Iranilainen maahanmuuttaja löysi Jeesuksen ja seurakunnan

Abba Heidari palvelee muun muassa kokin tehtävissä Malmin helluntaiseurakunnan keittiötiimissä.
Abba Heidari palvelee muun muassa kokin tehtävissä Malmin helluntaiseurakunnan keittiötiimissä.
Abba Heidari syntyi vuonna 1964 Shirazin miljoonakaupungissa Iranin lounaisosassa. Pääkaupunkiin Teheraniin sieltä on matkaa noin tuhat kilometriä. Abban perheeseen kuului vanhempien lisäksi kaksi veljeä ja sisar.

Vuonna 1979 Iranissa tehtiin vallankumous, jonka seurauksena maata itsevaltiaana hallinnut ja länteen myönteisesti suhtautunut šaahi Mohammad Reza Pahlavi syöstiin vallasta. Koko yhteiskunta joutui myllerryksen keskelle. Kuninkaan valtakauden aikana maan väestöstä noin 20 prosenttia oli juutalaisia. Lisäksi maassa asui arabikristittyjä, shiioja ja sunneja sekä Bahai-uskonnon edustajia. Suvaitsevassa yhteiskunnassa kaikki tulivat hyvin toimeen keskenään.

Vallankumouksen jälkeen tilanne muuttui ja maan henkinen ilmapiiri kiristyi. Abban sisarukset päättivät paeta ulkomaille. He muuttivat Lontooseen, jossa he myöhemmin vaurastuivat liikeelämässä.

Passittomana pimeään Suomeen ja vankilaan

Vuonna 1995 Abba ja hänen puolisonsa Leila päättivät jättää menestyvän liikkeensä Shirazin miljoonakaupungissa ja matkustaa Suomeen. Suomesta he tiesivät vain sen, että se on kylmä ja pimeä maa kaukana pohjoisessa.

Pariskunta hankki matkaliput Kyproksen Larnakaan. Larnakan lentokentällä he tapasivat miehen, joka lupasi järjestää maksua vastaan heidän matkansa Suomeen.

– Minne haluatte matkustaa, Yhdysvaltoihin, Kanadaan vai Britanniaan? mies tiedusteli.

– Me haluamme mennä Suomeen, Abba vastasi.

Vastaus yllätti miehen täysin.

– Suomeen! Mitä ihmettä te sinne haluatte? Ettekö tiedä, että se on kylmä ja pimeä maa pohjoisessa? hän ihmetteli.

Toki Abba ja Leila sen tiesivät. He tiesivät senkin, että Suomi kuului Euroopan Unioniin. Se olikin yksi niistä tärkeistä seikoista, jonka vuoksi he halusivat päästä Suomeen.

Lopulta matkanjärjestäjä taipui. Hän osti Abballe ja hänen puolisolleen matkaliput ja halusi itsekin lähteä heidän mukaansa.

Helsinki-Vantaan kentälle saavuttuaan Abba ja Leila menivät läheiseen hotelliin ja majoittuivat sinne. Myös matkakumppani majoittui samaan hotelliin.

Seuraavana aamuna mies tuli tervehtimään heitä, otti heidän passinsa ja asiakirjansa ja sanoi: ”Näitä te ette enää tarvitse.” Sen sanottuaan kaveri häipyi lentokentälle ja matkusti seuraavalla koneella Lontooseen. Lähtiessään hän kehotti Abbaa ja Leilaa keksimään itselleen uuden nimen.

Näin he tekivätkin, mutta kokeneet tullivirkailijat huomasivat heti, että nuoret valehtelivat. Tullivirkailija oli ottanut yhteyden Larnakan lentokentälle ja saanut kuulla, ettei Helsinki-Vantaan kentälle matkustaneiden luettelossa ollut sen nimisiä henkilöitä.

Saatuaan selville väärät henkilötiedot virkailijat halusivat tietää Abban ja Leilan oikean nimen. Nämä eivät kuitenkaan paljastaneet henkilöllisyyttään, ja sen seurauksena heidät laitettiin Pasilan vankilaan. Siellä he olivat lähes kuukauden eri selleissä. Lopulta Abba paljasti heidän oikeat nimensä. Virkailija otti taas yhteyttä Larnakan lentoasemalle ja sai matkustajaluettelosta vahvistuksen tiedolle.

Uskoon naapurin kyydissä

Vankilasta vapautumisen jälkeen pariskunta asui Oravaisten vastaanottokeskuksessa, kunnes he vuonna 2001 muuttivat Vaasaan. Siellä samassa talossa asui kristitty metallimies, Tapani Mäkinen, joka tutustui nopeasti uusiin naapureihinsa.

Kerran Tapani Mäkinen sanoi lähtevänsä työmatkalle Imatralle ja pyysi myös Abbaa lähtemään mukaansa. Matkalla Mäkinen kertoi Abballe uskostaan Jeesukseen. Silloin Abba tunsi, miten Pyhä Henki kosketti häntä. Pian hän ilmaisi halunsa tulla itsekin uskoon. Miehet päättivät lähestyä Jumalaa kesken automatkan, ja Mäkinen rukoili autoa ajaessaan Abban puolesta.

– Ihmettelen vieläkin, miten auto pysyi tiellä, vaikka Tapani rukoili Herraa silmät kiinni, Abba hymyilee muistellessaan miesten yhteistä automatkaa.

Matkareitti kulki Keuruun kautta ja Mäkinen päätti poiketa myös Iso Kirja -opistolle, jossa hän oli opiskellut. Kun siellä Tapanin tutut kuulivat, että Abba oli juuri antanut elämänsä Jeesukselle, riemulla ei ollut rajoja. Miehen uskoontuloa juhlittiin yhdessä kahvikupin ääressä, ja pian matka pääsi taas jatkumaan.

Monia tehtäviä seurakunnassa

Abba sai työtä Tapani Mäkisen isän Lai-Teräs -nimisessä firmassa, jossa Tapani itsekin työskenteli. Abba oli kiinnostunut tietämään lisää uskonasioista, ja Tapani opasti häntä.

Raamatusta Abballe selvisi myös kristillinen kaste. Hän halusi totella Sanaa ja meni vuonna 2011 uskovien kasteelle Vaasan helluntaiseurakunnassa, jossa Jussi Jokisaari kastoi hänet.

Kun kasteesta ja seurakuntaan liittymisestä oli kulunut muutama viikko, pariskunta muutti pääkaupunkiseudulle. Siellä he kokivat hengelliseksi kodikseen Malmin Saalem -seurakunnan, jossa muutaman kuukauden aikana seurakuntaan oli liittynyt useita Iranin pakolaisia.

Aurinkoisesti hymyilevä Abba on nyt löytänyt seurakunnassa monia tehtäviä. Hän palvelee tulkkina seurakunnan jumalanpalveluksissa ja maahanmuuttajille pidettävässä suomen kielen kerhossa. Lisäksi hän toimii seurakunnan ruokajakelussa, tarvittaessa jopa pääkokkina, sekä järjestysmiehenä ja vahtimestarina.

Abba on kiitollinen kaikesta siitä, mitä Jumala on vaikuttanut hänen perheensä elämässä. Perheeseen kuuluu nykyisin kolme Suomessa syntynyttä lasta.

– Toivon, että saisin olla Jumalan käytössä joka päivä, Abba sanoo.

Hän kertoo, että juuri haastattelupäivän aamuna he olivat rukoilleet Leilan kanssa, että Herra pelastaisi myös iranilaisia naisia. Vastaus tuli välittömästi: kaksi iranilaista naista, äiti ja tytär, tulivat seurakunnan tilaisuuteen ja luovuttivat siellä elämänsä Jeesukselle.

Abban toive on täyttynyt. Vaikka miehen sisarukset ovat vaurastuneet liiketoimissaan, Abba toteaa olevansa heitä rikkaampi. Hän osoittaa sydäntään ja toteaa iloisena:

– Minulla on täällä aarre!


Jussi Jokisaari, Leevi Launonen

Teema
51

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan