Viikon lehti



Pkirjoitus
35/2019

UutisetHeini Röyskö iloitsee nähdessään, kuinka rakkaus kirjoihin periytyy perheessä eteenpäin.
PääkirjoitusRanskan vallankumouksesta on kulunut 230 vuotta. Vallankumouksen iskusanoiksi kiteytyivät liberté (vapaus), fraternité (veljeys) ja égalité (tasa-arvo). Kurjistunut kansa, joka ei jaksanut e...
UutisetVäärään paikkaan päätynyt biojätepussi pilaa koko keräyslaatikon sisällön.
UutisetEvankelistojen yhteyspäivät on tarkoitettu sekä työntekijöille ja vapaaehtoisille.
UutisetTunnetun animaatiosarjan Popsikkaiden (engl. VeggieTales) luoja Phil Fisher varoittaa HLBT-agendan vaikutuksista myös kristillisten lastenohjelmien luomiseen.
UutisetJerusalemissa tehty arkeologinen löytö näyttää vahvistavan Raamatun historiankerronnan (2. Kun. 25:1–15). Luvussa kerrotaan, miten Babylonian kuningas Nebukadnesar piiritti ja valtasi Jerusale...
KolumniOstin kerran torikauppiaalta käsilaukun. Myyjä myhäili vieressä, kun selitin, että aiempi laukku oli heikkoa tekonahkaa ja hajosi. Tällä kertaa luulin saaneeni kestävän nahkalaukun, mutta v...
ArtikkelitOlen kasvanut lapsesta asti helluntaiherätyksen vaikutuspiirissä. Lapsuudesta muistan, miten oman seurakunnan lähettien lähtö- ja tulojuhlat olivat merkityksellisiä normaalin
kokousrytmin keske...
PikavisiittiJuha Koski on muuttanut usein.
MielipidePäätimme vaimon kanssa lähteä Keuruun kesäkonferenssiin. Kokemus oli hyvä. Oikeastaan ihmettelen, miten voimaannuttava ja virkistävä se olikin. Onko niin, että pienen notkahduksen jälkee...
MielipideTV-uutiset ja iltapäivälehti informoivat näyttävästi, että Päivi Räsästä tullaan mahdollisesti syyttämään vihapuheesta. Tutkintapyyntö koskee Räsäsen Twitter-kirjoitusta, jossa hän arvosteli sitä, kui...
MuutLähetystyön vetovoima kasvaa, kun alamme muistaa, mistä kristinuskossa on kysymys.
MuutRanskalaisnuoret kokivat lastenleirillä yllätyksen, joka sai jalat alle.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan