Andraé Crouch sytytti Chariotsin

Kuva: Jarkko Vertanen
Kuva: Jarkko Vertanen
Idea suomalaiskehyksisestä Andraé Crouch -albumista syntyi jo ennen säveltäjämestarin kuolemaa.

– Kun uutinen hänen poismenostaan tuli alkuvuodesta 2015, olin hetken aikaa hämilläni ja mietin, voimmeko nyt ratsastaa tällaisella asialla, Chariots-yhtyeen johtaja Hannu Salmensaari kertoo.

Idea levystä oli kuitenkin syntynyt jo kesällä 2014. Tai pikemminkin se oli muhinut Salmensaaren päässä jo 1990-luvulta alkaen.

Tunnetuimmat ja lauletuimmat Crouch-kappaleet ovat säveltäjän nuoruusvuosilta 1960–1970-luvulta. Myöhemmälle tuotannolle ei ole löytynyt suomentajia.

– Siellä on paljon sellaista materiaalia, joka ei ole päätynyt seurakuntien musiikkilistoille.

– Ymmärsin, että Jumala oli laskenut ajatuksen Crouchin musiikista sydämelleni, ja että nyt on juuri oikea aika nostaa esiin hänen tuotantoaan.

Säveltäjämestarin viimeinen Suomen-vierailu vuonna 2011 vaikutti osaltaan asiaan. Moni vanha Crouch-fani aktivoitui tuolloin ja keikat olivat kansoitettuja.

Ihmeitä suomennoksissa

Muutama vanha klassikko levyltä toki löytyy, mutta painopiste on 1970-luvun jälkeisessä materiaalissa.

– Haimme meille sopivia groove-henkisiä kappaleita ja katsoimme, mitkä lähtisivät kääntymään suomeksi. Osa jätettiin pois heti suosiolla, kun todettiin, että niitä ei pystynyt kunnialla kääntämään. Saimme kuitenkin levylle oikeastaan juuri ne kappaleet, jotka halusimmekin, Hannu Salmensaari kertoo.

Suomentajana toimi Sanna Selkäinaho.

– Sanna teki ihmeitä muutaman kappaleen kohdalla, jotka olin jo itse luokitellut toivottomiksi kääntää.

Tunnettuihin ja rakastettuihin kappaleisiin ei niin vain kosketa.

– Suurin kynnys ainakin itselleni oli tarttua Kiitokseni-lauluun, jota pidän modernin gospelin ehkä hienoimpana kappaleena. En kuitenkaan voinut jättää sitä levyltä pois, ja lopputulokseen olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen.

– Muiden kappaleiden osalta työ oli siinä mielessä helpompaa, että kappaleiden suomentaminen tuo aina uuden sävyn, eikä vertailu siinä mielessä originaaleihin englanninkielisiin taltiointeihin ole mielekästä.

Kappaleet kestävät kulutusta

Ainutlaatuinen (Päivä 2015) on Chariotsin kuudes levy. Vuonna 1986 perustettu yhtye keikkailee jo ties kuinka monennella kokoonpanollaan 6–8 kertaa vuodessa. Iso yhtye pyrkii luomaan seurakuntien kanssa tapahtumia, joihin omat paikallisrahkeet eivät ehkä riitä.

Chariots on saanut levystä hyvää palautetta.

– Ihmiset ovat tulleet sanomaan, että kun ovat saaneet levyn koneeseen, eivät ole muuta kuunnelleetkaan pariin viikkoon.

– Sinänsä tämä ei ole yllätys, sillä Crouchin kappaleet ovat niin hienoja, että ne kestävät kyllä kulutusta.

Kiitokseni-kappaleen lisäksi Salmensaarta puhuttelevat levyllä erityisesti laulut Sain enkeleitä (Got Me Some Angels) ja Rauhan saat (Perfect Peace).

– Ne ovat niitä kappaleita, jotka minulla oli ensimmäisenä mielessä, kun levyä lähdettiin suunnittelemaan. Ne ovat myös niitä ensimmäisiä gospel-kappaleita, joita nuorena miehenalkuna olen levylautaselle 1980-luvun alussa laittanut.

– Erityisesti Sain enkeleitä -kappaleesta minulla on muistikuva, jossa kuuntelin sitä autossani Hietalahden rannassa 1990-alkupuolella. Kun kuoro pääsi kohtaan ”Ooh, Angels”, ajattelin, että voisinpa joskus olla tekemässä tätä kappaletta sellaisen porukan kanssa, joka kykenisi siihen. Nyt se unelma toteutui.


Anssi Tiittanen

Teema
51

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan