Apua yllättävältä taholta

Vastaanottokeskuksen arkeen kuuluu myös Suomen kulttuurista kertominen ja Maahanmuuttoviraston luennot elämän eri aloilta, kuten Suomen yhteiskunnasta ja vähän historiastakin.

Sodista kertoessaan luennoitsija mainitsee, että sisällissodassa kuoli noin 32 000 miestä. Siitäpä yhdellä kuulijalla välähtää mieleen merkittävä yhteensattuma, jonka hän iloissaan huudahtaa toisillekin: ”Meitähän tuli Irakista suunnilleen saman verran tilalle!” Niinpä. Kaikkia meitä hymyilyttää.

Vaikka Suomen sodista on jo aikaa, sodat selvästi kiinnostavat sodan keskeltä tulleita. Alueiden menetys rauhansopimuksessa ja Karjalan evakot ovat aihe, joka pakolaisia tuntuu koskettavan erityisesti.

Hetken hartaan hiljaisuuden jälkeen yksi afgaanipoika toteaa juhlallisesti: ”Me autamme teitä saamaan Karjalan takaisin!” Nauruani pidätellen kiitän häntä myötätunnosta, mutta sanon, että olemme kiitollisia rauhasta emmekä suunnittele uusia sotatoimia. Lieneekö pojalla itsellään sen verran hampaankolossa venäläisiä vastaan, että hän innostuu mielessään moisesta mahdollisuudesta.

Avoin mieli on myös lapsilla. Huomaan sen, kun vierailemme turvapaikanhakijoiden kanssa kunnan kaikilla kouluilla. Moni lapsi tulee vierailun jälkeen moikkaamaan ja kyselemään lisää, jopa ilmaisemaan myötätuntonsa pakolaisten kovista vaiheista.

Kun myöhemmin talvella vierailen tutulla koululla, ekaluokkalainen tyttö kipaisee halaamaan minua ja kertoo innoissaan: ”Me mennään kesällä Tallinnaan! Ja me tuodaan sieltä tuliaisiksi pakolaisia!” Äiti vieressä toppuuttelee: ”No eiköhän me keksitä sieltä muita tuliaisia.” ”Niin mutta Inkerille!” tyttö jatkaa päättäväisesti. Lapsen vilpittömyys ja ajatusten suunta koskettaa minua.

Eräänä torstaina on Bangladeshin poikien vuoro kokata henkilökunnan maksullinen lounas. Kerkeän paikalle vasta toisten lähdettyä, mutta vastaanotto on lämmin ja ruokaakin on jäljellä vielä runsaasti. Ylpeinä pojat esittelevät ruokalajejaan: tulisesti maustettuja katkarapuja, itse tehtyjä perunalastuja, linssikastiketta, kahdenlaista kanakastiketta, salaattia ja tietysti riisiä. Kokkauksen he kyllä hallitsevat!

Huomaan riisikattilan pannunalusena Israel-aiheisen infolehden. Pojilla on selvästi Israelystäviä tuttavapiirissä. Sitten silmääni pistää kanakastikkeen alta Tiittasen Anssin tiukka katse ja RV-kolumnin otsikko: ”90-luvun virheitä on vaikea korjata”. Kanaa maiskutellessani minua hymyilyttää ja sanon mielessäni Anssille: ”Älä huoli, Anssi! Nämäkin pojat syntyivät vasta 90-luvun lopulla, eivätkä meidän virheemme paina heitä ollenkaan. Heillä on elämä edessään ja evankeliumilla vielä täydet mahdollisuudet muuttaa lähes koko elämä.”

Näiden poikien elämässä ilosanoman tuojat ovat ilmiselvästi olleet jo liikkeellä. Ristin Voiton sanoma ei vielä kielen puolesta avaudu heille pannunalusta merkittävämmäksi, mutta jospa ristin voitto kirkastuisi sitäkin selvemmin!


Inkeri Riihinen

Kirjoittaja työskenteli viime talven vastaanottokeskuksessa.