Etäisyys ei estä yhteisiä lenkkejä

Naisten välissä on yli 500 kilometriä, eivätkä ystävykset näe toisiaan kasvokkain kuin ehkä kerran vuodessa. He ovat kuitenkin löytäneet oman tapansa pitää yhteyttä.

– Lenkit suovat liikunnan lisäksi mahdollisuuden syvällisempiinkin keskusteluihin, joihin ruuhkavuosia elävällä ei muuten aina ole aikaa, Anne toteaa.

Puolisotkin tietävät, ettei vaimoa kannata odotella kotiin pariin tuntiin.

– Kilometrit kuluvat kuin siivillä. Usein puhelu päättyy ajatukseen, että kyllähän tätä juttua riittäisi, mutta taitaa alkaa olla jo lasten iltapala-aika, Anni nauraa.

Lähentymistä etänä

Anne ja Anni tutustuivat toisiinsa 1990-luvun alussa Oulussa, jossa he kävivät samaa koulua ja kuuluivat samaan seurakuntaan. Anni muistaa ensikohtaa-misista rauhallisen tytön, joka puhui leppoisaa Lapin murretta.

Anne oli hiljattain muuttanut uudelle paikkakunnalle. Hän löysi Annista ystävän, joka harrasti samoja asioita ja jakoi saman arvomaailman. Myös samankaltainen huumori kolahti.

Aluksi tytöt tunsivat toisensa ensisijaisesti kaveriporukan jäseninä, mutta vuosien varrella keskinäinen yhteys vahvistui.

– Ehkä harvinaista, mutta otimme suurimman harppauksen ystävyytemme polulla sitten, kun asuimme eri paikkakunnilla. Mielestäni sillä, että näemme kasvokkain vain harvoin, ei ole ollut oikeastaan mitään merkitystä, Anni sanoo.

Yhteydenpito oli vähäisimmillään, kun molemmat seurustelivat tahoillaan. Avioitumisen jälkeen perheenlisäystä odottaessa samankaltainen elämäntilanne yhdisti jälleen.

– Vaikka näen Annen lapsia harvoin, minusta he tuntuvat tutuilta, koska olemme puhuneet heistä niin paljon. Jokaisen lapsen kehitysvaiheen haasteet ja ilot on yhdessä puitu. Se on ollut mahtavaa vertaistukea.

Vastavuoroinen suhde

Annen ja Annin ystävyys on ollut harmonista, koska molemmat ovat luonteeltaan rauhallisia eivätkä erimielisyydet kärjisty helposti riidoiksi. Osansa lienee silläkin, että molemmat ovat saaneet viettää melko tasapainoista elämää. Suhde on pysynyt vastavuoroisena, kun kumpikaan ei ole joutunut pitkiksi ajoiksi kannattelijan rooliin.

Anni arvostaa ystävässään etenkin empaattisuutta, huumorintajua ja keskustelutaitoja.

– Voimme puhua mistä vain, ja aina on sellainen tunne, että minua kuunnellaan ja asiastani ollaan kiinnostuneita. Anne puolestaan kuvaa Annia elämänmyönteiseksi ja maanläheiseksi ihmiseksi, jolla on hyvät arvot ja henkistä kypsyyttä.

– Meistä kahdesta Anni on enemmän kotiin ja perheeseen suuntautunut. Se on minusta erityisen hyvä asia, koska hänen seurassaan tulee välillä hyvällä tavalla huono omatunto, joka muistuttaa asioiden tärkeysjärjestyksestä.

Annen ja Annin ystävyys on kestänyt jo varttivuosisadan. Anne arvelee, että aikuisiällä syvien ystävyyssuhteiden syntyminen vie enemmän aikaa kuin lapsena ja nuorena, varsinkin jos on varovainen luonne.

– Nuorena vietetään yleensä enemmän aikaa kavereiden kanssa ja eletään samoissa kehityskriiseissä. Se luo sieltä alkaneeseen ystävyyteen omanlaisen pohjavireen.


Säde Loponen