Perjantai 19. huhtikuuta.
Nimipäivää viettää Pälvi, Pilvi, Bernhard, Bernt

Yhdysvaltain Assemblies of God -helluntaikirkkokunta jatkaa tasaista kasvuaan – tutkija pitää ilmiötä poikkeuksellisena

Liikkeen kasvu liittyy muun muassa opilliseen pysyvyyteen. Amerikan Assemblies of God -helluntailiikkeen seurakunnat ovat myös etnisesti monimuotoisia. Kuvituskuva. (Shutterstock)
Liikkeen kasvu liittyy muun muassa opilliseen pysyvyyteen. Amerikan Assemblies of God -helluntailiikkeen seurakunnat ovat myös etnisesti monimuotoisia. Kuvituskuva. (Shutterstock)

Lähes 3,3, miljoonan jäsenen helluntailiike Assemblies of God (AG) erottuu Yhdysvalloissa protestanttikirkkojen rivistöstä: sen kasvu ei hiivu, vaikka muut kutistuvat.

– On vaikeaa paikantaa tarkasti, miksi AG on jatkanut kasvuaan 15 viime vuoden aikana, politiikantutkimuksen apulaisprofessori Ryan B. Burge Eastern Illinoisin yliopistosta sanoo Christianitytoday.comissa.

– AG:n jäsenistöstä on tullut poliittisesti konservatiivisempaa ja uskonnollisesti aktiivisempaa kuin vain vuosikymmen sitten, mutta –– liike on saavuttanut uskomattoman rodullisen monimuotoisuuden. 44 prosenttia sen jäsenistä Yhdysvalloissa on etnisiä vähemmistöjä, Burge sanoo ja lisää, että yhdistelmä voi olla syy AG:n jo neljä vuosikymmentä jatkuneeseen voittokulkuun.

 

Mikä sitten on muiden protestanttien tilanne Yhdysvalloissa? Vuonna 2005 Etelän Baptisteja oli noin 16,3 miljoonaa ja vuonna 2019 enää 14,5 miljoonaa. Samalla aikavälillä metodistien jäsenmäärä putosi noin kahdeksasta miljoonasta 6,5 miljoonaan. Sen sijaan AG:n jäsenistö kasvoi aikajaksolla 16 prosenttia.

Kasvun syinä erottuu muun muassa opillinen pysyvyys: Assemblies of God on säilyttänyt helluntailaiset teologiset tunnuspiirteensä, kuten uskon jumalalliseen parantumiseen, kielilläpuhumisen ja muiden hengellisten lahjojen harjoittamisen sekä Jeesuksen paluun odotuksen.

AG:n jäsenet ovat niin ikään hyvin sitoutuneita. Kun noin kolmannes amerikkalaisista käy viikoittain kirkossa, AG:n jäsenistä jopa 57 prosenttia käy vähintään kerran viikossa seurakunnassa.

– Tutkimus näyttää, että tällainen sitoutuneisuus tekee todennäköisempää siitä, että nuoret henkilöt, jotka on kasvatettu liikkeen piirissä, eivät lähde siitä siirryttyään aikuisuuteen, Burge huomauttaa.

Yli puolet Yhdysvaltain AG:n jäsenistä onkin alle 35-vuotiaita.

 

Myös AG:n suhteellisen pieni koko voi edistää kasvua: liike profiloituu poliittisesti konservatiivisten kirkoksi, ja kun sen kokoluokka ei yllä herättämään median mielenkiintoa, seurakunnat pysyvät turvasatamina, joista jäsenet saavat tukea arvoilleen ilman jatkuvaa haastamista ulkoapäin.

AG-helluntailiikkeen seurakuntia on Yhdysvalloissa noin 13 000. Maailmanlaajaan Assemblies of God -liikkeeseen kuuluu yli 375 000 seurakuntaa noin 190 maassa.

 

Ruut Ahonen



UUTISET