Pia Rendic: Pakotettu naimaan. Saliman tie pakkoavioliitosta vapauteen. Basam Books 2022. Nid. 237 s.
Pia Rendicin uutuuskirja Pakotettu naimaan kertoo hätkähdyttävästi pakkoavioliitoista Suomessa ja maailmalla. Pakkoavioliitot ovat kansainvälinen ja laaja ilmiö. Rendicin löytämien arvioiden mukaan yli 15 miljoonaa tyttöä eri puolilla maailmaa on pakotettu avioliittoon vasten tahtoaan. Monia maahanmuuttajataustaisia tyttöjä on viety takaisin kotimaahansa ja pakotettu siellä avioliittoon. Nämä tapaukset ovat herättäneet suurta kansainvälistä huomiota ja vastustusta.
Ulkoasusta voisi päätellä olevansa
tekemisissä pelkästään henkilökohtaisen tarinan kanssa.
Asiaa pahentaa se, että pakkoavioliittoon liittyy usein naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tätä Rendicin teos kuvaa havainnollisesti Saliman koruttoman tapauksen kautta. Salima joutuu avioliittoon erityisen väkivaltaisen muslimimiehen kanssa. Monen kivun ja tuskan kautta hän pääsee miehestään eroon, mutta se edellyttää raskaita ratkaisuja, muun muassa muuttoa pois kotimaasta.
Pakkoavioliitoista on ilmeisesti vaikea puhua juuri Suomessa, koska täällä on kaikilla ollut perinteisesti yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet jo vuosikymmeniä. Niinpä maahanmuuttajien eksoottiset ongelmat tuntuvat meistä suomalaisista kaukaa haetuilta ja liioitelluilta. Tätä taustaa vasten Rendicin kirja on ajankohtainen ja tärkeä puheenvuoro monia koskettavasta ongelmasta, vaikka asia on muuten valtaväestöltä piilossa.
Pakotettu naimaan -teoksen johdannosta selviää, että Pia Rendic haluaa nostaa pakkoavioliitot julkiseen keskusteluun ja tuoda sitä kautta tukea ja oikeutta kaikille avioliittoon pakotetuille naisille. Salima itse kuvaa ongelmaansa näin: ”Toivon, että jokainen saisi tietää, kuinka paljon kärsin nöyryytyksestä, tuskallisista hetkistä, pelosta ja epäinhimillisestä kohtelusta. Ja tiedän, että kaikilla niillä, jotka on pakotettu avioliittoon, on samat pelot kuin minulla oli. Haluan sanoa heille: ole rohkea, et ole yksin.”
Pakotettu naimaan on kirjoittajansa viides teos. Kirjassa on jonkin verran sensaatiohakuisia elementtejä, kuten nimikkeen ensimmäinen osa sekä irvokkaan havainnollinen johdanto-osuus, jossa muslimimies käytännössä raiskaa nuorikkonsa raa’asti.
Pia Rendic on pappi, seksuaaliterapeutti ja tietokirjailija. Hän on aiemmin kirjoittanut muun muassa pornoriippuvuudesta, seksikaupasta ja ihmiskaupasta. Hän on tehnyt vuosia työtä seksuaalista väkivaltaa kokeneiden naisten hyväksi Suomessa ja ulkomailla. Naisten ja tyttöjen kipeät kokemukset ovat kirvoittaneet suomalaispapista esiin asiapitoisen ja havainnollisen kirjoittajan ja tietokirjailijan.
Kirjoittaja käsittelee uutuusteoksessaan Saliman elämäntarinaa rinnan pakkoavioliittoa käsittelevän faktatiedon ja erilaisten asiantuntijalausuntojen kanssa. Vaikka asian käsittely onnistuu tällä tavoin kohtuullisen hyvin, koin kielteiseksi, että teoksen ulkoasusta voisi päätellä olevansa tekemisissä pelkästään henkilökohtaisen elämäntarinan kanssa. Saliman inhottavat kokemukset ovat ainoastaan karkean ilmiön jäävuorenhuippu.
Rendicin kerronnassa tämä näkyy siten, että Saliman tapausta käsitellään joitakin kertoja melkoisen informaatiotulvan suvantohetkissä noin kolmisenkymmenen sivun verran. Itse olisin nimennyt teoksen paremmin sisältöä kuvaavalla otsikolla.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...