PääkirjoitusVuosia sitten Englannin koululaitoksessa
herättiin huomaamaan, että
oppilaiden lukutaito oli pahasti rapistunut. Kouluissa oli
kyllä puuhailtu ja kehitelty kaikenlaista, mutta oppimisen per...
Miten onTämän
vuoden herättäjäjuhlia vietetään
7.–9.
heinäkuuta herännäisyyden juurilla, Paavo Ruotsalaisen kotipitäjässä
Nilsiässä. Pääpaikka sijaitsee
aivan Nilsiän keskustassa.
UutisetKehitysvammatyö
on nimetty Hyvä
Sanoma ry:n Vammaispalvelun kolmanneksi
valtakunnalliseksi työmuodoksi
kuurojen työn ja
näkövammaistyön rinnalle.
UutisetHeinäkuun
ensimmäinen päivä muodostaa
tänä vuonna symmetrisen lukujonon
1.7.17. Päivä on
suosittu vihkipäivä, kun se vieläpä sattuu
lauantaille. Suosittuja vihkikirkkoja
on varattu ahker...
UutisetHelluntaiherätyksen
Juhannuskonferenssia vietettiin
viime viikolla.
Posti- ja painoaikataulujen muututtua
keväällä Ristin Voitto menee
nykyisin painoon jo torstaina
– niinpä konferenssiu...
UutisetPietarilaisen
Aamutähti-nimisen helluntaiseurakunnan
pastorit Aleksanteri Turovsky ja Georgi Overchenko sekä
evankelista Sergey Markov Moskovasta vierailivat
juhannusta edeltävällä viikoll...
UutisetRistin Voiton yhdessä muiden kristillisten
medioiden kanssa toteuttamalla
Seurakuntalainen.fi-uutisverkkosivulla
oli maaliskuussa kävijöitä
lähes 90 000. Tammi-kesäkuussa
kävijämäärät ovat
kasva...
MuutKirja
käsittelee kahta teemaa, jotka
nivoutuvat toisiinsa: tyttöjen ympärileikkausta
etiopialaisessa kyläyhteisössä
ja länsimaisessa kulttuurissa
elävän maahanmuuttajaäidin
sielunmaisema...
PuheenaihePääsevätkö muut kristityt taivaaseen? Kysymys voi olla kipeä niissä yhteisöissä, joissa uskotaan, että vain oma seurakunta vaeltaa valkeudessa.
KolumniTörmään
naapuriin porraskäytävässä. Hissimatkalla ehdimme pikapikaa
vaihtaa kuulumiset. Juuri ennen hissin pysähtymistä Pirjon
*) kerroksessa kysyn äkkiä, miten yhteinen naapurimme Aulikki...
ArtikkelitOlemme
kuulleet sanottavan, että
demokratia ei sovi seurakuntaan ja
ettei asioita pitäisi päättää äänestämällä.
Miten asiat sitten pitäisi
ratkaista, jos täyttä yksimielisyyttä ei
löydy?...
MielipideRaamattuopiston kymmenviikkoinen syyskurssi vuonna
1955 oli jo
melkein lopuillaan. Ehkä kurssiväsymystä torjumaan oli
viimeisten viikkojen opettajaksi
tulossa Helsingin Saalem-seurakunnan...
MuutLeevi
Kakko syntyi 4. heinäkuuta 1937
Karjalan Kannaksella, Kanneljärven
pitäjässä viisilapsisen perheen
toiseksi vanhimpana. Leevin
isä Toivo ja äiti Hilma olivat
tulleet uskoon jo nuor...
MuutYstäväni,
uskonveljeni ja vankilatyötoverini Antti Armas Sainio syntyi
laitilalaiseen maanviljelijäperheeseen 8.7.1927
kohtalaisen hyviin
oloihin. Vanhemmat kasvattivat Anttia
parhaansa m...
MuutTangokuningattareksi vuonna 2000 kruunattu Mira Kunnasluoto näytti värinsä jo viime levyllään vaihdettuaan tangon gospeliin. Uusi hengellinen äänite herättelee ihmisiä kääntymään Jumalan puoleen.