Vankilatyö piristymässä jälleen - Pandemia sulki laitokset
Kristillinen osasto toimii tällä hetkellä Kuopion vankilassa sekä naisille Hämeenlinnan vankilassa. Kuvassa Vaasan vankila, jossa kristillinen osasto lopetettiin muutama vuosi sitten. (Wikimedia Commons)
Anssi Tiittanen
Vankilalähetti Vesa Rautasaaren mukaan koronapandemia vaikutti vankilalähetystyöhön jopa lamauttavasti.
– Vankilat ovat olleet kiinni. Sieltä ei ole päästy lomille, ja ulkopuolisilta on ollut laitoksiin pääsy kielletty. Emme ole esimerkiksi päässeet pitämään tilaisuuksia.
Onko tarkkuudessa ollut mukana ylireagointia?
– Täytyy ottaa huomioon, että vangit ihmisryhmänä ovat sellaisessa asemassa, että monien terveydentila on valmiiksi heikko, Rautasaari sanoo.
– Jos vankilaan tulee tartuntoja, ennestään suljettu talo myös menee entistä enemmän kiinni, mikä on vankien kannalta hyvin ikävää. Siinä mielessä rajoitukset ovat olleet ymmärrettäviä.
Helluntaiseurakuntien vankilatyöntekijät ovat kevään myötä vapautuneessa tilanteessa pääsemässä jälleen pitämään vankiloihin tilaisuuksia, raamattupiirejä ja Alfa-kursseja. Kaikki hengellinen toiminta siellä tehdään yhteistyössä vankilapastorin kanssa, joka on osa vankilan moniammatillista yhteisöä.
– Meidän tehtävämme on auttaa hengellisessä työssä, Rautasaari toteaa ja korostaa vankilapastoreiden työn merkitystä.
– Usein se on hiljaista puurtamista, mistä ei paljon tiedetä. Pastori järjestelee perhetapaamisia ja on luottohenkilö monille vangeille. Vangit eivät juuri juttele asioistaan vartijoille tai muille virkamiehille, mutta monella on täysi luottamus pastoriin.
Rautasaari korostaa, että vankilatyö on monipuolinen kokonaisuus.
– Hyvin toteutettuna apu alkaa vankilassa ja jatkuu vapautumisen jälkeenkin.
Hengellisten tilaisuuksien ja ryhmien lisäksi työhön kuuluu muun muassa tukihenkilötoimintaa. Tukihenkilö voi olla esimerkiksi vankilalähetti.
– Suomessa vankeinhoito on restoratiivista. Vankia pyritään tukemaan matkalla yhteiskuntakelpoiseksi. Keskitytään siihen, että voidaan auttaa usein moniongelmaista ihmistä. Vaikeudet liittyvät useimmiten väkivaltaan, päihteisiin ja mielenterveyteen.
KAN ry:llä on Saarijärvellä tuetun asumisen asuntoja, joihin vastaanotetaan koevapausvankeja.
Helluntaiseurakuntien vankilatyöntekijät järjestävät oman Vankilalähetyspäivän Riihimäellä toukokuun lopulla. Pääjulistajina kuullaan Pauli Särkkää ja Jani Alankoa, muina vastuuhenkilöinä ovat muun muassa Mikko ja Minna Ilomäki, Vesa ja Kati Rautasaari, Janne Lahti ja Jussi Taipale. Musiikissa kuullaan lauluyhtye Shalomia.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...