”Jumalan rauha on uskomaton asia”

Jori Asikainen on kalastusta, bassonsoittoa ja kristillisen Lelulaatikko-lastenohjelman juontamista harrastava äänentoistoalan ammattilainen, joka asuu vaimonsa kanssa Askolassa. Hän aloitti keväällä Keravan helluntaiseurakunnan osa-aikaisena pastorina.

Vaimoni Tabita on seissyt aina rinnallani – ja toisinpäin. Liitossamme oli kymmenen vakavan sairauden värittämää vuotta Tabitan aivoinfraktin ja syvän masennuksen jälkeen, mutta minulle suotiin kunnia kulkea ne hänen vierellään. Emme enää antaisi tuota aikaa pois, vaikka silloin olisimme vaihtaneet sen pois milloin tahansa.

Työni on merkinnyt minulle aina paljon, ja tunnistan itsessäni taipumuksen työnarkomaniaan. Mutta koen olevani etuoikeutettu, koska olen saanut tehdä työkseni sellaista, mistä todella nautin – niin äänentoiston ja musiikin parissa kuin nyt myös seurakunnassa.

Basson soittaminen alkoi noin 13-vuotiaana naapuriemme piinaamisella. Eräs silloisista naapureistamme tuli kohteliaasti pyytämään, voisinko kääntää ääntä hiukan pienemmälle. Tämä pyyntö onkin sitten tullut vastaan eri puolilla maata ja maailmaa yhä uudelleen aina tähän päivään saakka.

Minusta tuli pastori usean vuoden prosessin kautta. Sen keskiössä oli tilanne, jossa seurakuntamme parkkipaikalta lähtiessäni kuulin äänen, joka sai minut polkaisemaan auton jarrut pohjaan. En uskaltanut puhua asiasta useaan kuukauteen muille kuin Tabitalle, sillä koin suunnatonta arvottomuutta ja pienuutta Jumalan kutsun edessä. Parin vuoden kuluessa asiat alkoivat kääntyä niin, että nyt ollaan tässä.

Pelkään ajoittain sairauskohtauksia, joita Tabitalle tulee edelleen silloin tällöin. Joskus pelkään myös sitä, että kadotan Jumalalta lahjaksi saamani positiivisuuteni; persoonamme on tärkeimpiä työkalujamme.

Unelmoin monista asioista: taivaan iankaikkisuudesta 1960-luvun amerikkalaiseen avoautoon, hyvästä kalastusreissusta saarnaan, joka koskettaa ihmisiä Jumalan rakkaudella, ja parantavasta Jumalan voimasta yhteiseen pitkään ulkomaanreissuun Tabitan kanssa.

En koskaan unohda hetkeä, kun löysin Jeesuksen Kristuksen ollessani seitsemänvuotias. Tuo pienen pojan lyhyt ja olematon rukous muutti kaiken.

Elämäni rankin kokemus oli menettää isä 11-vuotiaana ja se, kun sama meinasi toistua Tabitan kohdalla lähes tarkalleen 20 vuotta myöhemmin.

Vastoinkäymisissä minua on auttanut Jumalan rauha, joka ylittää kaiken käsityskyvyn. Se on uskomaton asia, jota on lähes mahdotonta selittää. Se on pakko kokea.

Tulen iloiseksi monista pienistä ja suurista asioista. Se on ”paavalilaisen tyytyväisyyden” salaisuus. Mutta erityisen iloiseksi tulen, kun pieni lapsi tulee moikkaamaan nähtyään jonkin Lelulaatikon jakson. Lapset ovat erityisen rakkaita ja tärkeitä Jeesukselle, joten lasten jos keiden tulisi saada kuulla evankeliumi, turvallisesti ja terveellisesti.

Tänä kesänä aion lomailla edes hiukan enemmän kuin muutamana aiempana kesänä – ja käydä useasti Tabitan kanssa Porvoon satamassa kantajäätelöpaikassamme.

Juhannus vietetään Keuruulla. Lapsuudessani sinne mentiin vanhan Opel Kadettin takapenkillä. Taisin jopa nukkua takakontissa, joka oli melko syvä. On muuten aivan mahtava kokemus ajella pitkin kaunista Suomea juuri juhannusaattoyönä. On valoisaa ja aivan tyhjät tiet.

Jeesus on kaikki, mitä meillä oikeasti on: kaikki hyvä liittyy häneen. On valtava vahinko, että yhteiskuntamme tuntuu tekevän kaikkensa päästäkseen Jeesuksesta eroon. Mutta rakastetaan me ympärillämme olevia ihmisiä hänen rakkaudellaan sitäkin enemmän!