”Uusi esiin, mutta ei unohdeta myöskään vanhoja aarteita”, kirjoittaa Petri KosonenArmo suuri -levynsä kansilehdellä.
Äänite onkin hieno yhdistelmä vanhoja ja uusia lauluja. Kosonen ei turhia kikkaile ja muun muassa Kosketa minua Henki soi hyvin virsimäisesti.
Jo levyn nimikkokappale soi varsin armollisesti, ja levy jatkuu tutuilla lauluilla Oi Herra suuri ja Suuri Hän on.
Myös laulut Kuule rukouksein Jeesus, Siunattu varmuus ja Uskollisuutesi suuri on, Herra kuuluvat rakastettuun kokousohjelmistoomme. Uudempaa ylistysmusiikkia edustavat esimerkiksi laulu Niin suuri Hän on ja Kososen sanoittama ja säveltämä Suuri.
Äänite on kokonaisuutena hieno osoitus niistä upeista vanhoista lauluaarteista, joita meillä on, ja siitä, miten hienosti niillä voimme ylistää Jumalaa. Levy on kuin vastaus ikuiseen musiikkikeskusteluun siitä, mikä on ylistysmusiikkia.
Kososen tapa tulkita musiikkia on hänelle ominaisesti konstailematonta, tuttua ja turvallista. Se antaa tilaa laulujen teksteille.
Levyn taustakuoro on suuri, ja vierailevina solisteina ovat Angela Meklin, Saara Campos ja Ella Powell. Tuottaja Jukka Palonen on tehnyt kellontarkkaa työtä, ja jälki on erinomaista.
Jukka on marssittanut studioon omat luottomuusikkonsa, ja osa levystä on äänitetty Nashvillessa.
Levyn kuuntelemisen jälkeen mieleen jäävät soimaan Jumalan armo ja uskollisuus. Levyn sanoman voi kiteyttää äänitteen lopputeksteihin: tärkein on loppujen lopuksi se, että kaikki, mitä meissä on, ylistää Herraa!
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...