Jojo Prett kuuli Lontoon kadulla sanan ”Suomi” – ja päätyi sinne 

– Kaikki lapset istuivat puun alla ja kuuntelivat kertomuksia Jeesuksen elämästä. 

Pyhäkoulun jälkeen puun alla alkoi jumalanpalvelus. Puun varjossa oli kylän ”kirkko”. Lapset eivät malttaneet lähteä kotiin vaan jäivät kuulemaan aikuisten puheita ja lauluja, Jojo muistelee. 

Saman puun alla kylän vanhimmat istuivat ja neuvottelivat. Siellä ratkaistiin ihmissuhdeongelmia ja kaikkia kyläläisten yhteisiä asioita. 

Jojo on saanut etunimensä ghanalaiseen tapaan. Lapset nimetään tietyin perustein. 

– Yksi on päivä, jona lapsi syntyy. Synnyin maanantaina, ja siksi nimeni on Jojo. Toinen tapa on nimittää lapsi sen mukaan, mitä vanhemmat toivovat hänestä tulevan. Toisinaan lapsi nimetäänkin merkkihenkilön tai kuuluisuuden mukaan. 

Jojo kertoo, että usein vanhemmat nimeävät poikansa Richardiksi, koska haluavat, että hänestä tulee rikas. 

Jojo itse sai suvun vanhemmilta henkilöiltä rahaakin paremman perinnön. 

– Isoäitini opetti minua kunnioittamaan kaikkia ihmisiä. Hän sanoi toistuvasti: ”Sinun tulee nähdä Jumala jokaisessa ihmisessä. Jos haluaa palvella Jumalaa, on palveltava ihmistä. Silloin, kun näkee Jumalan jokaisessa lähimmäisessä, on helppo palvella häntä.” Olen valinnut elämäntehtäväkseni auttaa ihmisiä, arvostaa heitä, rakastaa heitä ja pitää huolta heistä. 

Ghanassa köyhyys on ihmisten jatkuva vieras. Jojon mukaan hänen kotikylässäänkään ei voinut kuin unelmoida pääsystä pääkaupungista kauemmas. 

– Suurin unelma kyläläisillä oli, että voisi kerran elämässä nähdä pääkaupungin. Tämä on kotikylässäni iso juttu. 

Kylässä ruoka kasvatettiin itse, ja juhlia pidettiin harvoin. 

– Meillä oli suuri juhla kerran vuodessa, jouluna. Silloin saimme syödä riisiä ja juoda Coca colaa. Jouluna vanhemmat ostivat lapsilleen uudet vaatteet. Kasvavassa iässä oleville lapsille ostetaan isot kengät ja housut. Ihmiset ovat köyhiä ja heillä ei ole rahaa ostaa uusia vaatteita ja kenkiä joka vuosi, Jojo valottaa. 

Jojon äidin isä oli käärmeenmetsästäjä, jolla oli kyky löytää esimerkiksi pythonit. Metsästäjänä hän kuuli sen liikkeet ja jopa haistoi sen tuoksun. 

– Hän toi kotiin käärmeitä. Niistä riitti ravintoa koko perheelle, ja ylimääräiset isä myi torilla. 

Jojon elämä muuttui, kun hän kuuli Jeesuksesta wawa-puun alla. 

– Kuuntelin sanomaa Jeesuksen rakkaudesta, ja muiden kylän poikien kanssa nostimme kätemme, kun kysyttiin, kuka haluaa uskoa Jeesukseen. Tein itsenäisen päätöksen seurata Jeesuksen minulle suunnittelemaa tietä. Isovanhempani olivat jo uskossa. Samoin äiti, mutta isä ei ollut uskossa. Kotikylässäni oli normaalia, että uskoo Jeesukseen. 

Isoäidin ohjeiden lisäksi eräs kokemus teki Jojosta auttajan. Dzogbefemessa oli yksi vanha pikkubussi. Sillä pääsi pääkaupunkiin. Eräänä päivänä kylään tuotiin sanoma, että auto oli suistunut tieltä. 

– Kylässä ei ole sairaalaa. Mikäli jotain tapahtuu, omaiset hoitavat sukulaisensa. Olin kahdeksan vuoden ikäinen. Äiti oli kolariautossa. Näin hänet, mutta en voinut mitenkään auttaa, Jojo muistaa. 

– Äiti selvisi onnettomuudesta. Tein päätöksen: Kun kasvan aikuiseksi, haluan opiskella sairaanhoitajaksi ja auttaa ihmisiä. 

Teini-ikäisenä Jojo menetti lapsuudenuskonsa. 

– Jätin kotikylän ja täytin monien haaveen. Näin pääkaupunkimme ja vieläpä asetuin asumaan sinne. Asuin isän luona ja päätin peruskoulun. 

Myöhemmin Jojo Prett muutti Lontooseen. 

– Asuin siellä kaksi vuotta. Olin töissä ja säästin rahaa päästäkseni opiskelemaan yliopistoon. 

Neljän vuoden opiskelu sairaanhoitajaksi Englannissa oli ulkomaalaiselle erittäin kallista. 

– Kadulla kävellessäni kuulin ystävältäni, että Suomessa voi opiskella ilmaiseksi tai hyvin edullisesti. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut Suomesta. En tiennyt, missä päin maailmaa Suomi sijaitsee. Uskon, että Jumala johdatti minut Suomeen. 

Suomessa Jojo sai opiskelun jälkeen heti työpaikan ison kauppakeskuksen siivoojana. 

– Sitten pääsin ammattikorkeakouluun, ja kolmen ja puolen vuoden kuluttua valmistuin sairaanhoitajaksi. Sain työpaikan pakolaisten vastaanottokeskuksesta. Toimin siellä ohjaajana. Myöhemmin sain työpaikan hoivakodista. Nautin työstäni erittäin paljon. 

Suomessa Jojo Prett on asunut noin 11 vuotta, vaikka hän suunnitteli viipyvänsä vain neljä vuotta. 

– Viihdyn erinomaisesti. Ihmiset ovat ystävällisiä, enkä ole kokenut mitään negatiivista, hän kiittelee. 

Suomessa tapahtui myös tärkeä paluu Jumalan luo. 

– Tapasin työssäni erään vanhuksen. Hän oli ystävällinen ja keskusteli kanssani. Hän pyysi minua aina kirkkoon. Tulin iloiselle mielelle, Jojo kertoo. 

– Vuodesta 2014 kävin kirkossa, aluksi harvemmin ja sitten useammin. 

Jumalanpalveluksessa parvekkeella istuessani tein päätöksen: halusin uudelleen uskon, joka minulla oli lapsena. Jumala kuuli rukoukseni. Hän otti minut vastaan ja lähdin palvelemaan häntä. 

Tammikuussa Jojo Prett liittyi Salon helluntaiseurakuntaan. 

Hänen sydämensä sykkii kuitenkin yhä Ghanalle ja kotikylälle, jonne Jojo haluaa rakentaa koulun lapsille. 

– Haluan opettaa heille englantia, että heillä olisi paremmat mahdollisuudet selviytyä elämässään. 

Jos Jumala suo, matka Ghanaan on suunnitelmissa jo ensi vuonna. 

Eero Ketola