Esiintyvänä taiteilijana ja laulaja-lauluntekijänä toimiva
kantelevirtuoosi Ida Elina elää unelmaansa todeksi kiertäessään esiintymässä
niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
– Kun aloitin kanteleensoiton 13-vuotiaana, aloin unelmoida
siitä, että saisin soittaa ammatikseni. Unelmani hautautui välillä, kunnes
23-vuotiaana tajusin, että minun juttuni on soittaa kanteleella popmusiikkia.
Vähitellen kehitin oman rytmikkään soittotyylini, Ida Elina kertoo.
Vuonna 2012 musiikinopettajaksi valmistunut Päivi Kujanen,
taiteilijanimeltään Ida Elina, pohti, rohkenisiko hän ryhtyä yrittäjäksi.
– Mietin, että uskonko minä oikeasti tähän kantelehommaan,
johon aika harva ihminen uskoi siinä vaiheessa. Mietin, että pystyisinkö
todella elättämään itseni kanteleensoitolla. Oli tosi iso juttu, että lähdin
tekemään taiteellista työtä.
– Olen rukoillut paljon työni puolesta. En olisi missään
tapauksessa päässyt tähän pisteeseen ilman Jumalan siunausta.
Pelkojen voittamista
Joka vuosi Ida Elina laatii listan asioista, joita hän sinä
vuonna tavoittelee. Vaikka jotkin unelmat ovat tuntuneet kirjoittamishetkellä
hyvin kaukaisilta, monet niistä ovat jo toteutuneet.
– Yhtenä tavoitteenani oli esiintyä televisioitavassa
konsertissa. Se unelma toteutui reilu vuosi sitten, kun olin mukana MTV:n
joulukonsertissa. Unelmani Yhdysvaltojen kiertueesta toteutui viime vuonna.
Nämä eivät olisi voineet tapahtua omilla avuillani, muusikko toteaa.
Unelmia tavoitellessaan Ida Elinan on täytynyt kohdata ja ylittää
omia pelkojaan.
– Kun aloitin työni yrittäjänä, minulla oli suuri epäonnistumisen
pelko. Minun oli kuitenkin pakko ylittää se ja uskaltaa ottaa seuraavia
askeleita.
Esiintyvä taiteilija kohtaa konserteissaan erilaisia yleisöjä
ja ihmisiä. Alkuaikoina Ida Elinaa jännittivät erityisesti tietyt
esiintymistilanteet.
– Olen tehnyt töitä pelkojeni kanssa, jotta ne eivät
hallitsisi minua. Olen kasvanut ja kehittynyt työni kautta, ja minusta on
tullut rohkeampi. Nykyään nautin tosi paljon esiintymisestä ja ihmisten
kohtaamisesta.
Median kautta tunnetuksi
Myös tänä vuonna Ida Elina on kirjoittanut muistiin
tavoitteitaan. Hänen erityisenä haaveenaan on välittää toivoa ja elämää Kristuksessa
kantelemusiikkinsa kautta.
– Haluan tehdä gospelia tavallisille ihmisille, mutta koen sen
välillä hyvin haastavaksi. Olen paljon miettinyt sitä, miten minä voisin
parhaiten välittää evankeliumia.
– Voin tietenkin kertoa Jumalan rakkaudesta laulujeni kautta,
mutta toivon sen sanoman välittyvän myös persoonani kautta. Jospa ihmiset
näkisivät konserteissani, että minulla on Kristuksen vuoksi jotain enemmän ja
kaipaisivat sitä samaa omaan elämäänsä.
Ida Elina on ollut laajasti esillä suomalaisessa mediassa
ainutlaatuisen kantelepopmusiikkinsa ansiosta.
– Kun ihmiset näkevät haastatteluni esimerkiksi televisiosta,
he saavat sen kuvan, että minä olen se kaiken kansan Ida Elina. Sen takia kenen
tahansa on turvallista tulla konsertteihini, joissa kerron elämästä ja
toivosta.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...