(8.2.2023) Fidan Bisnestiimin Usko & Ura -seminaarissa Jyväskylässä nähtiin viikonloppuna vetävä puhujakattaus. Mukana olivat muun muassa kouluttaja Noora Hintsa, toimittaja Keijo Leppänen ja politiikan konkari Timo Soini. Vuoden tapahtumateemana oli Seuraa minua.
Tapahtuma on kristillisistä liike-elämän seminaareista maan suurin. Tapahtumakeskus Helmeksi muuntautuvan Jyväskylän helluntaiseurakunnan sali oli väljästi täynnä.
Bisnestiimi on viime vuosina tukenut muun muassa raamattukoulua ja seurakunnanistutushanketta Indonesiassa.
– Lähtijöistä 83 prosenttia onnistuu siinä, että seurakunta saadaan syntymään, johtoryhmän jäsen Vesku Lehtinen iloitsi.
– Keskimäärin 38 ihmistä tulee uskoon, kun seurakuntaa perustetaan.
Bisnestiimi panostaa lähivuosina muun muassa Etiopian seurakunnanistutukseen.
Timo Soini piirsi elämänkulkua kuvaavan kolmion, jonka alakulmassa on autiomaa.
– Autiomaahan joudutaan joskus. Se ei kysy syntyperää. Jokainen menee oman erämaansa kautta, sen takaan, jos vähänkään pidempään saat elää.
– Armoa tarvitaan. Mutta sitä pitää osata pyytää.
Bisnestiimin puheenjohtaja Jari-Pekka Koponen kuunteli Soinin sanoman kiinnostuneena.
– Soini kyllä valloitti persoonallaan. Monihan on suhtautunut häneen ennakkoluuloisesti, mutta hän kyllä lunasti täysin paikkansa. Sanoma oli todella puhutteleva.
Koposen mukaan poliitikkojen ja yrittäjien tuominen samaan tapahtumaan tuntuu luontevalta.
– Jotain samaa dna:ssamme on. Joudumme vääntämään samantyyppisten asioiden ja ongelmien kanssa.
Tapahtuman avausluennon piti kouluttaja Noora Hintsa.
Timo Soinin tavoin Hintsa puhui Jumalan armosta avatessaan Hintsa performancen ydinfilosofiana olevaa core-käsitettä. Hintsan mukaan coren (suom. ydin) tuntemus antaa vahvan pohjan ponnistaa eteenpäin elämässä.
– Voimme yrittää tehdä omia päätöksiä ja valintoja, ja varmasti ne ovat Jumalan mielen mukaisia.
– Samanaikaisesti jokaisessa meissä on arvo. Armo ja arvo.
Yrittäjä Jorma Luoma piti Keijo Leppäsen (kuvassa) esiintymisvalmennusta antoisana.
– Keijo on niin valovoimainen esiintyjä, että häntä on ilo kuunnella, vaikka ei olisikaan itse valmistautumassa esiintymisiin. Olisin voinut kuunnella vaikka kuinka pitkään.
Luoma on ollut perustamassa Fidan Bisnestiimiä 25 vuotta sitten.
– On ollut ilo huomata, että kun me perustajat alamme olla jo vanhoja, nuoria on saatu mukaan.
Bisnestiimin tapahtumien suola osallistujille on vertaistuki.
– On asioita, joita on helpompi purkaa yrittäjältä yrittäjälle. Toinen yrittäjä on aina paras konsultti, Luoma kuvaili.
Tapahtuman koordinaattorina toimi Annika Puroaho. Muina puhujina seminaarissa kuultiin muun muassa Riina Happosta ja Jyri Metsälää. Musiikillista antia tapahtumaan toivat Eve & Ossi, Kristian Ansaharju ja Hannu Ala.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...