Ari-Pekka ja perhe isänpäivänä: ”Huolenpito ei ole vain klisee”
Opiskelin aluksi teologiksi mutta päädyin ekonomiksi. Siinäkin työssä olen saanut kokea Jumalan johdatusta. Esimerkiksi kun nelisen vuotta sitten mietin seuraavaa askelta, tapasin ostoskeskuksen parkkipaikalla Open Doors -järjestön toiminnanjohtajan. Hän kertoi tarpeestaan saada apua taloushallintoon. Kohtaaminen sysäsi minut muutamaksi vuodeksi yrittäjäksi.
Saan voimaa siitä, että arkeni on monipuolista. Erilaiset vastuut ja harrastukset täydentävät toisiaan. Työni vastapainoksi musisoin vaimoni Erikan ja Family-perhebändimme kanssa. Olemme tehneet Erikan kanssa jo noin 170 jaksoa Uskosta totta -tv-ohjelmaa TV7:lle.
On suuri siunaus palvella yhdessä perheenä. Musisoimme useimmiten seurakunnassa, mutta viime keväänä osallistuimme myös Talent Suomen karsintaan. Tuotantoyhtiö esitti yllättävän kutsun, joka tarjosi hyvän kokemuksen.
Rukoilen vainottujen kristittyjen puolesta sekä sitä, että voisin puhua TV-ohjelmissamme Jumalasta oikein. Näen tärkeäksi perehtyä teologisiin kysymyksiin kunnolla. Se tarkoittaa jatkuvaa oppimista ja valmiutta myös muuttaa omia näkökulmiaan. Viimeisimpänä perehdyin taloudenhallinnan raamatullisiin perusteisiin, kun kirjoitin aiheesta kirjaa.
Olen kiitollinen Jumalan huolenpidosta. Vuorisaarnasta löytyvä kehotus olla murehtimatta saattaa tuntua kliseeltä. Kuitenkin siihen sisältyy todella syvällinen teologinen ajatus: Jumala on kiinnostunut myös aineellisesta hyvinvoinnistamme.
Jeesus merkitsee minulle radikaalia läsnäoloa. Sairastuin kahdeksannella luokalla otsaontelotulehdukseen ja pelkäsin kuolevani. Kun punktiossa metallineula iskettiin otsaani, näin mielessäni Jeesuksen ristiinnaulittavana. Kuva kertoo minulle edelleen siitä, kuinka äärimmäisen lähelle Kristus tulee meitä.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...