Perjantai 19. huhtikuuta.
Nimipäivää viettää Pälvi, Pilvi, Bernhard, Bernt

Tutkimus: Yli puolet nuorista aikuisista jättää seurakunnan – Huolestuttava tilanne ruotsin vapaakristillisissä seurakunnissa vastaa Suomen asetelmaa, haastateltavat uskovat

Nuorten vaihtaessa paikkakuntaa osa jopa odottaa, että pääsee samalla uuteen seurakuntaan - osalle juuri muutto muodostuu ikäväksi taitekohdaksi elämässä. - Jos nuori on ollut aktiivinen seurakunnassa jo kotipaikkakunnalla, usein hän on sellainen myös opiskelukaupungissaan, nuorisopastori Taneli Hieta-Koivisto sanoo. Kuvituskuva nuorten aikuisten illasta Helsingin Lähetysseurakunnasta. (RV-arkisto) 

UUTISET