadioaallot ovat vieneet jumalanpalveluksen suomalaisten koteihin jo vuodesta 1926. Yleisradio juhli juuri radiojumalanpalvelusten pyöreitä vuosia; jumalanpalvelus on pisimpään Yleisradion ohjelmistos...
UutisetEduskunta keskusteli viime viikolla kansalaisaloitteesta, joka pyrkii torjumaan aiemmin hyväksytyksi tulleen avioliittolain muutoksen, jonka mukaan samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton....
UutisetVapaata sivistystyötä uhkaa valtion tukien kutistuminen.
UutisetIso Kirja on antanut Renaud Lomballe hyvät valmiudet työhön.
UutisetVanhassa testamentissa Jumala määrää israelilaisia tappamaan kaikki elävät olennot Kanaanin maasta, orjuutta pidetään normaalina ja naisia kohdellaan kaltoin. Raamatun lukija törmää moniin moraalisest...
UutisetPeter Östman ja Sari Essayah (KD) ovat jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksistä. Östman ja Essayah haluavat tietää, onko linja tiukentunut poliittisen...
UutisetKansan Raamattuseuran julistustyöntekijä ymmärtää, mistä evankeliointiin liittyvät negatiiviset mielikuvat nousevat.
UutisetElokuussa 72 suomalaisnuorta osallistui eurooppalaiset Royal Rangerit kokoavalle Eurocampleirille. Leiri järjestettiin Wrocklawissa Puolassa.

Suomalaiset jakoivat viikon ajan leirikylän saksala...
UutisetSuora lähetys Ylen 90-vuotisjuhlajumalanpalvelusesta katkesi toissa sunnuntaina. Sosiaalisessa mediassa ehdittiin jo epäillä, että tv-jumalanpalveluksia tehdään vanhentuneilla laitteilla.

– Täm...
UutisetSuomalaispastorin saarna mursi sydämet helluntailaisten suurkokoontumisessa.
UutisetJerusalemissa tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa on löytynyt Rooman keisari Neron hallitusajalle (54–68 jKr.) ajoitettu kultakolikko.

Harvinainen löytö tehtiin vanhan kaupungin muurin...
UutisetOnko yhdessä rukoileminen tehokkaampaa kuin yksin rukoileminen? Muun muassa tätä asiaa kysyttiin Englannin anglikaanisen kirkon arkkipiispalta Justin Welbyltä, kun tämä vastasi sosiaalisen median Twit...
UutisetRuotsin Livets Ord -liikkeen johto on pyytänyt julkisesti anteeksi kaikilta niiltä, jotka ovat kokeneet tulleensa väärin kohdelluiksi liikkeen taholta sen historian aikana.

Johtava pastori Joak...
MielipideEeva-Liisa Tuomainen arvosteli uskovien mässäilyä kirkkokahveilla (RV 36). Olen samaa mieltä siitä, että meidän uskovien on syytä kiinnittää huomiota elämäntapoihimme.

Tuomainen kysyy, miksi (s...
MielipideOlen yrittänyt tutustua lähemmin uskoviin, mutta jotkut heistä vetävät aivan kuin hurskaan kaavun todellisen minänsä ylle eivätkä anna itsestään mitään.

Toivoisin kirkkoihin enemmän vuorovaikut...
MielipideReino Savola kehotti Mielipiteet-palstalla kääntämään Vanhassa testamentissa esiintyvän Jumalan nimen הוהי (JHVH) oikein (RV 36). Se on Jumalan pyhin nimi, joka esiintyy heprea...
MielipideHaluan aluksi kiittää René Laulajaista kirjoituksesta ”Kokemukseni musiikista” (RV 35) ja esittää samaan aiheeseen liittyvät, lähinnä kokouksen puitteisiin kohdistuvat näkemykseni.

Ennen uskoon...
MielipideHelluntailiikkeen musiikkitarjonta on vuosikymmenien saatossa kokenut mullistavan muutoksen. Se kuvastaa myös muualla yhteiskunnassamme tapahtunutta muutosta.

Sodan jälkeisten vuosien ”hiteistä...
KolumniJeesuksen vertauksessa Abraham sanoi tuonelassa rikkaalle miehelle, että tämän ja Lasaruksen välissä on syvä juopa, jota kukaan ei voi ylittää. Vaikka seurakunnissa ei ole tuonelan kuiluja ainakaan jo...
MuutSari Savela on media-alan ammattilainen ja kauppatieteen maisteri, joka toimii tällä hetkellä Seurakuntalainen.fi-sivuston päätoimittajana. Keväällä 2012 yrittäjä ja perheenäiti uupui. Toipumisen matk...
UutisetFilosofi Paul Copan puhui Suomen-matkallaan Vanhan testamentin sotajutuista ja kärsimyksen ongelmasta. Toimittaja Lari Launonen seurasi Copanin vierailua.
MuutJumala tuli vapauttamaan ihmisen, mutta joillekin uskosta on tullut silti vain uusi henkinen orjuusjärjestelmä. Todellinen vapaus edellyttää sen ymmärtämistä, millainen Raamatun Jumala oikeasti on.
PikavisiittiEvankelista-opiskelija Ilkka Kujala nauttii purjehduksesta ja syvällisistä keskusteluista. Kujala on tullut tunnetuksi Operaatio Joulun lapsi -kampanjan koordinaattorina.

Päädyin opiskelemaan t...
MuutSuomen Lähetysseuran aluetiedottaja Sari Lehtelän mukaan nykypäivän lähetystyö pyrkii vuoropuheluun (Silta 9/16).

– On normaalia ihmisten välistä kohtaamista, että kunnioitamme toisen uskoa, ku...
MuutUlla ja Pete haluavat musiikin avulla rakentaa siltoja juutalaisten ja kristittyjen välille.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan