Laulaja miettii, onko hänen äänensä hyvä vai huono

Muusikko-toimittaja Petri Vähäsarja sai indiepoppiireissä hienoista suosiota pari vuotta sitten ilmestyneellä Vähäsarja-albumillaan. Kesäkuussa ilmestyi Vähäsarjan kipparoiman Suomen Zorro -yhtyeen debyyttialbumi Muistan sinut Maria.

Kolme sointua on edelleen ihan jees malli tehdä kappaleita, koska yksinkertainen on usein kauniimpaa ja syvällisempää kuin monimutkainen. Simppeli sävellys jättää kuulijalle tilaa tulkita ja elää omia unelmiaan kappaleen kautta. Yhtä tärkeää kuin se mitä kappaleessa ilmaistaan, on se, mitä siinä jätetään kertomatta.

Evankeliumi musiikissa merkitsee minulle nykyisin sitä, että saa tehdä musiikissa mitä haluaa. Evankeliumi on vapautta Kristuksessa. En tiedä, onko omassa musiikissani evankeliumia, mutta en usko, että sydämen asiaansa voi peitelläkään. Musiikkia tehdessäni en kuitenkaan laskelmoi, vaan olen antanut itselleni vapauden luoda kappaleita siitä, mikä milloinkin tuntuu olennaiselta.

Lempisoittimeni on laulu, koska se on minulle henkilökohtaisin instrumentti, eikä samanlaista ole kenelläkään muulla. Olen kipuillut sen kanssa, onko lauluääneni hyvä vai huono, mutta olen aina tullut siihen tulokseen, etten haluaisi kenenkään muunkaan ääntä. Lauluni välittää jotakin persoonastani, ja se tuntuu yhä tärkeämmältä.

Lapsuuden haaveammattini oli jääkiekkoilija tai rokkitähti, koska kummassakin oli hohtoa ja ainakin urheilussa minulla olisi ollut myös mahdollisuuksia pitkään uraan. Ajattelin, että tyttöjä kiinnostavat urheilusuoritukset tai lavaesiintyminen.

En koskaan unohda hetkeä, jolloin ratkaisin pronssiottelun Forssan Superia vastaan eräässä lätkäturnauksessa juniorina. Kyseisen maalin jälkeen soi Queenin Show must go on, ja kaikki tuntui taivaalliselta. En myöskään unohda sitä lapsuuden hetkeä, kun isäni teki riidan jälkeen kanssani sovinnon nostamalla minut syliinsä ja kysymällä: ”Ollaanko kavereita?”

Kun kaipaan piristystä, kuuntelen melankolista musiikkia tai tapaan ystäviä. Kumpikin  toimii, mutta eri tavalla. Melankolia on kaunista ja ystävien seura saa usein oman ongelmat näyttämään vähäpätöisemmiltä kuin yksin ollessa.

Kun seuraan maailman nykykriisejä, mietin, että olenko jotenkin syrjäytynyt, koska en itse ole kriisissä, enkä koe ilmapiiriä uhkaavana. Uutisotsikot menevät jollain tapaa ohi. Ehkä elän liian pienissä ympyröissä. Järjen tasolla näyttää siltä, että olemme kohta kaikki erittäin pahoissa ongelmissa.

Rakastan keskustella lääketieteestä, koska ihminen on niin ihmeellinen. Aiheeseen liittyy myös omia fobioitani, jotka ovat tehneet minusta ainakin google-tasolla mitattuna kohtalaisen oppineen maallikkolääkärin. En saa tarpeekseni ihmisen biologiaan liittyvästä knoppitiedosta.

Rukoilen, että voisin tehdä elämässäni jotakin hyödyllistä. Rukoilen myös, että Jeesus tulisi pian takaisin ja tekisi lopun tästä hulluudesta. Toisaalta rukoilen pitkää elämää ja rauhaa sydämeen, sekä läheisilleni että itselleni.

Unelmieni ohjaamani elokuva voisi käsitellä hetkeä, jolloin joku tulee vihdoin sanomaan, että ”herätys, se oli kaikki vain pahaa unta”.

Tosiasiassa lakkasin mieltämästä itseni opiskelijaksi, kun olin ollut noin viisi vuotta täysipäiväisessä toimistotyössä. Olen toki edelleenkin opiskelija. En vain aina muista olevani. Mutta olenkin pitkään ollut melkein valmistunut teologian maisteri.

Parasta kotikaupungissani Helsingissä on meren läheisyys, ja myös se, että monet sukulaiset ja ystävät asuvat kohtalaisen lähellä. En kuitenkaan varsinaisesti pidä kaupunkiympäristöstä. Haluaisin muuttaa metsään jonkin järven lähelle. Toistaiseksi on kuitenkin kätevämpää näin.

Kesällä aioin ottaa iisisti ja lomailla, mutta olin jatkuvasti joko bestman tai keikalla. No, eipähän puuttunut tekemistä ja tuli kuitenkin yksi 3 000 kilometrin roadtrippikin tehtyä.

Jeesus on sillä tavalla armollinen ja ylistettävä, ettei sitä voi mitenkään selittää. Haluaisin seurata Jeesusta, vaikka kaikki osoittaisi, ettei häntä ole. Jeesuksen rakkaus on sydäntäsärkevää ja uudistavaa. Hän on aina ystävällisempi ja ymmärtäväisempi kuin ajattelisimme.