Siilinjärveläisen pastori-kirjailija Kari Honkasen elämä muuttui kertaheitolla 6.2.2013, kun hän sai kuulla sairastavansa Parkinsonin tautia.
– Silloin tuntui kuin Jumalakin olisi kääntänyt minulle selkänsä. Olin niin järkyttynyt, etten osannut edes itkeä. Sielunmaailma turtana lähdin kuitenkin heti hoitamaan erästä sovittua sielunhoitotapaamista, Honkanen muistelee kolmen vuoden takaisia tapahtumia.
Juuri ilmestyneessä kirjassaan Avoimella sydämellä (Aikamedia) Honkanen kuvailee varsin yksityiskohtaisesti sairauden etenemistä, diagnoosin herättämiä tuntoja ja myös ympäristön suhtautumista asiaan. Kirjassa sairauden oireet ja pastorin sisäinen todellisuus käyvät tiivistä vuoropuhelua. Honkanen kuvaa tarkasti myös ihmisten asennoitumista sairastuneeseen pastoriin.
– Kipeintä on ollut kohdata ennakkoluulojen ja epäilysten muuri – se, että minut on sairauteni vuoksi yritetty syrjäyttää ja kyseenalaistaa tasa-arvoisena keskustelukumppanina ja Jumalan palvelijana. Ovatpa jotkut osoittaneet asenteillaan minua kohtaan myös julkista ja säälimätöntä aliarviointia, Honkanen tunnustaa.
– Mutta suurin osa yhteydenotoista on ollut rohkaisevia. Eniten minua on auttanut ihmisten aito ystävyys. Pienikin tekstiviesti, sähköposti tai puhelinsoitto on piristänyt mieltä.
Ehdottomasti rohkaisevin kokemus Honkaselle oli, kun hän pitkän sairauspoissaolon jälkeen tuli taas mukaan seurakunnan kokoukseen. Sen päätyttyä rukoushuoneen käytävä täyttyi seurakuntalaisista, jotka muodostivat pitkän halausjonon ja halusivat tulla henkilökohtaisesti tervehtimään pastoriaan.
– Noiden halausten voima tuntuu vieläkin, Honkanen sanoo liikuttuneena.
”Halusin kirjoittaa mitään kaunistelematta”
Uusi kirja on kuvausta sairausajan kokemuksista, mutta siinä pastori peilaa myös laajemmin elämäntyötään ja ihmissuhteitaan.
– Kirjan nimi Avoimella sydämellä kertoo kaiken. Minun ei tarvinnut väkisin puristaa tekstiä paperille, vaan se suorastaan pursusi minusta ulos. Halusin kirjoittaa mitään kaunistelematta ja salaamatta, Honkanen kertoo.
Kirjallaan Honkanen haluaa viestittää, ettei Jumala jätä eikä hylkää palvelijaansa. Hän ei myöskään kadu antamaansa kutsua.
– Sairaus, vamma tai mikään muukaan rajoite ei ole ongelma Jumalalle.
Honkanen kertoo, että fyysisesti hän jaksaa nykyisin tehdä työpäivän ilman suuria lepotaukoja. Parkinsonin taudinoireet näkyvät kuitenkin liikkeiden hitautena ja kömpelyytenä, äänen voimattomuutena ja puheen epäselvyytenä. Tästä huolimatta Honkanen on jatkanut puheiden pitämistä kokouksissa. Ja kirjoittaminen sujuu edelleen mainiosti.
– Paras terapiaryhmäni löytyy läheltä: minulla on hyvä vaimo, neljä ihanaa lasta, viisi suloista lastenlasta ja korvaamattoman hyviä ystäviä, pastori iloitsee.
Kohti uutta tehtävää
Saatuaan lääkäriltä tiedon sairaudesta Kari Honkanen sai myös Jumalalta henkilökohtaisen viestin. Kun hän ajoi sekavin tuntein sielunhoitotapaamiseen pystymättä kunnolla edes rukoilemaan, hän tunsi autossa yhtäkkiä voimakkaan Pyhän Hengen läsnäolon. Ja sydämessään pastori kuuli selvän Jumalan puheen: ”Kari, minä olen kutsunut sinut nimeltä. Minä en hylkää enkä jätä sinua, vaan minä avaan sinulle uuden oven hedelmälliseen työhön.”
– Tuo puhe oli niin voimakas kokemus, että olin vain kerran aikaisemmin kokenut jotain vastaavaa. Se tapahtui vuonna 1980, kun Jumala kutsui minua heti uskoontuloni jälkeen valtakuntansa työhön.
Kari Honkanen on ollut nyt yli vuoden sairauslomalla. Viime lauantaina vietettiin Siilinjärvellä hänen eläkkeellesiirtymisen juhlaansa, jossa julkaistiin myös hänen uusi kirjansa.
Sairaus ei ole estänyt kutsumuksen toteuttamista. Kari ja Tarja Honkanen ovat vierailleet jo vuosien ajan säännöllisesti Unkarissa ja kokeneet oven avautuvan maan köyhien romaniperheiden parissa tehtävään työhön.
– Loppuelämäni on vihitty sukulaiskansamme Unkarin köyhien ja syrjäytettyjen romaniperheiden evankelioimiseen ja auttamiseen. Ensi kesänä olisi tarkoitus muuttaa Unkariin. Tarjalle tarvitaan vielä kuitenkin lisää kannattajaseurakuntia, sillä kannatuksista puuttuu nyt puolet. Toivomme pääsevämme työhön perinteisesti seurakuntien lähettäminä.
Unkarissa Kari Honkanen aikoo jatkaa työtään muun muassa kirjoittamalla.
– Se on minulle luontaisin tapa palvella Herraa ja ilmaista itseäni.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...