”Hyvä lastenlaulu kuplii”

Heli Ahvenainen-Saaristo säestää hengellisen musiikin huippusolisteja. Vastaviritetty flyygeli on suuri nautinto.Yksi Heli Ahvenainen-Saariston viime vuosien sydämen projekteista on ollut ruandalaislasten opettaminen. Pianisti on muun muassa järjestänyt hyväntekeväisyyskonsertteja tukeakseen pieniä muusikoita köyhissä oloissa.

Sibeliuksen teoksista
eniten pidän viulukonsertosta, koska siinä on mahtavaa orkestrointia, viulun huikeaa laulua ja leikkiä, herkkyyttä ja mahtavuutta. Teemoja kehitellään mestarillisesti, sointumaailma on herkullisen värikäs ja kokonaismuoto hienosti punottu. Ja jotenkin ihmeellisesti siinä soi suomalainen sielunmaisema. Kyllä Sibeliuksen tuotannosta mahtuu muitakin teoksia toivelistalle.

Isoin ero pystypianon ja flyygelin välillä on yleensä soinnillisissa ominaisuuksissa. Hyvällä flyygelillä on mahdollisuus saada sointiin laajaa skaalaa ja rikasta värimaailmaa – ikään kuin koko orkesteri pääsee soimaan paremmin. On se kyllä nautinto, kun pääsee soittamaan juuri viritetyllä laadukkaalla flyygelillä.

Aikanaan minut sai innostumaan pianonsoitosta varmaan se, että meillä kotona oli piano ja aloin kokeilla sillä soittamista. Vanhempien kannustuksella oli myös iso merkitys. Aloitin pianotunneilla käynnin 5-vuotiaana. Minua miellytti piano harmoniasoittimena, eli sointumaailma kiehtoi. Pääsin varhain musisoimaan toisten soittajien ja laulajien kanssa ja se oli innostavaa. Säestelin seurakunnassa jo pienenä tyttönä. Oma soittajaidentiteettini onkin enemmän joukkuepelaaja kuin solisti.

Hengellisen musiikin laulajista säestän mielelläni sellaisia laulajia, jotka ovat löytäneet oman musiikillisen linjansa ja kutsumuksensa. Musiikkia tehdään taidolla ja sydämen palolla. Jos laulaja on sanomansa takana inspiroituneesti ja uskottavasti, laulut saavuttavat varmemmin kuulijansa. Kipinää tarvitaan! Eri genreet ja musiikin tyylit ovat iso rikkaus hengellisessä musiikissa. On ollut ilo tehdä yhteistyötä niin erilaisten laulajien kanssa.

Hyvä lastenlaulu koostuu lasten maailmaan luontevasti istuvasta tekstistä, joka sisältää pieniä tai isoja oivalluksia, sekä tarttuvasta, tekstiä hyvin esille tuovasta melodiasta. Laulu ”kuplii” sopivasti – ja kyllä usein ilo pilkahtaa jostain kulmasta.

Kun kaipaan piristystä, ostan tai poimin kukkia. Esimerkiksi kun kuopus aloitti aikanaan koulun ja palasin tyhjään kotiin hieman haikeana, keräsin lohdutukseksi kimpun iloisen keltaisia auringonkukkia. Värit merkitsevät minulle paljon. Kukat puhuvat minulle myös Jumalan huolenpidosta ja rakkaudesta. Kuinka paljon enemmän hän pitää meistä huolta...

Ahdistun, kun konsertti on juuri alkamassa eikä nuotteja ei ole vielä laitettu ohjelman mukaiseen järjestykseen, joitakin nuotteja vielä puuttuu ja tukkakin on vielä kampaamatta. Viime hetken säätäminen tai hässäkkäfiilis eivät tunnu kivalta ennen soittamaan menemistä.

En ikinä unohda sitä, kun menin kaksi vuotta sitten ensimmäisen kerran opettamaan Ruandaan Kigalin musiikkikouluun. Jumalan johdatus sisältää välillä aikamoisia yllätyksiä. Ihmettelen edelleen, miten tämä on mahdollista, ja olen kiitollinen tästä avautuneesta mahdollisuudesta olla mukana auttamassa musiikin kautta ruandalaisia lapsia ja nuoria.

Paras lapsuusmuistoni on ihanan rakastava perhe, lämpö, ilo ja turvallisuus. Muistoissa ovat monet yhteiset kivat retket ja ihan tavallisen mukavat arjen hetket. Sain reppuuni hyviä eväitä.

En toivo lapsistani ammattimuusikoita, koska on tärkeää, että he löytävät aivan itse oman alansa – sellaisen ammatin, joka on heille sopiva. Jos se sitten sattuisi olemaan musiikin ala, niin mikäpä siinäkään.

Kun katson peiliin, näen keski-ikäisen, usein aika vauhdikkaan hahmon, joka voisi vaikka vähän useamminkin katsoa peiliin. Jos en juuri ole nyt singahtamassa jonnekin, niin usein ainakin päässä pyörivät jo erilaiset suunnitelmat ja projektit.

Jeesus on elämäni turva, rakas Vapahtajani. Hänessä on toivoni ja tulevaisuuteni. Hän on todellinen laulun ja soiton aihe. Olen niin kiitollinen, että olen saanut tutustua häneen jo lapsuudesta asti.

Järvenpäässä parasta ovat järvimaisemat. Tuusulanjärvi näkyy kotimme ikkunasta. Ihailen veden välkettä ja aaltojen elävää rytmiikkaa ja erilaisia luonnon sävyjä. Ihmiselle tekee välillä hyvää katsoa kauas, tähyillä vaikka järven ulapalle. Elämässä riittää opettelemista: katsoa kauas, mutta myös nähdä lähelle.

Lukijalta
10/2016Kirjallisuus:The

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan