Vastaanottokeskuksen arkeen kuuluu myös Suomen kulttuurista kertominen ja Maahanmuuttoviraston luennot elämän eri aloilta, kuten Suomen yhteiskunnasta ja vähän historiastakin.
Sodista kertoessaan luennoitsija mainitsee, että sisällissodassa kuoli noin 32 000 miestä. Siitäpä yhdellä kuulijalla välähtää mieleen merkittävä yhteensattuma, jonka hän iloissaan huudahtaa toisillekin: ”Meitähän tuli Irakista suunnilleen saman verran tilalle!” Niinpä. Kaikkia meitä hymyilyttää.
Vaikka Suomen sodista on jo aikaa, sodat selvästi kiinnostavat sodan keskeltä tulleita. Alueiden menetys rauhansopimuksessa ja Karjalan evakot ovat aihe, joka pakolaisia tuntuu koskettavan erityisesti.
Hetken hartaan hiljaisuuden jälkeen yksi afgaanipoika toteaa juhlallisesti: ”Me autamme teitä saamaan Karjalan takaisin!” Nauruani pidätellen kiitän häntä myötätunnosta, mutta sanon, että olemme kiitollisia rauhasta emmekä suunnittele uusia sotatoimia. Lieneekö pojalla itsellään sen verran hampaankolossa venäläisiä vastaan, että hän innostuu mielessään moisesta mahdollisuudesta.
Avoin mieli on myös lapsilla. Huomaan sen, kun vierailemme turvapaikanhakijoiden kanssa kunnan kaikilla kouluilla. Moni lapsi tulee vierailun jälkeen moikkaamaan ja kyselemään lisää, jopa ilmaisemaan myötätuntonsa pakolaisten kovista vaiheista.
Kun myöhemmin talvella vierailen tutulla koululla, ekaluokkalainen tyttö kipaisee halaamaan minua ja kertoo innoissaan: ”Me mennään kesällä Tallinnaan! Ja me tuodaan sieltä tuliaisiksi pakolaisia!” Äiti vieressä toppuuttelee: ”No eiköhän me keksitä sieltä muita tuliaisia.” ”Niin mutta Inkerille!” tyttö jatkaa päättäväisesti. Lapsen vilpittömyys ja ajatusten suunta koskettaa minua.
Eräänä torstaina on Bangladeshin poikien vuoro kokata henkilökunnan maksullinen lounas. Kerkeän paikalle vasta toisten lähdettyä, mutta vastaanotto on lämmin ja ruokaakin on jäljellä vielä runsaasti. Ylpeinä pojat esittelevät ruokalajejaan: tulisesti maustettuja katkarapuja, itse tehtyjä perunalastuja, linssikastiketta, kahdenlaista kanakastiketta, salaattia ja tietysti riisiä. Kokkauksen he kyllä hallitsevat!
Huomaan riisikattilan pannunalusena Israel-aiheisen infolehden. Pojilla on selvästi Israelystäviä tuttavapiirissä. Sitten silmääni pistää kanakastikkeen alta Tiittasen Anssin tiukka katse ja RV-kolumnin otsikko: ”90-luvun virheitä on vaikea korjata”. Kanaa maiskutellessani minua hymyilyttää ja sanon mielessäni Anssille: ”Älä huoli, Anssi! Nämäkin pojat syntyivät vasta 90-luvun lopulla, eivätkä meidän virheemme paina heitä ollenkaan. Heillä on elämä edessään ja evankeliumilla vielä täydet mahdollisuudet muuttaa lähes koko elämä.”
Näiden poikien elämässä ilosanoman tuojat ovat ilmiselvästi olleet jo liikkeellä. Ristin Voiton sanoma ei vielä kielen puolesta avaudu heille pannunalusta merkittävämmäksi, mutta jospa ristin voitto kirkastuisi sitäkin selvemmin!
Inkeri Riihinen
Kirjoittaja työskenteli viime talven vastaanottokeskuksessa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...