Tero Huvi: Rikkirevitty. Suomen Lähetysseura 2022. Sid. 65 s.
Tero Huvin käsittämättömän koskettavaa kirjaa poikansa äkillisestä, varoittamatta tapahtuneesta itsemurhasta ei voi lukea kuin hengitystä ja itkua pidätellen. Kenellekään ei toivoisi niin suurta tragediaa. Silti Suomessa tekee itsemurhan vuosittain noin 700 ihmistä. Teko on läheiselle useimmiten traumaattinen kokemus, jonka käsittelyyn tarvitaan paljon apua.
Kirja on raatorehellinen yritys sanoittaa shokin
ja trauman alle painuneita tuokiokuvia.
Tutkimusten mukaan kirjojen lukeminen avartaa ymmärrystä, parantaa empatiakykyä, opettaa uutta ja lisää valmiuksia kohdata erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita. Huvin teos saa aikaan sitä kaikkea.
Kirja ei sorru olemaan kliseinen kuvaus toivosta tai toivottomuudesta. Eikä kirja, jossa kaikki selitettäisiin auki. Pikemminkin se on raatorehellinen yritys sanoittaa niitä shokin ja trauman alle painuneita tuokiokuvia, ohuita muistoja ja henkistä hyökyaaltoa, joita oman lapsen menetys saa aikaan. Kaikki tekeminen menettää merkityksensä silmänräpäyksessä.
Kun kuolema ryntää näin rumalla tavalla iholle, tulee tunteiden vuoristorataa, muiden asioiden tyhjänpäiväisyyttä ja tarvetta olla hiljaa. Äkkiä mikään ei tunnu miltään tai ole mitään. Kaikki energia menee siihen, että yrittää jotenkin pysyä kasassa. Siinä osansa on läsnä olevien lähimmäisten lisäksi perheen cockerspanielilla, tennismailoilla ja jopa isojen pörssiyhtiöiden takaa pilkahtavien virkailijoiden inhimillisyydellä.
Aidon ja syvästi koetun sisällön lisäksi Huvin kirja on kielellisesti suorastaan sanataidetta. Lauseista tihkuu herkkyyttä ja upeita kielikuvia, joita kuka tahansa ei osaa muotoilla. Kirjan selkeä ulkoasu, vetovoimaiset otsikot ja välittömästi syvään päätyyn hyppäävä aloituslause ansaitsevat myös kiitoksen.
Työuraa Huvilla on evankelis-luterilaisen kirkon tehtävistä Suomen Lähetysseuran nuorisotyönjohtajaksi. Lisäksi hän on työskennellyt yrittäjänä, kasvatusjohtajana, toiminnanjohtajana ja päätoimittajana. Tätä nykyä hän toimii Leppävirran ja Heinäveden helluntaiseurakuntien pastorina.
Työroolistaan huolimatta Huvi uskaltaa paljastaa sydäntä raastavan kipunsa, pettymyksen itseensä ja pelkotilansa. Jopa sen, kuinka rekka-auton alle hyppäämisen halu on niin todellinen, että hän päätyy jo makaamaan ison valtatien ojaan. Pimeys puristaa isoilla kourillaan.
Kirjan lopussa on Surunauha ry:n toiminnanjohtaja Riika Hagman-Kiurun artikkeli. Surunauha on valtakunnallinen, uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on tukea itsemurhan tehneiden läheisiä. Mukana on lisäksi koonti tahoista, jotka tarjoavat akuuttia apua kriisin keskellä.
Kirjanen on sivumäärältään hyvin maltillinen, joten se sopii lohduksi niillekin, jotka kiertävät tiiliskivet kaukaa. Silti kaikki oleellinen tulee esiin. Pidemmässä kirjassa saattaisi olla riski sortua murheella mässäilyyn tai surussa rypemiseen. Nyt sitä vaaraa ei ole, vaan tilaa jää lukijan omille ajatuksille ja tunnereaktioille.
Kaiken kaikkiaan tässä on kirja kaikille niille, jotka uskaltavat pysähtyä kipeän elämän ja kuolemaakin suuremman rakkauden äärelle. Kaikille niille, jotka haluavat taas muistaa, mikä elämässä on tärkeintä: Jos voisin, kääntäisin kelloa taaksepäin ja kuuntelisin sinua.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...