Arvio: Hauskoja ja herkkiä tuokiokuvia

Emma Marin elää ja vaikuttaa Rovaniemellä. Hänet tunnetaan laajasti lähinnä lasten parissa tekemästään työstä. Lahjakas ja monipuolinen nainen on jo vuosien ajan kirjoitellut kolumneja Luoteis-Lappi-nimiseen paikallislehteen. Nyt nuo kolumnit on saatettu kirjaksi.

Pylsyn Myöstärit ja muita muistikuvia on Marinin esikoisteos. Hän on verbaalisesti lahjakas ihminen, joten odotin saavani käteen mielenkiintoisen kirjan. Hauskalla ja elävällä tavalla hän marssittaa eteemme henkilökuvia ja tapahtumia sukunsa, perheensä ja kyläyhteisönsä elämästä.

Kerronta on sujuvaa ja mukaansa tempaavaa: välillä puhutaan meänkielellä lappilaiseen tapaan, toisinaan ihan oikeaa kirjakieltä. Hauskat ja herkät tuokiokuvat koskettavat lukijaa välillä nauruhermoja kutkuttaen, ja toisinaan herahtaa kyynel lukijan silmään. Niin elävällä ja koskettavalla tavalla hän kuvaa lappilaisen ja lantalaisen arvoeroja ja kielellisiä kommunikointiongelmia. Kuinka sanoilla voi olla erilaisia merkityksiä riippuen siitä, puhuuko Lapin tyttö vai hänen savolainen miehensä.

Kun sain kirjan käteeni ja luin sen nimen, putosin heti kärryiltä. Mikä ihmeen Pylsyn Myöstäri? Kirjaa lukiessani minulle selvisi, mikä se on. Samalla muistelin, kuinka olin leipomossa kesätyössä ja minut lähetettiin hakemaan toisesta leipomosta lainaksi syväjäädytettyä voita – se kun oli päässyt meiltä loppumaan. Hämmästys oli suuri, kun huomasin raahanneeni vanhassa perunasäkissä lankunpätkiä ja tiiliskiviä läpi kaupungin. Meillä kaikilla lienee samanlaisia kokemuksia, ja ne ovat meidän omat Pylsyn Myöstärimme.

Kirjassaan Marin koskettelee elämän arkoja kysymyksiä, kuten aviopuolisoiden suhdetta, lasten kasvuun ja kasvatukseen liittyviä asioita, kuria, yökastelua, rakkautta, anteeksiantamusta ja monia muita asioita niin koskettavalla ja herkällä tavalla, että oikein kipeää tekee. Hän antaa myös arjen viisaita neuvoja siitä, kuinka toista voidaan rohkaista ja kohottaa tämän omanarvontuntoa.

Loistavalla tavalla Marin kuvaa lasten ja aikuisten persoonallisuutta. Hän oli pienenä tyttönä tätinsä Helliriikan kanssa postinhakumatkalla, kun vastaan tulivat eräs opettaja ja metsänhoitaja. Tyttöjä oli kotona ja koulussa opetettu tervehtimään aikuisia, ja niin he valmistautuivat niiaamaan vastaantuleville ja toivottivat aikuisille hyvää päivää. Aikuiset olivat niin keskittyneinä keskusteluunsa, etteivät he huomanneet tyttöjä. Kun miehet olivat jonkun askeleen päässä, sanoi Emma kuuluvalla äänellä: ”Tule hyvä päivä takaisin, kun et kelvannut.” Emman Isä Ilmari Kaitala meni seuraavana päivänä töihin ja tapasi metsänhoitajan. Tämä oli nauraen kertonut Emman antaneen sellaisen opetuksen, että hän ja opettaja olivat päättäneet, etteivät enää koskaan jätä vastaamatta, kun lapset heitä tervehtivät.

Marin on myös lukenut teoksen äänikirjaksi neljälle cd-levylle. Nautin jo kirjaa lukiessani, mutta kun kuuntelin sen hänen itsensä lukemana, välillä nauroin niin, että kyljet olivat kipeät. Välillä taas itkin, onneksi kukaan ei huomannut. Usko ja pelastuksen asiat ovat läsnä hienovaraisella tavalla ja tulevat esille arjen elämässä niin, että ne tuntuvat maailman luonnollisimmalta asialta. Siinä näkyy myös se, kuinka usko kantaa elämää eteenpäin.

Teos on Marinin omakustanne, joten sitä saa toistaiseksi vain tilaamalla häneltä, mutta itse toivoisin tämän kirjan saavuttavan laajemmankin lukijakunnan, niin koskettava se on. Toivottavasti tämä ei jää Emman ainoaksi, sillä hänellä on lahjoja vaikka mihin.


Jarmo Makkonen