”Isä elää niin kuin opettaa” – Kenian-lähetti Mauri Kuokkanen 80 vuotta

Mauri Kuokkanen rakkaan savusaunansa edessä. Kuva: Reijo Kuokkanen
Mauri Kuokkanen rakkaan savusaunansa edessä. Kuva: Reijo Kuokkanen
Karjalan Kannaksella kahdeksas päivä heinäkuuta kahdeksankymmentä vuotta sitten syntyi Alman ja Akselin ainoaksi lapseksi Mauri Kuokkanen. Hän on kulkenut pitkän evakon tien Räisälästä Kokemäen kautta Keniaan ja lopulta takaisin Satakuntaan. Hänen sydämensä taitaa olla samaan aikaan jakaantuneena Karjalassa, Keniassa ja Satakunnassa – ainakin siltä läheisistä tuntuu.

Karjalaiset juuret

Ehdit käydä Räisälässä koulua ensimmäisen luokan ennen evakkoon siirtymistäsi, mutta karjalaisen isän ja äidin poikana karjalaiset geenit jäivät ikuisesti soimaan sielussasi, ja sieltä niitä on siirtynyt meille jälkipolvillekin. Juuresi kulkeutuvat tunnetusti satojen vuosien päähän Sortavalaan, Laatokan Karjalaan.

Neljä vuotta sitten miniäsi sai sinut lähtemään matkalle juurillesi: kauniille Vuoksen rannoille, joissa lapsuutesi vietit ja jonne kotisi aikoinaan jäi. Kotisi kivijalan löytyminen ja graniittisen navetan säilyminen – vaikkakin ilman kattoa – nuorensi sinua silmiemme edessä. Mummon aikoinaan istuttamat marjapensaat ja juhannusruusut ilahduttivat vieläkin sinun lisäksesi meitä jälkipolvia. Innostuneena näytit meille kiveä, joka oli ollut saarnatuolisi, kun kuulijoina olivat kivet ja puut. Sen vuoksi äitisi oli toivonut, että sinusta tulisi pappi.

Muslimit sydämellä

Menneen talven aikana sydämessäsi on ollut paikka Suomeen tulleille pakolaisille, ja olet oman evakkokokemuksesi perusteella saanut jakaa heille kokemuksiasi ja ymmärtämystäsi. Samalla sinun suurin haaveesi, muslimien pelastuminen, on toteutunut Satakunnan alueella. Olet vuosikymmenien ajan kantanut näkyä muslimeista, ja Kenian rannikolla olet saanut kylvää heidän sydämiinsä Kristusta.

Kokoaikainen sananjulistamisen urasi on miltei 50 vuotta pitkä. Julistuksesi ja opetuksesi jälki näkyy kaikkialla, missä olet liikkunut. Seurakunta Jumalan suunnittelemana instituutiona on sinulle sydämen asia, ja sisältä ja ulkoa tulevat seurakuntaa haavoittavat iskut haavoittavat samalla sinua. Kenian uusien seurakuntien kasvattaminen vastuuseen ja Korun raamattukoulun opetusviikot ovat täyttäneet kalenteriasi vuosikymmenien ajan.

Eläkkeelle jäätyäsi palvelit noin 12 vuoden ajan yhtäjaksoisesti vanhimpana Porin helluntaiseurakunnassa. Lisäksi toimit Fida Internationalin Israel- ja juutalaistyön valiokunnassa yli yhdeksän vuoden ajan.

Yli kymmenen vuotta kestänyt monipuolinen työ helluntaiseurakuntien neuvoa-antavana vanhimpana on omien sanojesi mukaan antanut sinulle itsellesi hyvin paljon. Siinä tehtävässä olet kokenut olevasi tiimissä, jossa koetaan aitoa yhteyttä.

Yksi rakkaimmista haaveistasi, perinteinen hirsinen savusauna kotipihassa, toteutui 1990-luvulla sinun ja läheisen ystäväsi käsien kautta yli sata vuotta vanhoista hirsistä. Rakensit sen vuosisatoja vanhojen savusaunaperinteiden mukaisesti. Tämä satojen siinä saunoneiden maailman parhaimmaksi määrittelemä sauna lämpiää aina, kun saunojia on tulossa kauniiseen Kuoppalaan Kokemäenjoen töyräälle.

”Antakaa Jumalan hoitaa”

Meille läheisille isän, papan ja isoisän yksi mieleenpainuvimmista neuvoista on ollut: ”Antakaa Jumalan hoitaa asia.” Isä on tässäkin toiminut tarkalleen niin kuin opettaa muita, eli hän on jättänyt Jumalan hoidettavaksi kaikki kokemansa epäoikeudenmukaisuudet.

Isän rinnalla on seissyt uskollisesti Marjatta-äiti, joka on tukenut isää kaikkien näiden vuosikymmenien aikana. Karjalainen isä ja raumalainen äiti on geneettinen vastakohtapari, joka on täydentänyt toisiaan monella tavalla.

Sinua siunaavat merkkipäivänäsi läheisesi Keniassa, Ruotsissa ja Suomessa. Näihin onnitteluihin yhtyvät koko perhe sekä työtoverit Suomessa ja ympäri maailmaa.


Poikasi Reijo

Päivänsankaria juhlitaan perhepiirissä lauantaina 9.7.2016.

Teema
51

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan