Kyösti Roth ja Erno Enroth ovat innoissaan. Tosin syksyllä harjoittelun alkaessa paljastui, että lahjakkaimpienkin tulkitsijoiden ääni voi mennä kyykkyyn, kun tarpeeksi kauan elelee hiljaa.
– Ääni oli kyllä aivan kesannolla, korkeana tenorina tunnettu Erno Enroth arvioi lähtötilannetta.
Arvokkaita kappaleita
Rinnakkain toimineet, hieman eri laulajista koostuneet Freidiba Boodos- ja Tsiibenes Jank -yhtyeet levyttivät ylivainiolaisen herätyksen vuosina melkoisen määrän ikonimaisia kappaleita.
Säveltäjä-sanoittaja Kyösti Roth on vuosien saatossa tehnyt tuhansia lauluja eri artisteille. Suurelle yleisölle tunnetuimpien ja rakkaimpien joukkoon kuulunevat esimerkiksi Menen Jeesuksen luokse tai Jumala ei unohda sua koskaan.
Ensin mainittu syntyi aikanaan voimakkaan inspiraation seurauksena. Läheinen muusikkotoveri oli menettänyt äskettäin äitinsä, jonka viimeiset sanat olivat olleet ”Menen Jeesuksen luokse”. Roth kuuli asiasta aamukokouksessa. Sanat lähtivät heti soimaan sydämessä. Kappale kehittyi valmiiksi hetkessä ja jo illalla yhtye esitti sen ensimmäisen kerran, kolmiäänisesti laulettuna.
Jumala ei unohda sua koskaan taas oli osa kipeämpää prosessia. Vaikka kappale kertoo evankelioivan tarinan, taustalla on myös säveltäjä-sanoittajan yksinäisyyttä.
– Kaikki tiesivät kuka olen, mutta kukaan ei todella tuntenut minua, Roth kuvailee suositun esiintyjän dilemmaa, joka usein johtaa tyhjyyden ja irrallisuuden tunteeseen.
Roth ja Enroth kokivat loppuun palamisen 1980-luvun puolivälissä. Pitkän hiljaisuuden jälkeen he menestyivät iskelmäareenoilla. Vuosituhannen vaihteesta lukien ohjelmistossa on ollut vain hengellistä musiikkia.
Freidiba Boodos kiersi edellisen kerran vuonna 2004 Elämän estradilla -levyn merkeissä. Tuolloin mukana olivat myös Rainer Friman sekä vuonna 2015 kuollut Kicke Paananen.
Ympyrä sulkeutuu
Talven kiertue käsittää vierailuja paikkakunnilla, jotka joskus olivat tärkeitä näyttämöitä Freidiba Boodokselle. Kolmihenkinen yhtye esiintyi marraskuun lopulla Hämeenlinnassa, ja edessä ovat esiintymiset ainakin Helsingissä, Hyvinkäällä, Jyväskylässä, Seinäjoella ja Turussa.
– Kysymyksessä on konsertti, Kyösti Roth kuvailee.
Varsinaista saarnaa ei kuulla. Artistit kertovat kappaleista ja muistelevat arvokkaita hetkiä. Lisäksi lavalla nähdään Kyösti Rothin veljenpoika Benja, joka on niittänyt mainetta laulajana ja pianistina.
Artistit uskovat, tai pikemminkin lupaavat, että kyseessä on viimeinen tilaisuus kuulla Freidiba Boodosta. Kuusikymppistyneet laulajat haluaisivat konserttien myötä nähdä ympyrän sulkeutuvan.
– Erityisesti loppiaisen konsertti Turussa merkitsee meille paljon. Freidiba Boodoksen alkutahteja soitettiin 40 vuotta sitten juuri siellä, Turun perinteisillä nuorisopäivillä. Kyseessä oli tuolloin myös Ernon ensimmäinen keikka.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...