Ulla Dahlen: Kysy Jumalalta, mitä hän ajattelee suhteestasi häneen

”Ei Jumala kuule. Ei Jumala välitä. En voi kertoa Jumalalle ajatuksiani. En voi näyttää Jumalalle tunteitani.”

Esimerkiksi näin moni kristittykin pohjimmiltaan ajattelee, usein tiedostamattaan. Ajatusten taustalla on suurilta osin se, millaisessa perheessä on saanut kasvaa – tai joutunut kasvamaan. Käsitys Jumalasta värittyy ajatuksilla omista vanhemmista. Vanhempien ominaisuuksista ja vaatimuksista tulee mielessämme Jumalan ominaisuuksia ja vaatimuksia.

– Oma perhe vaikuttaa jumalasuhteeseemme, psykoterapeutti, sielunhoitoterapeutti ja kirjailija Ulla Dahlen vahvistaa.

– Vanhemmat ovat ensimmäinen mallimme hoivasta, auktoriteetista, rakkaudesta ja armosta – tai niiden puutteesta. Turvallisessa kiintymyssuhteessa on lupa olla mitä on ja ilmaista kaikenlaisia tunteita.

Ulla Dahlenilta on juuri ilmestymässä uusi teos Haavoittava, hoitava perhe (Aikamedia). Se pureutuu siihen, miten oma perhe ja seurakuntaperhe voivat olla taakka tai siunaus – ja miten ne voivat muuttua taakasta siunaukseksi.

Jobin esimerkki

Kiire on aikamme vitsaus. Joskus – aika useinkin, jos oikein pysähtyy ajattelemaan – sen taustalla on jotakin muutakin kuin vilpitön toive mennä, kokea ja tehdä. Moni kantaa sisällään pahaa oloa, jota pyritään vaientamaan täyttämällä kalenteria.

– Jos yritämme kaikin voimin pitää itsemme kiireisinä, ahdistus käyttää meitä. Toimintamme on reaktiivista eikä proaktiivista, Ulla Dahlen huomauttaa.

Sama pätee myös perheisiin, ja miksei seurakuntaperheisiinkin: jatkuvalla toiminnalla vältellään hiljaisuutta ja oman olotilan rehellistä kohtaamista. Ei uskalleta pysähtyä ja kysyä, miten meillä menee, mihin olemme menossa ja mitä pitäisi mahdollisesti muuttaa.

Kristityillä jumalasuhde ja perhesuhteet kulkevat käsi kädessä: jos jumalasuhteessa on hankaluutta, sitä tulee usein myös läheisiin ihmissuhteisiin – ja toisinpäin. Molempien korjaamiseen tarvitaan samaa asiaa: keskustelua.

– Pysähdy ja kysy Jumalalta, mitä hän ajattelee suhteestasi häneen. Kerro vuorostaan hänelle, miltä sinusta tuntuu, Ulla Dahlen rohkaisee.

– Kristityssä kodissa kasvaa usein peruskilttejä lapsia, joilla ei ole ollut lupaa näyttää kielteisiä tunteitaan, kysyä vaikeita kysymyksiä tai tehdä toisten mielestä vääriä valintoja. Tällainen ajattelu siirtyy sitten jumalasuhteeseen, ja suhteeseen syntyy lukko. Se aukeaa vain tuomalla rehellisesti esiin kaiken kivun, turhautumisen, pettymyksen, surun ja tuskan.

Jumala kestää meidän aivoituksiamme paremmin kuin läheisemme tai me itse – täydellisesti. Ulla Dahlen nostaa Raamatun sivuilta esimerkiksi äärimmäisten kärsimysten miehen. Job puhui puhumasta päästyään Jumalalle kärsimyksestään ja omista tunteistaan.

– Se, että kertoo Jumalalle avoimesti, mitä ajattelee ja tuntee, luo läheisyyttä. Vaikeneminen puolestaan saa aikaan etäisyyttä. Raamatussa Jumala kysyy ihmiseltä kysymyksiä, sillä hän haluaa saada ihmisen kääntymään itseään kohti, Dahlen muistuttaa.

Omat ja toisten rajat

Seurakunnissa vaikeita tunteita on usein vielä vaikeampaa näyttää tai käsitellä kuin perheessä – kirkonpenkeissä ollaan kuitenkin sen verran etäisempiä ja vieraskoreampia kuin kotioloissa.

Joskus ihmisyyteen täysin normaalisti kuuluvia tunteita on seurakunnassa hengellistetty tai pahimmillaan jopa puoskaroitu.

Seurakuntarakennuksen nurkissa voi myös olla monenlaista vuosien ja vuosikymmenien mittaan kertynyttä kaunaa ja katkeruutta.

– Vanhojen kielteisten tapahtumien muistelu kertoo siitä, ettei tapahtunutta ole työstetty eikä siitä ole parannuttu, Ulla Dahlen huomauttaa.

Läheisissä ihmisyhteisöissä, kuten perheissä ja seurakunnissa, ihmisillä voi olla vaikeuksia hahmottaa omia rajojaan. Toisten tunteista tuleekin omia tunteita ja toisten reaktiot saavat välittömästi aikaan reaktion itsessä.

Konfliktin takana kipeät tunteet

Perhe tai seurakuntayhteisö on kuin palapeli, jossa yhden palan liikkuessa koko systeemi heilahtaa. Epätasapaino haastaa jokaisen jäsenen valinnan paikalle. Järistyksen jälkeen yhteisö joko löytää uuden tasapainotilan tai muutos kielletään ja jatketaan hampaat irvessä kulkemista vanhoilla urilla.

– Konfliktin takana on kaipausta, toiveita ja pettymyksiä, jotka ilmaistaan kielteisesti. Jos kipu ja kaipaus sen sijaan saadaan sanoitettua rakentavasti, ihmisiä erottavasta tekijästä voikin tulla yhdistävä tekijä, Ulla Dahlen rohkaisee.

Kipeät tunteet ovat tärkeitä myös anteeksiantamisen näkökulmasta: jos ei myönnä tulleensa loukatuksi, ei pääse suremaan kohtaamaansa vääryyttä ja anteeksiantaminen vaikeutuu. Sama koskee loukkaajaa: on myönnettävä, että teki väärin ja loukkasi, jotta voi pyytää aidosti anteeksi. Anteeksiantaminen ja vaikeasta kokemuksesta irti päästäminen ovat jokaisen yksilön valintoja. Pitää valita, katsooko eteen- vai taaksepäin.

Vaikeat kokemukset eivät ole turhia eivätkä varsinkaan Jumalan rangaistuksia. Kun kipu kohdataan ja käydään lävitse, niin yksilön kuin yhteisön joustavuus lisääntyy. Yhteiset vaikeudet saavat parhaimmillaan aikaan kestävyyden ja sinnikkyyden kasvua. Anteeksiantamuksessa on maaperä Hengen hedelmälle.

– Vastoinkäymiset voidaan lopulta nähdä uudessa valossa. Omaa kipua läpi käyneinä voimme aidommin ja armollisemmin myös tulla toistemme rinnalle, Ulla Dahlen täydentää.

Ulla Dahlenin teos Haavoittava, hoitava perhe ilmestyy viikolla 15.

Anna Vuorinen