Susanna Kokkonen: Viimeisten päivien todistajat – Juutalaisena muuttuvassa maailmassa. TV7 Kustannus 2022. Sid. 194 s.
Tohtori Susanna Kokkosen teoksen Viimeisten päivien todistajat etukansi ei anna selvää vihiä kirjan sisällöstä. Kirjan koko nimi luo kuitenkin odotusta, että tulossa olisi jonkinlaisia kokijapuheenvuoroja, mutta arvaus osoittautuu pian vääräksi.
Holokaustin kansainvälisenä asiantuntijana Kokkonen esittää tuoreehkossa teoksessaan kronologisesti, miten vihamielisyys juutalaisia kohtaan on elänyt ja muuttunut eri aikakausina. Hän osoittaa esimerkein, miten ikiaikainen ilmiö juutalaisten sysiminen ja vaino on, mutta rajaa sen käsittelyn lähinnä 2 000 viime vuoteen ja Eurooppaan.
Viimeisten päivien todistajat muistuttaakin tietokirjaa ja analyyttistä yleiskatsausta aiheesta. Tästä kertoo myös 17 sivua lähdeviittauksia. Kokkonen kuitenkin toteaa, että kyseessä ei ole historiankirja eikä kuvaus holokaustista vaan ennemmin teos ”tietynlaisesta aatteesta ja sen vaikutuksista käytännön politiikassa, teologiassa ja yhteiskunnallisessa elämässä eri aikoina”.
Moni asia palautuu jo kirkkoisien aikaan.
Kristittyjen ja juutalaisten suhde on vaikea aihe. Monet kristityt ja hengelliset johtajat sivuuttavat sen joko tiedon tai kiinnostuksen puutteen vuoksi. Aihetta ehkä pidetään turhia kiistoja tuovana sivuraiteena, joka voi harhauttaa pois itse evankeliumista. Ikävä kyllä tämä sinänsä järkeenkäypä asenne tappaa helposti aiheen tarpeellisenkin prosessoinnin.
Kokkonen avaa sitä, miten juutalaiset eivät ole vain yksi usein vainottuina maailmalla vaeltanut kansa, vaan heidän vainonsa heijastaa ihmiskunnan halua hävittää muisto Raamatun Jumalasta. Tätä samaa todistusta kantavat myös kristityt, joita vainotaan perimmältään samasta syystä.
Kokkonen pyrkii oikomaan juutalaisuuteen liittyviä harhakuvitelmia, mutta sanoo kirjoittavansa myös, koska ”Kristityt muistavat harvoin, miten vahvasti kristittyjen ja juutalaisten vaiheet liittyvät yhteen etenkin lopunaikoina”. Uskovalle, joka ei ole juuri perehtynyt juutalaiseen maailmaan tai jota aihe ei kiinnosta, teos onkin hyödyllinen taustoitus aiheeseen.
Kirja tekee ymmärrettävämmäksi niin kristillisen kirkon varhaista kuin nykyistä juutalaisnihkeyttä. Moni asia palautuu jo kirkkoisien aikaan ja kreikankieliseen Raamattuun, joka Kokkosen mukaan alkoi eristää kristittyjä heprealaisesta ajattelutavasta ja Raamatun tosiasiallisesta sisällöstä. Lisää kierroksia aiheeseen toi kristillisen kirkon poliittinen valta.
On kiintoisaa huomata sekin, miten samanlaiset syyt olivat sekä Lutherin myöhäisellä juutalaisvastaisuudella ja valistuksen aikana syntyneellä varsinaisella antisemitismillä. Antisemitismissä Kokkonen luonnehtii piilevän ”jokin yliluonnollinen elementti, jota ei voi selittää rasismilla”.
Selkeästi etenevä teksti on sujuvaa ja helppolukuista. Paikoin lukemista häiritsee lukijoiden puhuttelu me-muodossa sekä pohdinta siitä, että aihepiiriä on pitänyt rajata. Kaiken kaikkiaan kirja palvelee hyvin tarkoitustaan ja sitä voi suositella jokaiselle, joka kaipaa kiihkotonta tietoa siitä, mistä antisemitismissä on kyse ja kuinka kristillinen maailma liittyy ilmiöön. Teoksesta on luvassa myöhemmin jatko-osa, joka käsittelee ajan muutoksia kristityn kannalta.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...