”En ikinä unohda, mitä rangerit on minulle antanut”
David Lehtimäki on kevytmoottoripyörän omistava Royal Rangers- eli rangeriohjaaja Järvenpäästä. David puhuu toisena kotikielenään ruotsia, mistä on hänen mukaansa ollut hyötyä muun muassa rangereiden Eurocamp-leireillä muiden Pohjoismaiden rangerilaisiin tutustuessa.
Kun katson peiliin, olen tyytyväinen siihen, mitä näen, ja tunnen tekeväni hyvää työtä.
En ikinä unohda, mitä rangerit on minulle antanut ja kuinka hauskaa siellä on ollut. Siellä on saanut puuhata ja tutustua uusiin ihmisiin.
Parasta rangereissa on nähdä lasten iloitsevan ja tuntea vaikuttavani siihen.
Kerran metsäleirillä katsoin MM-lätkäpeliä toisen ohjaajan kanssa samalla kun odotimme lapsia meidän ensiapurastille.
Ruotsin kieli on ollut hyödyksi esimerkiksi Eurocamp-leirillä, kun tutustuttiin ruotsalaisiin sekä norjalaisiin rangerilaisiin. Puhumme isäni suvun kanssa ruotsia.
Kun kaipaan piristystä, tykkään jutella kavereiden kanssa tai mennä ulos vaikka pelaamaan.
Haluan lähihoitajaksi, koska haluan auttaa ihmisiä ja kaipaan pientä jännitystä. Jatkosuunnitelmana on jatkaa opintoja eteenpäin. Olen ajatellut suunnata ensihoitajaksi tai palomieheksi.
Raamatun henkilöistä pidän eniten Mooseksesta sekä Danielista.
Syyslomalla aion… Ei ole isompia suunnitelmia vielä. Voisin ehkä käydä vierailemassa kaverilla Kuopiossa.
Kotikaupungissani Järvenpäässä on kaikki, mitä tarvitsen, mukava ympäristö ja hyvä naapurikaupunki Kerava.
Rangereissa olen oppinut toimimaan paremmin lasten kanssa sekä oppinut leiriytymään metsässä. Olen saanut myös muutamia muita hyödyllisiä taitoja, kuten puukon käsittelyä, työskentelyä tulen kanssa sekä muita leiritaitoja.
Kamalin kokemus ohjaajana liittyy siihen, kun joskus on ollut joku rasti, mikä on pitänyt hoitaa, ja se ei ole mennyt suunnitellusti – esimerkiksi jos on vaikka unohtanut tärkeän esineen rastista.
Mopon korjaaminen vaatii malttia.
Seurakunta on minulle tärkeä ja paikka, jonka tunnen kodikseni.
Jeesus…Häneen voin turvautua, kun mieltä painaa tai kun olen ahdingossa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...