”Luonto riisuu ihmisen suojamuureista”

”Minkähänlaisen haastattelun minusta saat? Juha-Pekka Paananen kysyy ujosti virnistäen, kun istun hänen kanssaan alas.

 

Vuoden luontokuvan ottanut saarijärveläinen ei ole Keski-Suomen puheliain kaveri – ja tuntee itsensä. Hän viihtyy ennemmin erilaisten kameroiden takana kuin valokeilassa. Presidentin kutsu Linnan juhliin oli suuri kunnia mutta myös pienen jännityksen aihe.

 

Tehdään siis niin kuin luontokuvaaja itse ja keskitytään taivaaseen, metsiin, vesiin ja niiden asukkaisiin. Paananen nimittäin sanoo, että luontoon pitää pysähtyä.

 

– Luonnolle pitää antaa aikaa, jotta se voi alkaa näyttää asioita. Kun pysähtyy, luonto alkaa elää ympärillä.

 

Pysähtyminen ei Paanasen tapauksessa välttämättä tarkoita askeettisessa kuvauskojussa erakoituneena vietettyjä viikkoja, niin kuin suurpetokuvaajilla. Hän on kuvannut tähän mennessä esimerkiksi maisemia, lintuja ja majavia – sellaisia kohteita, jotka ovat tulleet vastaan ihan tavallisella vaelluksella Lapissa tai metsäretkellä lähimaisemissa. Vuoden 2016 luontokuvaksi valittu ”Kiiruna maailman laidalla” -kuvakin syntyi, kun Paananen oli vaimonsa Nanjan kanssa patikointireissulla Kilpisjärvellä.

 

– Tilanne tuli ja meni. Otin kuvan kiven takaa eikä minulle tullut sellaista ajatusta, että nyt tuli mahtava kuva. Itse asiassa katsoin kuvaa vasta sitten, kun aloin puolen vuoden päästä käydä kuvia läpi kisaa varten.

 

Ensin piti selvittää, mikä tarkalleen ottaen on kuvassa näkyvä lintu. Vuoden luontokuva -kilpailuun otos kelpasi, koska se on otettu Suomen puolelta, vaikka taustalla näkyvät tunturit kuuluvatkin jo Ruotsille.

 

Paitsi aikaa, luontokuvaukseen vaaditaan kärsivällisyyttä, kokeilunhalua ja innostusta.

 

– Nykyjärjestelmäkameroiden ominaisuudet riittävät hyvien kuvien ottamiseen. Kuvaustekniikan haltuunottamisen jälkeen pitää kokeilla eri kulmia ja kohteita ja mennä luontoon sillä asenteella, että ”mitäs täällä tapahtuu”. Vähitellen sitä alkaa nähdä, mikä on kuvaamisen arvoista, Paananen vinkkaa.

 

Taivas avautuu

Juha-Pekka Paanasella oli esikuvia, joiden perässä hän innostui luonnossa liikkumisesta. Eno ja setä ottivat hänet mukaansa luonto- ja kalastusreissuille. Lappi-innostus alkoi, kun seurakuntaan tuli pastori, joka vei mielellään nuoria pohjoiseen vaeltamaan. Luontoretkeilijät ja varsinkin Lapin-matkaajat tietävät, että se on sellainen hurahdus, joka ”jää päälle”.

 

– Lapissa jo maisema on huikea. Siellä tuntuu, että taivas avautuu aivan eri tavalla kuin muualla, Paananen maalailee.

 

Toisaalta ihan kotikulmillakin voi tapahtua merkittäviä kohtaamisia.

 

– Olin lenkillä tässä lähellä, kun maakotka lensi pääni yli, laskeutui puuhun ja istui siinä ihan muutaman metrin päässä, luontokuvaaja kertoo.

 

Juha-Pekka Paananen on sitä mieltä, että jokainen ihminen voi oppia luonnosta jotakin. Luonto voi myös yhdistää ihmisiä, ja sitä voisi enemmänkin hyödyntää esimerkiksi seurakunnan työssä.

 

– Luterilaisilla seurakunnillahan on vaellusrippikouluja ja leireillä jumalanpalveluksia luonnonympäristössä. Luonnon hyödyntäminen hengellisessä työssä on vain mielikuvituksesta kiinni.

 

Paanasen kokemuksen mukaan luonto kasvattaa ihmistä, koska se tuo esiin ihmisen perusluonteen – varsinkin jos lähdetään koettelemaan omia rajoja esimerkiksi vaellukselle.

 

– Luonnossa ihminen ei enää niin välitä suojamuureista.

 

Paanasen suosikkiretkikohteita ovat oman paikkakunnan Kulhanvuori ja Pyhä-Häkin kansallispuisto. Ruotsin Lappi on hänestä myös komea jylhine tuntureineen.

 

Tunnetta kuviin

Juha-Pekka Paananen on iloinen siitä, että voinut käyttää kuvaamisen lahjaansa myös seurakunnassa. Hän on Saarijärven helluntaiseurakunnan alaisuudessa toimivan Studio Majakan tuottamien Kristian-elokuvien pääkuvaaja. Kristityn vaelluksesta kertovissa seikkailuelokuvissa nähdäänkin runsaasti luontokuvaa, samoin kuin joulun alla ensi-iltansa saaneessa Santa Cruz -elokuvassa, joka on suunnattu lapsille ja nuorille.

 

Valokuvaamisessa Juha-Pekka Paananen pitää valon ja varjon vaihtelusta ja siitä, että kuvaan saa tuotua maalauksellisuutta. Siksi hän kuvaa mieluiten aamulla ja illalla. Vuodenajoista inspiroivin on syksy, koska silloin on usein sumuista ja luonnossa paljon värejä.

 

– Toisaalta talvella on tykkylunta ja esimerkiksi auringonlaskun sävyt ovat aivan erilaiset kuin muina vuodenaikoina.

 

Arvostettuun, vuodesta 1980 järjestettyyn Suomen Luonnonkuvaajat ry:n järjestämään Vuoden luontokuva -kisaan lähetettiin tänä vuonna noin 13 000 kuvaa. Paanasesta onkin häkellyttävää, että juuri hänen kuvansa viime lokakuussa voitti kilpailun.

 

– Varmaan kiirunakuvassa oli jotakin erilaista ja uutta ja se jäi siksi heti tuomariston mieleen. Maisema oli varmasti erikoinen.

 

Tuomaristo lausuikin kuvasta, että se on ”upea näkemyksellinen ja maalauksellinen lintukuva, joka sisältää runsaasti katseltavaa”. Kuvaa kiitettiin myös siitä, että kiiruna on siinä maltettu jättää osaksi maisemaa.

 

Juha-Pekka Paananen sanoo itsekin, että hyvä luontokuva on sellainen, jota haluaa katsoa uudestaan.

 

– Kuvassa pitää olla tunnetta, sen pitää sykähdyttää.

 

Luontokuvaaminen on Paanaselle tapa ylistää Jumalaa.

 

– Ympärillämme on valtavasti Jumalan luomaa kauneutta. Tämä maailma ei ole pussissa sekoitettu juttu, Paananen sanoo.

 

Kuka

Juha-Pekka Paananen

– 37-vuotias

– asuu Tarvaalan kylässä Saarijärvellä, josta on myös kotoisin

– ammatiltaan painaja

– vaimo Nanja, uusperheeseen kuuluu myös aikuistumassa olevia lapsia

– otti Vuoden luontokuvan 2016 ja pääsi tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle

– kuuluu Saarijärven helluntaiseurakuntaan