Virossa kymmeniä seurakuntaistutuksia

Pastori ja mentori Ken­no Leierin mukaan suu­rin ero Suomen ja Viron seurakuntaistutusprosessissa on nähtävissä siinä, millä hierarkia­tasolla istutukset ovat työn alla.

– Suomessa istuttajat toimivat usein yksin. Seurakunnanistutus elää vain puhetasolla kirkkokunti­en ja liikkeiden johdossa, suoma­lais-virolainen Leier sanoo.

– Virossa myös valtakunnalli­set johtajat ovat priorisoineet seu­rakunnan istuttamisen tärkeäksi. Tämä kertoo siitä, että ajatus on lyönyt läpi eri tavalla kuin Suo­messa.

Seurakunnanistutuksen paris­sa touhuaa Virossa moninainen porukka.

– Joukossa ei ole vain nuoria. Löytyy hyvin erilaisia ryhmiä, jot­ka ovat lähteneet liikkeelle.

– Erikoisin on kenties melko pitkään toiminut kuoro, joka on nyt myös alkanut istuttaa seura­kuntaa.

Virossa on tällä hetkellä työn alla kolmisenkymmentä seura­kunnanistutusprojektia. Osa niis­tä on jo toimivia seurakuntia, osan kanssa vasta tutkitaan maa­perää.

Maallistunut maa

Monilla suomalaiskristityllä on muisto 1990-luvun Virosta, jossa oltiin suhteellisen avoimia evake­liumille ja kristillinen usko kiin­nosti sosialismin hellittäessä.

Valitettavasti Viro kuuluu ny­kyisin Euroopan maallistuneim­piin maihin. Jos Suomessa voi­daan puhua vielä jonkinlaisesta kansankristillisyydestä suurim­man osan väestöstä kuuluessa kirkkoon, Virossa voitaneen pu­hua pikemminkin kansanuskon­nottomuudesta. Vain kymmeni­sen prosenttia virolaisista kuu­luu maan luterilaiseen kirkkoon, suunnilleen saman verran orto­dokseihin.

Tutkija Ringo Ringveen mu­kaan uskonto ”poistui” virolais­ten elämästä vähitellen 1940-lu­vun neuvostomiehityksen alkaessa. Ennen toista maail­mansotaa 80 prosenttia virolai­sista kuului kirkkoon.

Nykyisin 54 prosenttia Viron asukkaista ”ei koe yhteyttä mi­hinkään uskontoon”.

Luterilaiset myös liikkeellä

Viron seurakunnanistutuksen yksi erityispiirteistä on, että lu­terilainen kirkko on yksi aktiivi­sista toimijoista.

Luterilaiset seurakunnat ovat perinteisesti sijainneet kaupun­kien keskustoissa ja matkailija­kin erottaa Tallinnan siluetissa monta kirkontornia laivan lähes­tyessä satamaa.

– Luterilaiset ovat menneet nyt lähiöihin ja kehyskuntiin. Tallinnan ympäristöön on synty­nyt viime vuosina noin viisi uut­ta luterilaista seurakuntaa, Ken­no Leier kuvailee.

Kansainvälisyys auttaa

Voiko yksi syy virolaisten istutus­intoon olla se, että vanhat seura­kunnat ovat lyhyemmmän toimin­tahistoriansa vuoksi notkeampia ja vapaampia traditioista?

– Tilanne on pikemminkin täy­sin päinvastainen, Kenno Leier naurahtaa.

– Seurakunnat ovat Virossa hy­vin perinteisiä. Siellä eletään todel­la konservatiivisessa kulttuuris­sa. Jossain muualla on oltava syy, miksi istuttamisesta on innostuttu.

Minkälainen on tyypillinen uusi seurakunta Virossa?

– Jumalanpavelus ei ole keski­össä. Seurakunta kokoontuu usein kodeissa tai pienissä tiloissa, Leier kuvailee.

Yksi onnistumisista on ollut muun muassa Tallinnan yhtei­söt -seurakunta. Se koostuu useis­ta pienemmistä ryhmistä. Yhteisö on profiloitunut kohtaamaan kult­tuuriväkeä – muusikoita ja ”hips­tereitä”.

Yksi tavoittava profiili on myös ollut rento kansainvälisyys: viro­laisille pidetään tilaisuuksia eng­lanniksi.

– Näyttäisi siltä, että monen ny­kyvirolaisen on helpompi lähes­tyä kristillisyyttä englanniksi kuin omalla kielellä.

Anssi Tiittanen