Konferenssin toteutus on monipuolista työtä
Näinä päivinä Dini Mäntylän valtaa huojennus. Vuoden suurin ponnistus, Juhannuskonferenssi, on takana. Sunnuntai-iltana Mäntylä on katsellut nurmikentälle, jossa kävelee enää muutama ihminen. Mieli on yhtä aikaa haikea ja tyytyväinen: taas selvittiin.
Tapahtumaa on edeltänyt Ison Kirjan projekti- ja suurtapahtumakoordinaattorin osalta noin 800 tunnin työ. Hänen vastuulleen kuuluu konferenssissa käytännön järjestelyt ja talkoo-organisaatio.
– Muu paitsi konferenssin ohjelma ja telttojen pystytys, Mäntylä tarkentaa.
– Työnkuvaan kuuluu kaikkea graafisesta suunnittelusta autojen vetämiseen pois mutaiselta parkkialueelta.
Suurtapahtuman talkoo-organisaatiolla on kokoa. Noin 1 850:tä talkoolaista johtaa seitsemässäkymmenessä pisteessä parisataa esimiestä ja vuorovastaavaa, joihin Mäntylä pitää yhteyttä.
– Suhde esimiehiin on tosi tärkeä osa työtäni. Olen tutustunut tässä työssä moniin uusiin ihmisiin ja saanut joistakin hyviä ystäviäkin. Koen onnistuneeni, kun esimiehet ovat tyytyväisiä ja saavat työpisteensä pystytettyä. Joka vuosi on mahdollista parantaa järjestelyjä.
Mäntylä pitää työnsä projektiluonteesta: puolisen vuotta työssä on pientä painetta, joka huipentuu parin viikon rutistukseen. Konferenssin jälkeen muutama päivä menee vielä arvioinnin parissa.
Ison Soiton ja kesän leirintäkauden jälkeen on projektikoordinaattorin kesäloman aika. Se kuluu metsällä ja ”aivot narikassa”.
– Juoksen pari kuukautta lintujen perässä, Dini Mäntylä naurahtaa.
Jahdissa on mukana lintukoiraksi hyvää vauhtia kasvava saksanseisoja Tuikku.
Lisää tehoa
Mäntylää voi perustellusti luonnehtia rauhalliseksi, tuli mitä tuli. Rentous lienee perua savolaisuudesta, vaikka miehellä on myös pohjalaisia juuria.
Suurtapahtuman toteuttamisessa tarvittavaa järjestelmällisyyttä on edistänyt insinööriopinnot. Mäntylä on valmistunut tietokonepuolen insinööriksi Kuopion ammattikorkeakoulusta. Keuruulle muutto vuonna 2010 oli yhdenlainen kulttuurishokki. Savolainen joutuu välillä miettimään, mitä kehtaa sanoa uusille ihmisille, ettei tule väärinymmärretyksi.
– Kuulija ottaa jonkin vitsini tosissaan ja huolestuu, Mäntylä myhäilee.
Hänen mielestään järjestelmällisyyttä olisi varaa lisätä hengellistä työtä tekevissä organisaatioissakin. Insinöörivuodet suuressa Honeywell-firmassa opettivat, miten asiat voidaan hoitaa tehokkaasti. Helluntailiike ja seurakunnat voisivat aivan hyvin ammentaa yritysjohtajuudesta, Mäntylä toteaa.
– Organisaatio voi olla tehokas unohtamatta ihmistä.
Kannattaako olla tyytyväinen?
Dini Mäntylä kuuluu siihen porukkaan, joka on saanut asiat ulkoisesti järjestykseen melko nuorena. Vähän yli kolmekymppisenä hänellä on vaimo, lapsi, kaksi taloa, kaksi koiraa ja työpaikka. Mies kuuluu Keuruun helluntaiseurakunnan vanhimmistoon ja harrastaa metsästyksen lisäksi sählyä ja rakentelua.
Kaiken edellä luetellun Mäntylä lukee kuitenkin Jumalan ansioksi.
– Olen kokenut Jumalan johdatuksen todella voimakkaasti omassa elämässäni. Kaikki, mitä olen saanut tehdä, on ollut hyödyllistä tulevaisuuden kannalta ja johtanut tähän pisteeseen. Jos on ollut jokin isompi ratkaistava asia, Jumala on vetänyt lähelleen erityisesti.
– Moni haave on elämässäni jo päällisin puolin toteutunut. Mietin, kannattaako kuitenkaan olla liian tyytyväinen.
Kuopiossa asuessa Dini Mäntylä koki Jumalan puhuvan hänelle, ettei hän menisi enää ”maallisiin” töihin. Käytännöllinen mies totesi, ettei ole puhuja, joten mitähän hän voisi Jumalan valtakunnassa tehdä. Raamattuopintojakaan hänellä ei ollut vielä plakkarissa.
– Ei mennyt kauan, kun Halttusen Marko soitti ja kysyi, tulisinko töihin Isoon Kirjaan. Se on ollut hengellisen elämäni vaikuttavin hetki.
Kenties näkyvimpänä saavutuksenaan Ison Kirjan aikana Mäntylä pitää Iso Heitto -frisbeegolfradan ideointia ja toteutusta sponsorirahalla. Suomessa on yli 500 frisbeegolfrataa, joista Ison Kirjan 20-väyläinen on aktiiviharrastajien mielestä Suomen viiden parhaimman radan joukossa.
Lomalla Krimillä
Mäntylän menneisyyteen kuuluvat myös Marin tasavalta eli Mari El Venäjällä sekä Ukraina. Edellisessä hän asui muutaman vuoden 1990-luvulla vanhempien ollessa hengellisessä työssä alueella. Aika lähetyslapsena oli Mäntylän mielestä myönteinen ja opettavainen kokemus.
Perheen muuttaessa tasavallan pääkaupunkiin Joškar-Olaan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen alueella ei juuri ollut muita länsimaalaisia.
– Minulla oli kahdeksanbittinen Nintendo, joten kavereita kyllä riitti, Dini Mäntylä virnistää.
Perhe palasi Suomeen, kun poika meni yhdeksännelle luokalle.
Myöhemmin Mäntylä alkoi järjestää aktioreissuja Ukrainaan. Royal Rangers -aktiivi oli edennyt Kuopiossa tukikohdan päälliköksi ja saanut kontakteja Ukrainan rangereihin. Aktiot ovat suuntautuneet juuri niille itäukrainalaisille paikoille, joilla nyt soditaan.
– Donetskin alueen pohjoisosassa sijaitsevassa Slovjanskissa asui paikallisten rangereiden johtaja. Olemme pitäneet lastenleirejä ja kouluttaneet ohjaajia siellä ja Mariupolissa sekä vierailleet lastenkodeissa. Muutamia päiviä reissuista olemme aina lomailleet Krimillä.
Viime vuosina Mäntylät ovat lähinnä tukeneet Ukrainan rangerityötä taloudellisesti. He ovat saaneet alueelta myös surullisia uutisia.
– Todella moni on muuttanut pois alueelta. Slovjanskilaisen seurakunnan pastorin poika tapettiin ja poltettiin autossa. Jos paikallisilta kysyy, Venäjä on valmistellut Itä-Ukrainan sotaa jo pitkään. Kuitenkin Jumala käyttää poikkeustilanteita ja seurakunnat kasvavat alueella.
Pyhä Henki valtasi nuoren
Dini Mäntylä ei ole ”kasvanut Ison Kirjan helmoissa” toisin kuin monet muut helluntaiperheiden lapset. Silti hän kokee, että raamattuopiston merkitys herätysliikkeelle voisi olla vielä nykyistä suurempi.
– Toivoisin, että opisto olisi nykyistä merkittävämpi ihan tavalliselle helluntaitallaajalle yksilötasolla. Esimerkiksi opiston vuosikokouksella olisi oikeasti valtaa tehdä mitä vain, jos toiminnasta otettaisiin suurempaa kollektiivista vastuuta. Ja kun käy konferenssissa kahvilla, voisiko ajatella tukevansa samalla yhteistä raamattuopistoa, joka vie työtä eteenpäin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin?
Dini Mäntylä haluaa, että Juhannuskonferenssi on nyt ja tulevaisuudessa hengellisesti vaikuttava tapahtuma. Hän täyttyi itse ensimmäistä kertaa Pyhällä Hengellä konferenssissa 15:n tai 16:n ikäisenä.
– Silloin ei vielä ollut kännyköitä. Meidän piti lähteä mummolaan Pohjanmaalle yöksi, mutta vanhemmat löysivät minut vasta kahdelta yöllä makaamasta jostakin penkkien välistä, mies hymyilee.
Hän toivoisi, että konferenssi säilyisi kaikkien uskovien yhteisenä juhlana, jossa saisi uudistua hengellisesti ja ammentaa eväitä arkeen.
– Ja jos haluaa juhannuksesta oikein ainutlaatuisen kokemuksen, voi tulla talkoolaiseksi. Siinä tutustuu uusiin ihmisiin ja saa tuntea olevansa osa suurta kokonaisuutta, Mäntylä kannustaa.
– Minun osuuteni on todella pieni talkoolaisiin verrattuna. Seurakunnat ja konferenssi eivät tulisi toimeen ilman heitä, suurtapahtumakoordinaattori kiittää.
Anna Lehtinen
Kuka
Dini Mäntylä
– 34 vuotta
– vaimo Satu ja kolmevuotias Minni-tyttö sekä kaksi koiraa
– asuu itse remontoimassaan talossa 700 metriä Isosta Kirjasta
– paras muisto Ison Kirjan ajalta: ”Ensimmäinen Iso Soittoni, jossa oli artistivieraina Hillsong ja Andrae Crouch. Tapahtuman kävijämäärä tuplaantui. Mieleenpainuvaa on ollut myös saunominen Neal Morsen bändiläisten ja teknikoiden kanssa. Sauna ei ollut amerikkalaisille kovin tuttu: he muun muassa luulivat vesipataa kiukaaksi.”
Lukijalta
40/201
Yh...
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
Kuitenkin e...
