Viikon lehti



Nkkulma
13-14/2021

UutisetFida järjestää huhtikuussa Turvallinen lähetyspolku -webinaarin seurakuntien vastuunkantajille. Webinaari tarjoaa seurakunnille konkreettisia välineitä siihen, miten lähtijöistä voi huolehtia koko...
UutisetTommi ja Paula Ahosen kolmilapsisessa perheessä Helsingin Arabianrannassa rakennellaan pääsiäistä hieman eri tavalla kuin ennen.
– Vaikea sanoa, olemme olleet ortodokseja vasta...
MuutEnnen Jeesuksen syntymää enkeli kertoi hänen maalliselle isälleen Joosefille, että hänen tulisi antaa Marian kohdussa kasvavalle lapselle nimeksi Jeesus, ”sillä hän on vapahtava kansansa heidän sy...
UutisetKoronaviruksen kolmas ja pahin leviämisvaihe ohitettiin Israelissa maaliskuun toisella viikolla. Tuolloin yhdeksänmiljoonaisesta väestöstä viisi miljoonaa oli rokotettu vähintään kerran ja 85 pros...
UutisetHyväntuulinen mies puikkelehtii tottuneesti Tel Avivin katukäytävillä ja poikkeaa rauhallisemmalle reitille. Oikealla puun alla viettää siestaa joukko huumeidenkäyttäjiä, ja kivenheiton päässä hää...
UutisetKeskiafrikkalainen Nigeria innostaa monia länsimaisia ihmisiä.
Lagosin miljoonakaupungin kaduilla voi tuntea kansainvälisen metropolin sykettä. Bisneskortteleiden pilvenpiirtäjien lomassa kulke...
UutisetSuomen Helluntaikirkon hallitus julkaisi tammikuussa seksuaalieettisen kannanoton. Siinä Helluntaikirkko jatkoi seksuaalieettisten näkemysten tarkastelua. Heti julkaisun jälkeen kannanotto herätti...
MuutPääsiäinen on kristityille kiitoksen aikaa. RV kokosi ajatuksia kiitollisuudesta.
PikavisiittiAntti Sevanto viettää pääsiäistä töiden merkeissä, kun hän esittää monologeja hiljaisen viikon raamatunteksteistä.
NäkökulmaUnkarin helluntailiikkeen johtaja Albert Pataky totesi seurakunnassaan eräässä tilaisuudessa parikymmentä vuotta sitten näin: ”Juutalaiset olivat sisarina ja veljinä täällä seurakunnassa...
Muistolle”On Jumala niin suuri, rakkautensa valtavin, ja ihminen niin pieni vaeltaja kanjonin...” yhdistyy Erkki Ahosen tenoriin. Erkin tuttu tenori on nyt vaiennut. Kanjonin vaeltaja sai kutsun...
UutisetHelsingin keskustassa vuosittain järjestettävä suosittu draamallinen pääsiäisvaellus Via Crucis (Ristin tie) on tänä vuonna nähtävissä verkossa lyhytelokuvan muodossa.
– Koronavirus...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s.
New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
UutisetKouvolan helluntaiseurakunnan 5. maaliskuuta ulkopuolisille vuokratulla rukoushuoneella kerrottiin tapahtuneen korona-altistuksia hautajaisten muistotilaisuudessa. Siunaustilaisuus pidettiin ensin...
UutisetPääsiäisen tietämissä helluntaiseurakunnilla on ollut tapana koota liikkeen eläköityneitä työntekijöitä varten rahalahja heidän vuotuisia Senioripäiviään varten.
Koronaepidemia esti virkistyspä...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan