Ideapäivillä rakennettiin säikeistä verkostoa

Uutta intoa lapsityöhön

 Lapsityön ideapäiville tuli upea joukko osallistujia ympäri Suomen ja jopa Aasiasta asti. Katja Castillo Oulun helluntaiseurakunnasta oli yksi kouluttajista. Kuva: Anniina Jakonen
Lapsityön ideapäiville tuli upea joukko osallistujia ympäri Suomen ja jopa Aasiasta asti. Katja Castillo Oulun helluntaiseurakunnasta oli yksi kouluttajista. Kuva: Anniina Jakonen

Nelisenkymmentä lapsi­työntekijää kokoontui marraskuun puolivälissä Keuruulle saamaan ideoita ja voimaantumaan yhteisestä näystä.

Minä olen matokauppias, lapsityön konkari Timo Raunio sanoo pilke silmäkulmassaan esitellessään itsensä puuhapelipisteellä. Ympärillä olevat lapsityöntekijät naurahtavat aluksi hämillään, mutta nimitys on kyllä osuva, kun katsoo sitä härveleiden ja vempainten määrää, joka Rautiolla on mukanaan: nämä ovat houkuttimia, joilla saadaan saalista lapsityöhön.

 

Työpajan aikana lapsityön­tekijät pääsevät paitsi kokeilemaan vekottimia, myös laatimaan kuvalliset ohjeet, joiden avulla he voivat rakentaa samanlaiset omaan seurakuntaansa.

 

Kalastusteema kulkee mukana läpi koko viikonlopun, sillä tämänvuotiseksi ideapäivien pääteemaksi on valittu osuvasti ”Säikeistä verkostoksi”. Yksin olemme yksittäisiä säikeitä omissa seurakunnissamme mutta yhdessä olemme kokonainen verkko yhteisessä työssä.

 

Myönteinen vire ja innostava sisältö

Lapsityöntekijöiden koulutus­viikonlopun taustavaikuttajina olivat IK-opiston lapsityö­valiokunta ja -toimikunta Tero Järventaustan johdolla. Idea­päiviä oli suunniteltu aktiivisesti kesästä lähtien, ja ohjelmassa olikin nostettu monipuolisesti esiin nykyajan lapsityön osa-alueita.

 

Timo Raunion nikkaroimien puuhapelien vastapainona media­kasvattaja Milka Myllynen opasti sähköisten sovellusten saloihin. Helluntaiseura­kuntien Koulupalvelun koordinaattori Henna Orava puolestaan tarjosi askeleita koulutyön aloittamiseen, ja Oulun helluntaiseurakunnan lapsityön koordinaattori Katja Castillo pureutui seurakunnan ja kunnan välisen yhteistyön kehittämiseen.

 

– Ideapäivät on tarkoitettu niin palkatuille kuin vapaaehtoisille lapsityöntekijöille mutta myös pastoreille, vanhimmille ja kaikille asiasta kiinnostuneille, jotka haluavat aloittaa lapsityön tai tukea ja kehittää sitä seurakuntansa toiminta-alueella, Tero Järventausta vinkkaa.

 

Lapsityön aloittamista varten on vastikään julkaistu myös uudistettu Tästä se alkaa -opas, jonka voi ladata maksutta IK-opiston lapsityön materiaalipankista.

 

Osallistuja Kaakkois-Aasiasta

Lapsityön haasteena tuntuu monin paikoin olevan arvostuksen puute. Työ saatetaan seura­kunnan johdon tasolla nähdä askarteluna ja pienenä puuhasteluna aikuisten ”tärkeämmän” toiminnan aikana, vaikka lapsityöntekijät olisivat korkeasti koulutettuja kasvatusalan ammattilaisia.

 

Arvostuksen puute näkyy myös lompakossa: nuorisopastoreita palkataan, mutta lapsityö toimii edelleen pääosin vapaaehtoisvoimin. Resurssit ovat vähäiset, ja etenkin pienissä seurakunnissa vastuunkantajia on vaikeaa löytää jakamaan työkuormaa. Toimi­tilatkaan eivät aina ole lapsi- ja nuorisoystävällisiä.

 

Silti murheet ovat pieniä, kun niitä vertaa Aasian haasteisiin. Koulutuspäivien kaukaisin osallistuja tuli Kaakkois-Aasiasta maasta, jossa kristittyjä vainotaan. Alkeellisissa oloissa lautamökkien nurkissa lapset saavat silti kuulla Jeesuksesta – ja uutinen muuttaa heidän sydämensä. Lauantain yhteysillassa saliin ei jäänyt ehkä yhtäkään kuivaa silmää, kun saimme kuvaterveiset kaukaa idästä.

 

 Verkkoon kiinnitettiin kaloja, jotka kuvaavat oman seurakunnan lapsityötä. Mukana oli muun muassa pulleita pusukaloja, piikikkäitä ahvenia ja hurjia haukia. Kuva: Anniina Jakonen
Verkkoon kiinnitettiin kaloja, jotka kuvaavat oman seurakunnan lapsityötä. Mukana oli muun muassa pulleita pusukaloja, piikikkäitä ahvenia ja hurjia haukia. Kuva: Anniina Jakonen
Verkot veteen

Joskus kalaverkot ovat solmussa ja vaativat selvittelyä. Toisinaan taas turhauttaa, kun saalista ei tule, vaikka olisi kalastettu koko yö. Mutta juuri silloin Jeesus saattaa huutaa rannalta heittämään verkot vielä kerran.

 

– Aivan ihanat päivät, huokaa Kainuun lapsityön yhdyshenkilö Erja Konttinen kotiinlähdön kynnyksellä sunnuntaina.

 

Hänen mukaansa koko viikonloppua sävytti lämmin ilmapiiri ja tietynlainen kotikutoisuus.

 

– Ulkomaisilla puhujilla ja suurilla konferensseilla on paikkansa, mutta lapsityössä tarvitaan myös juuri tällaisia kokoontumisia, joissa oman kenttämme osaavat ja idearikkaat työntekijät jakavat tietoaan ja kokemuksiaan käytännön tasolla, hän kiteyttää.

 

Nyt onkin aika lähteä taas kotiin heittämään verkkoja. Sillä paraskin verkko on hyödyllinen vasta vedessä.

 

 

 


Anniina Jakonen




49/2019

Uutiset"Hillel Tokazier on yksi harvoista Jeesukseen uskovista suomen­juutalaisista. Hän ei kuitenkaan katso kääntyneensä kristityksi.
Adventin aikana muusikko Hillel Tokazier liittyy pienilukuiseen jou...
PääkirjoitusAdventtiaika on koko Suomessa juhlimisen aikaa. Itsenäisyyspäivämme 6. joulukuuta sijoittuu myös tälle viikolle. Suomen itsenäisyyttä voimme juhlia kiitollisin mielin, Jumalaa kiittäen ja rukoille...
UutisetSuomen vapaakristillinen neuvosto (SVKN) julkaisee tammikuussa kristillistä seksuaalietiikkaa ja -kasvatusta laajasti käsittelevän artikkeliteoksen Selvyyttä seksiin – näkökulmia kristilliseen sek...
UutisetNelisenkymmentä lapsi­työntekijää kokoontui marraskuun puolivälissä Keuruulle saamaan ideoita ja voimaantumaan yhteisestä näystä.
Minä olen matokauppias, lapsityön konkari Timo Raunio sanoo...
UutisetSekulaarissa Euroopassa kristinusko leviää maahanmuutta­jien parissa.
Ajatushautomo Kompassin toiminnan­johtajan Tapio Luoma-ahon mukaan monet maailman tunnetuimmista filosofeista ja histori...
UutisetItsenäisyyspäivää juhlitaan perinteisesti presidentin linnassa. Perinteeksi on muodostunut myös vähemmän loistelias mutta sitäkin merkittävämpi tapahtuma Helsingin Hakaniementorilla, joka kerää tä...
UutisetLähes puolentoista miljardin asukkaan Kiinan kansantasavallalla on monet kasvot.
Vaikka marraskuussa Nanjingissä juhlittiin 200:aa miljoonaa Kiinassa painettua Raamattua (RV48), ovat kristittyjen...
UutisetNoin neljännes Euroopan väestöstä suhtautuu kielteisesti juutalaisiin yhteisöihin, kertoo kunnian­loukkauksia ja solvauksia ehkäisevän Anti-Defamation Leaguen (ADL) tuore tutkimus.
...
ArviotHeini Röyskö: Paratiisin valo. Sakari Röyskö 2019. Sid. 206 sivua.


”Aurinko paistaa naisen silmiin, kun mies kertoo, ettei hän ole uskonut enää vähään aikaan: kristin­usko...
KolumniSähköpostini on täyttynyt viime ajat kansalaisten huolestuneista yhteydenotoista liittyen sanan- ja uskonnonvapauden tilaan Suomessa. Tuskin oli toivuttu valtakunnansyyttäjän päätöksestä aloittaa...
MuutRaamatullinen ihmiskäsitys nostaa ihmisen ainutlaatuiseksi luomakunnan kruunuksi. Vain ihminen todetaan luoduksi Jumalan kuvaksi.
Luomiskertomus (1. Moos. 1) alkaa taivaan ja maan luomisesta ja h...
MuutVaativa pesti Kyproksella ja Suezilla antoi valmiuksia pärjätä elämässä.
Mies nostaa kätensä korkealle ilmaan pysähtymisen merkiksi. Israelilainen panssarikolonna pysähtyy ketjut kirskuen. Tämä o...
ArtikkelitJumala näyttää toimivan eri aikoina eri tavoin. Esimerkiksi Joosuan valloittaessa Luvattua maata Jumalan antamat määräykset olivat erilaiset kuin Jeesuksen antamat elämänohjeet. Jumala ottaa huomi...
Muut”Suomi on provosoinut sodan Neuvostoliittoa vastaan. Suomi ampui Mainilan laukaukset ja hyökkäsi Neuvostoliiton kimppuun”, jauhoi Neuvostoliiton propaganda­koneisto talvisodan alettua 1939. ...
PikavisiittiAri Talja unelmoi siitä, että saisi nähdä monien ihmisten elämän muuttuvan evankeliumin voiman vaikutuksesta.
Lapsuuden haaveammattini oli poliisi tai asianajaja. Kun olin tullut uskoon 19-vuotia...
MielipideMeillä uskovilla on monesti huono maine ei-usko­vien keskuudessa, koska olemme pyhimyksiä ja muiden ihmisten yläpuolella. Väitän Raamatun perusteella ja omakohtaisella kokemuksella, että emme ole...
MielipideKuulen mediassa usein puhuttavan innovaatioista. Pitäisi innovoida eli uudistaa, uudentaa ja luoda. Sehän on agendalla joka alalla. Saamme jatkuvasti vaikutteita ajasta, jossa elämme. Yleinen...
MuutJohanneksen rakentama sauna on yhä pystyssä kotitilalla.
Joel Nurmelan, 90, isoveli Johannes vaikutti aikanaan pikkuveljensä uskon­ratkaisuun.


Elettiin sota-aikaa. Jo...
MuutRoberto ja Annamari Brandão rohkaisevat kristittyjä rakentamaan aitoa ja lämmintä yhteyttä toisiin ihmisiin.
Roberto ja Annamari Brandão toimivat pastoreina Vantaalle perustamassaan Harvest Churc...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan