Laulaja miettii, onko hänen äänensä hyvä vai huono

Kuva: Jyri Pitkänen
Kuva: Jyri Pitkänen
Muusikko-toimittaja Petri Vähäsarja sai indiepoppiireissä hienoista suosiota pari vuotta sitten ilmestyneellä Vähäsarja-albumillaan. Kesäkuussa ilmestyi Vähäsarjan kipparoiman Suomen Zorro -yhtyeen debyyttialbumi Muistan sinut Maria.

Kolme sointua on edelleen ihan jees malli tehdä kappaleita, koska
yksinkertainen on usein kauniimpaa ja syvällisempää kuin monimutkainen. Simppeli sävellys jättää kuulijalle tilaa tulkita ja elää omia unelmiaan kappaleen kautta. Yhtä tärkeää kuin se mitä kappaleessa ilmaistaan, on se, mitä siinä jätetään kertomatta.

Evankeliumi musiikissa merkitsee minulle nykyisin sitä, että saa tehdä musiikissa mitä haluaa. Evankeliumi on vapautta Kristuksessa. En tiedä, onko omassa musiikissani evankeliumia, mutta en usko, että sydämen asiaansa voi peitelläkään. Musiikkia tehdessäni en kuitenkaan laskelmoi, vaan olen antanut itselleni vapauden luoda kappaleita siitä, mikä milloinkin tuntuu olennaiselta.

Lempisoittimeni on laulu, koska se on minulle henkilökohtaisin instrumentti, eikä samanlaista ole kenelläkään muulla. Olen kipuillut sen kanssa, onko lauluääneni hyvä vai huono, mutta olen aina tullut siihen tulokseen, etten haluaisi kenenkään muunkaan ääntä. Lauluni välittää jotakin persoonastani, ja se tuntuu yhä tärkeämmältä.

Lapsuuden haaveammattini oli jääkiekkoilija tai rokkitähti, koska kummassakin oli hohtoa ja ainakin urheilussa minulla olisi ollut myös mahdollisuuksia pitkään uraan. Ajattelin, että tyttöjä kiinnostavat urheilusuoritukset tai lavaesiintyminen.

En koskaan unohda hetkeä, jolloin ratkaisin pronssiottelun Forssan Superia vastaan eräässä lätkäturnauksessa juniorina. Kyseisen maalin jälkeen soi Queenin Show must go on, ja kaikki tuntui taivaalliselta. En myöskään unohda sitä lapsuuden hetkeä, kun isäni teki riidan jälkeen kanssani sovinnon nostamalla minut syliinsä ja kysymällä: ”Ollaanko kavereita?”

Kun kaipaan piristystä, kuuntelen melankolista musiikkia tai tapaan ystäviä. Kumpikin  toimii, mutta eri tavalla. Melankolia on kaunista ja ystävien seura saa usein oman ongelmat näyttämään vähäpätöisemmiltä kuin yksin ollessa.

Kun seuraan maailman nykykriisejä, mietin, että olenko jotenkin syrjäytynyt, koska en itse ole kriisissä, enkä koe ilmapiiriä uhkaavana. Uutisotsikot menevät jollain tapaa ohi. Ehkä elän liian pienissä ympyröissä. Järjen tasolla näyttää siltä, että olemme kohta kaikki erittäin pahoissa ongelmissa.

Rakastan keskustella lääketieteestä, koska ihminen on niin ihmeellinen. Aiheeseen liittyy myös omia fobioitani, jotka ovat tehneet minusta ainakin google-tasolla mitattuna kohtalaisen oppineen maallikkolääkärin. En saa tarpeekseni ihmisen biologiaan liittyvästä knoppitiedosta.

Rukoilen, että voisin tehdä elämässäni jotakin hyödyllistä. Rukoilen myös, että Jeesus tulisi pian takaisin ja tekisi lopun tästä hulluudesta. Toisaalta rukoilen pitkää elämää ja rauhaa sydämeen, sekä läheisilleni että itselleni.

Unelmieni ohjaamani elokuva voisi käsitellä hetkeä, jolloin joku tulee vihdoin sanomaan, että ”herätys, se oli kaikki vain pahaa unta”.

Tosiasiassa lakkasin mieltämästä itseni opiskelijaksi, kun olin ollut noin viisi vuotta täysipäiväisessä toimistotyössä. Olen toki edelleenkin opiskelija. En vain aina muista olevani. Mutta olenkin pitkään ollut melkein valmistunut teologian maisteri.

Parasta kotikaupungissani Helsingissä on meren läheisyys, ja myös se, että monet sukulaiset ja ystävät asuvat kohtalaisen lähellä. En kuitenkaan varsinaisesti pidä kaupunkiympäristöstä. Haluaisin muuttaa metsään jonkin järven lähelle. Toistaiseksi on kuitenkin kätevämpää näin.

Kesällä aioin ottaa iisisti ja lomailla, mutta olin jatkuvasti joko bestman tai keikalla. No, eipähän puuttunut tekemistä ja tuli kuitenkin yksi 3 000 kilometrin roadtrippikin tehtyä.

Jeesus on sillä tavalla armollinen ja ylistettävä, ettei sitä voi mitenkään selittää. Haluaisin seurata Jeesusta, vaikka kaikki osoittaisi, ettei häntä ole. Jeesuksen rakkaus on sydäntäsärkevää ja uudistavaa. Hän on aina ystävällisempi ja ymmärtäväisempi kuin ajattelisimme.

Teema
51

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan