Arvio: Ihminen sensaatio-otsikoiden takana

Petri Tuunainen: Siipeni murtuneet – Helinä Ilkan tarina. Mediapinta 2021. Nid. 138 s. 

Siipeni murtuneet -teos kertoo muutama vuosikymmen sitten julkisuutta saaneen iskelmälaulaja Helinä Ilkan elämäntarinan. Kirja näyttää ihmisen sensaatio-otsikoiden takana ja raottaa verhoa myös musiikkimaailman vaatimuksiin ja aika ajoin armottomaankin menoon. Tarinan kansien väliin saattanut Petri Tuunainen toimii freelancetoimittajana ja on kirjoittanut muitakin elämäkertoja, muun muassa Armi Aavikosta.

Teos alkaa mielenkiintoisesti ja tiivistää Helinä Ilkan elämän vaiheet kurottautuen aina hänen äitinsä ja isänsä tapaamisesta Ilkan omaan aikuistumiseen, viihdemaailmassa vietettyihin vuosiin sekä uskoontuloon vuonna 2006. Alajärveltä kotoisin oleva lahjakas laulaja kertoo rempseällä, jutustelevalla ja suoralla tyylillä elämänsä vaiheita, joihin on sisältynyt sekä ylä- että alamäkiä. 

Ilkka löysi pankkialalla työskennellessään lopulta tiensä levyttäväksi ja keikkailevaksi laulajaksi ja edusti aikoinaan esimerkiksi Bratislavan Kultainen Lyyra -laulukilpailussa Suomea. Ura jäi kuitenkin lopulta lyhyeksi. Laulaja sai suhteellisen paljon palstatilaa lehdissä, mutta julkisuuskuva muodostui ”Dolly Partonmaiseksi seksisymboliksi”, jollaiseksi Ilkka ei itseään syvimmiltään kokenut. Avioero, uran hiipuminen ja tavoitteiden puute ajoivat Ilkan lopulta kuppiloihin. Sitten hän löysi uskon, ja se muutti hänen elämänsä.

Teos on melkein puoliväliin saakka Ilkan kommenteilla varustettua kronologista kerrontaa hänen elämästään, mutta uskoontulokertomuksen myötä kirjan ote muuttuu hyvin saarnamaiseksi ja alkaa muistuttaa jonkinlaista traktaatin, mietelmä- ja opetustekstin yhdistelmää. Lukijaa jopa puhutellaan välillä suoraan kuin saarnoissa. Loppua kohden aiheiden kirjo rönsyää jo aikamoisesti ja kirja tarjoaa Ilkan ajatuksia aina Suomen koulujen tilasta eskatologisiin näkemyksiin. Tietyssä mielessä kirja tuntuu laulajan testamentilta: hän sanoo tässä sen, mitä haluaa maailmalle erilaisista nykyilmiöistä sanoa. 

Kaiken edellä sanotun vuoksi kirjaa on vaikea kategorisoida. Otsikon ja takakansitekstin perusteella lukija odottaa elämäkertaa, mutta yllättyy vähintään kirjan puolivälissä. Kenties genreä ajatellen olisi ollut parempi upottaa päähenkilön mielipiteitä tapahtumien sekaan napakasti ja vähentää näitä suoranaisia saarnaosioita. Kirjaa olisi pitänyt myös tiivistää, koska etenkin loppupuolella asioita kerrataan tarpeettomasti. 

Vaihtelevan tyylin vuoksi teksti menettää ajoittain harmoniansa: välillä tekstissä on pitkiäkin osioita kursiivilla osioissa, jotka esimerkiksi taustoittavat jotakin tekstissä mainittua aihetta tai henkilöä. Kerronta on suurimmaksi osaksi minämuodossa, mutta tästä poiketaan muutaman kerran. Kirjassa on myös kielioppi- ja välimerkkivirheitä ja siirtymissä välillä pientä kankeutta. 

Kirjan teksti on hyvin elämänmakuista. Lyhyet luvut ovat omiaan tekemään siitä sopivan etenkin niille, jotka kokevat lukujen lyhyyden helpottavan lukemista. Teoksessa on myös värivalokuvia Ilkan elämän varrelta, mikä varmasti ilahduttaa lukijoita. 

Uskoisin, että kirja voisi kiinnostaa juuri uskoon tulleita tai niin sanotusti ”kynnyksellä olevia”, jotka ovat kiinnostuneita lukemaan uskoontulotarinoita. 

Sara Saarela