UutisetPienryhmät eli
solut ovat osa monien
seurakuntien näkyä. Niiden äärellä
oltiin 29. huhtikuuta Tampereella,
jossa järjestettiin aiheen innoittamina
brunssi.
Uutiset- Olen lähinnä ajatellut, että
voisi löytyä jokin toinen työtehtävä. Joko
johonkin seurakuntaan kirkkoherraksi
tai jos pääsisi akateemiselle
puolelle jotakin virkaa hoitamaan,
kommentoi P...
UutisetKokkolaan Uskon
sana -seurakunnan ja
Suomeen Word of Faith Church
Finland -yhteisön perustanut sekä
niiden johtajana toiminut pastori
Patrick Tiainen, 23, on
ilmoittanut irtisanoutuneens...
UutisetKirkkohallituksen asiantuntijan Terhi Paanasen mukaan kirkko
haluaa jatkossakin siunata vainajan
ennen tuhkausta. Hautaan siunaamisella
ei sinänsä ole teologista
merkitystä, mutta se on va...
Uutiset- Meillä on sellainen näky, että
emme voi lopettaa. Aina välillä tulee
uusia ihmisiä uskoon, ja
Herra on antanut voimaa, noin kymmenjäsenisessä
Hallstahammarin suomalaisessa
vapaaseurakunnassa to...
UutisetUskonnon paluu Keski- ja Itä-Euroopan entisiin kommunistivaltioihin on ollut silmiinpistävää, todetaan yhdysvaltalaisen Pew-tutkimuslaitoksen tuoreessa raportissa. Tutkimuslaitos haastatteli yhteensä...
UutisetEnglannin kirkon
arkkipiispan Justin Welbyn lanseeraama
Tulkoon sinun valtakuntasi -kampanja on
kokoamassa lukuisia seurakuntia ja jopa satojatuhansia kristittyjä
eri puolilta maailmaa ruk...
MielipideMaahanmuuttajat
ovat tervetulleita mukaan
rakentamaan ja ylläpitämään suomalaista
hyvinvointiyhteiskuntaamme. Ihmisiä
pitää auttaa,
kun he ovat hädässä. Se kuuluu
myös suomalaiseen kultt...
MielipideOlin runsaan vuoden töissä
alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkodissa,
ja työsuhteeni päättyi viime vuodenvaihteessa. Välillä
tuntui, etten ollut
työssä lainkaan, vaan olin
kuin pitkä...
MuutStartup on
liike-elämästä tuttu käsite,
jolla viitataan nuoriin ja
kasvuhakuisiin yrityksiin. Janne Eerola ja
Mitja Piipponen lainasivat
termin kristilliseen asiayhteyteen:
startup-seura...
KolumniPatrick
Tiaisen tapauksen yhteydessä on jälleen noussut
keskusteluun niin sanottu restauraatioprosessi. Siinä julkisyntiin
langenneelle ja tämän vuoksi tehtävistään pois siirretylle
pastor...
ArtikkelitNeuvostoliitossa oli
sen viimeisinä vuosina
1980-luvun lopulla lähes
300 miljoonaa asukasta. Yksi
heitä yhdistävistä asioista
oli venäjän kieli. Vaikka viidellätoista
neuvostotasavallall...
MuutTavallinen kansa sai uskonpuhdistuksessa Raamatun. Nykypäivän ihmisille, joilla Raamattuja on moninkertaisesti, Teemu Kakkuri sanoo: Lukekaa niitä.
PääkirjoitusYksi helluntailiikkeen merkittävimpiä
ja myönteisimmin ulospäin
näkyviä toimijoita on Iso Kirja koulutus- ja konferenssikeskus. Muutaman
viikon lyhytkursseista 1950-luvulla alkanut opistoto...
Miten onHelluntaiseurakuntien koulutyöntekijät pääsevät
yhä kouluihin. Koulupalvelun yhteistyöjärjestönä
toimii nykyisin myös kansainvälinen
E-Compass ry.