Lauantai 4. helmikuuta.
Nimipäivää viettää Armi, Ronja

Ukrainassa hengellistä janoa ja Jumalan ihmeitä

Avustusryhmä pääsi Ukrainassa rukoilemaan lasten ja perheiden kanssa. (Shutterstock)
Avustusryhmä pääsi Ukrainassa rukoilemaan lasten ja perheiden kanssa. (Shutterstock)

Tuula Pirinen 

– Sota on saanut Ukrainassa aikaan vahvaa hengellistä janoa, toteaa Vesa-Pekka Lanne, joka osallistui viime vuoden lopulla Ukrainaan suuntautuneelle avustusmatkalle.  

– Balakliassa, lähellä rintamalinjaa, kokoushuoneet olivat aivan täynnä uskovia ja ei-uskovia. Kymmenet ei-uskovat pyysivät rukousta puolestaan tilaisuuksien jälkeen. 

Lanne pääsi tapaamaan niin seurakuntalaisia kuin pastoreita useissa kaupungeissa, joissa vain muutamia päiviä aikaisemmin oli käyty vaikeita taisteluja ja kymmenet asuintalot olivat tuhoutuneet. 

– Ehkä tärkeintä oli osoittaa tukea menemällä itse ukrainalaisten luokse ja elämällä muutamia päiviä heidän kanssaan. Kristuksen ruumis on yhteinen, ja kun yksi jäsen kärsii, muut jäsenet kärsivät sen kanssa. 

Balakliassa Venäjä on julistanut Moskovan ortodoksisen kirkon ainoaksi kirkoksi. Pastori Aleksander oli vangittu kahteen kertaan, ja häntä oli kidutettu pahoin. Nyt hän rukoilee vainoojiensa puolesta ja toivoo vielä voivansa kertoa heille Jeesuksesta. 

Pastorit kertoivat myös lukuisista Jumalan ihmeistä, jotka ovat tulleet Ukrainan armeijan ja kansan avuksi. Esimerkiksi 200 hengen kokoukseen iskeytyneistä ammuksista yksikään ei räjähtänyt, eikä pastorin auto vaurioitunut, vaikka ammus tuhosi koko ympäristön.



UUTISET