Arvio: Tervettä analyysia ilman harhaoppiparanoidisuutta

Aloitin kirjan lukemisen hieman varautuneena Hipposhallin katsomossa 11-vuotiaiden kolmiloikkakisaa katsellessa ja lopetin lukuprosessin myönteisen yllättyneenä P10-sarjan kuulantyönnön lomassa muutamaa tuntia myöhemmin. Kaikkiaan 18 artikkelista koostuva Koetelkaa kaikki – suuntaviittoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin on helppolukuinen ja hyvin toimitettu kirja. Sen naivistiskubistisen kansikuvan yhteys kirjan sisältöön jää kuitenkin mysteeriksi kaikille tulevillekin sukupolville.

Kristillisistä harhoista varoittava kirjallisuus on perinteisesti muodostanut oman hieman tragikoomisen genrensä. Tälle tyylilajille on ollut tyypillistä ohut teologia, sekavat päättelyketjut sekä laiska ja puolueellinen taustatutkimus. Kundaliinijoogasta ja shamaanirummuista on rakennettu mystisiä siltoja karismaattisiin liikehdintöihin, ja antikarismaattisilta amerikkalaisfundamentalisteilta on omaksuttu rajusti Raamatun sanomaa vääristäviä tulkintoja.

Jo ensimmäisen hyppykierroksen aikana kävi kuitenkin ilmi, että tämä kirja ei onneksi istu lainkaan tähän harhaoppiparanoidiseen sukupuuhun. On esimerkiksi huomionarvoista,
että tasapainoisen maanläheistä ja vahvaan teologiaan toimintansa perustanutta Vineyard-
liikkeen isää John Wimberiä ei leimata kirjassa harhailijaksi vaan päinvastoin terveen
kristillisyyden ääneksi ja edustajaksi. Kirja on perussävyltään rakentava ja dialogiin pyrkivä.

Teologiset kokonaisesitykset ovat ammattitaitoisia ja vakuuttavia. Klassisen kristinuskon teologisia valtauomia mukaillen liikkeelle lähdetään oikeasta kristologiasta, joka onkin yhdessä Heikki Salmelan Uuden testamentin kokonaisteologista käsitystä ansiokkaasti
esiin tuovan artikkelin lisäksi kirjan teologinen punainen lanka.

Artikkelien kirjoittajat välttävät onnistuneesti akrobaattisten vaikutusketjuhypoteesien rakentelemisen ja keskittyvät olennaiseen. Esimerkiksi Pasi Turunen käsittelee David Herzogin omituisuudet tarkasti ja vakuuttavasti nimenomaan Herzogin hörinöinä eikä rakentele mystisiä yhteyksiä vuosikymmenien takaisiin ilmiöihin ja liikehdintöihin. Samoin Heimo Enbuskan analyysi Bill Johnsonista perustuu Johnsonin omiin toteamuksiin eikä siihen, kenet Johnson on joskus 80-luvun puolivälissä ehkä tavannut Pasadenan kansantanssijuhlilla. Vääristynyttä hengellisyyttä ei näin käsitellä virustartunnan tapaisena
joko-tai-kysymyksenä, vaan dialogille ja korjausliikkeille jää tilaa.

Baptistipastori Tapio Lohikon artikkeli fundamentalismin haasteista on Reijo Kuokkasen Afrikka-analyysin ohella omalla tavallaan kirjan helmi. Siinä osoitetaan mukaansa tempaavan ja tarkasti tutkitun kertomuksen avulla, että karismaattisuus ei ole sekopäisen hengellisyyden ydinongelma, vaan haasteet liittyvät laajemmin ihmisyyden sosiaalipsykologisin ilmiöihin, kuten autoritääriseen ajattelujärjestelmään.

Samalla tulee esille myös kirjan keskeisin puute: kattavan sosiaalipsykologisen ja psykologisen näkökulman ohuus. Persoonallisuushäiriöiden vaikutus johtajuusrakenteisiin olisi ansainnut kirjassa pari artikkelia. Uuskarismaattisessa universumissa, jossa psykoosin toisena nimenä voi hyvinkin olla ”väkevä voitelu”, myös psykiatrinen tulokulma aiheeseen olisi voinut olla paikallaan.

Kaiken kaikkiaan Koetelkaa kaikki -teos on hyvää pastoraaliteologista kurssikirja-ainesta.


Matti Kankaanniemi