Timo R. Stewart: Luvatun maan lumo. Israelin kristityt ystävät Suomessa. Gaudeamus 2022. Nid. 365 s.
Timo R. Stewartin kirja Luvatun maan lumo oli yksi viime vuoden Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista, eikä suotta. Stewart on nähnyt vaivaa suomalaisten kristittyjen Israelin ystävien historian kertomiseen, ja taustatyötä on tehty paljon. Matka alkaa 1800-luvun lopusta ja jatkuu 1990-luvulle saakka.
Stewart käsittelee vanhoja kotimaisia Palestiinaa käsitteleviä matkakirjoja. Niistä välittyi innostuksen lisäksi usein myös pettymys maan karuihin maisemiin ja köyhiin kyliin. Ne olivat ongelma, koska Raamattu kuvasi maata kukoistavaksi ja Jumalan siunaamaksi. Ristiriita pyrittiinkin selittämään kirouksella, joka poistuisi maan yltä vasta juutalaisen kansan tunnustaessa Jeesuksen messiaakseen.
Kun sionistisen liikkeen menestys kasvoi Palestiinassa, myös suomalaiskristittyjen kiinnostus sitä ja Raamatun profetiakirjallisuutta kohtaan kasvoi. Kristillisellä sionismilla tarkoitetaan uskomusta ja oppirakennelmaa, jossa juutalaisten paluu Palestiinaan ja Israelin valtion syntyminen olivat merkkejä Raamatun profetioiden täyttymisestä, ja sillä on yhteyksiä liikkeeseen, joka edisti juutalaisten asuttamista Pyhään maahan.
Suomalaisen kristillisen sionismin huippuhetkiä oli 1990-luvun alku.
Israelin valtion syntymä 1948 nähtiinkin suomalaisuskovien parissa selvänä merkkinä Raamatun ennustusten täyttymisestä ja Jeesuksen pikaisesta paluusta. Ketään ei hiertänyt, että kyseessä oli sekulaarin työväenpuolueen johtama maa, joka vetosi kibbutseineen myös Suomen sosiaalidemokraatteihin.
Stewart antaa paljon palstatilaa kristillisen sionismin keskuudessa suosittuun profetiatulkintaan, jossa Lähi-idän tapahtumista tuli ennalta kirjoitettu jännitysnäytelmä. Maailman uutisia ja Raamatun profetioita yhdistelevät Israel-tulkinnat saivat vuosien aikana paljon näkyvyyttä niin luterilaisten Sana- ja Kotimaa-lehdissä kuin Ristin Voitossa. Lähi-idän konfliktiin liittyvistä moraalista kysymyksistä ja niiden seurauksista ei oltu juurikaan huolissaan.
1970-luvulla poliittisuus vahvistui kristittyjen Israelin ystävien keskuudessa. Moni koki tärkeäksi puolustaa kritiikittömästi Israelin hallituksen valintoja. Tuolloin alkoi myös esiintyä kritiikkiä kristillistä sionismia kohtaan.
Suomalaisen kristillisen sionismin huippuhetkiä oli 1990-luvun alku, jolloin satojen tuhansien juutalaisten vaellus alkoi Neuvostoliitosta ja kristilliset järjestöt aktivoituivat auttamaan Suomen kautta Israeliin kulkevia juutalaisia.
Stewart päättää teoksensa historian 1990-luvulle. Itseäni jäi kovasti kiinnostamaan, mitä 2000-luvulla maassamme on tapahtunut kristillisen sionismin alueella, kun salaliittoteoriat, politiikkaan sekoittunut profeetallisuus ja valtamedian uutisten kyseenalaistaminen ovat kasvattaneet suosiotaan maailmassa.
Luvatun maan lumossa tiettyihin asioihin keskitytään välillä turhankin perusteellisesti. Vieraita nimiä tulee paljon vastaan, eivätkä kaikki yksityiskohdat ole rehellisesti sanottuna edes kovinkaan kiinnostavia. Sivumääräänsä nähden kirja pitää kuitenkin otteessaan hyvin. Teokseen kannattaa ehdottomasti tutustua, vaikkei olisikaan kirjailijan kanssa samaa mieltä kaikista asioista. Sen verran reippaasti myös helluntailaisuus saa siinä palstatilaa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...