Tukikohta-seurakunta järjesti onnistuneen perhetapahtuman

Toiminnallinen sunnuntaitempaus kiinnosti niin isiä, äitejä kuin lapsia ja isovanhempia. Kuva: Mikko Jokisaari
Toiminnallinen sunnuntaitempaus kiinnosti niin isiä, äitejä kuin lapsia ja isovanhempia. Kuva: Mikko Jokisaari
Etelä-Kuopion alueella muutaman vuoden toiminut 80 jäsenen innokas helluntaiseurakunta kutsui paikkakuntalaisia koolle Kevättä ilmassa -tapahtumaan sunnuntaina 17. huhtikuuta.

Martti Ahtisaaren koulun aulassa ja pihapiirissä vallitsi iloinen tekemisen meininki lasten hyppiessä pomppulinnassa, kiertäessä keppihevosrataa ja askarrellessa pelien ja laitteiden parissa. Kolmituntisessa tapahtumassa tarjottiin myös herkullisia grillimakkaroita.

– Halusimme vain tulla ihmisten keskelle ja osoittaa heille ystävyyttä ja rakkautta, mutta nyt emme saarnanneet tai järjestäneet minkäänlaista perinteistä ulkoilmakokousta. Toki seurakuntamme nuoret lauloivat muutamia reippaita laulujaan, kertoo pastori Mikko Jokisaari.

Alueen postilaatikoihin oli jaettu noin 2 000 tapahtumakutsua. Jokisaaren mukaan seurakunta yllättyi myönteisesti, kun tapahtuma tavoitti noin 200 eri-ikäistä.

– Monet kyselivät, missä näin ystävällinen seurakunta kokoontuu ja voiko sinne tulla ”ihan tällainen tavallinen ihminen” tutustumaan toimintaan.


Juhani Happonen

Mielipide
17/2016

MielipideOlipa Tuomas Havukaisen artikkelissa armollinen näkökohta syntien tunnustamiseen (RV 15). Parannuksen teosta puhuttaessa pipo vedetään usein kovin tiukasti päähän. Tosin katumuspenkilläkin on oma teht...
MielipidePidän itseäni täysin raittiina, vaikka kerran kuussa nautinkin ”sormustimellisen” ehtoollisviiniä. En varmaankaan täytä sitten absolutistin kriteeriä, mutta omasta ”kulttuuritaustastani” katsoen olen...
MielipideRistin Voitossa (RV 15) haastateltiin pastoreita alkoholinkäytöstä. Pastori Kari Korhosen haastattelu herättää monia kysymyksiä. Alkoholia nauttiva pastori kertoo olevansa absolutisti. Miksi? ...
MielipideMia Kainulainen kiteytti hyvin sen, mitä itsekin ajattelen naisen asemasta seurakuntiemme johtamisen suhteen (RV 15). Olen ollut viitisenkymmentä vuotta helluntaiseurakunnan kuvioissa ja Kainulaisen t...
MielipideNaisen asemasta seurakunnassa on virinnyt keskustelu. Siinä on annettu ymmärtää, että naisten armoitukset eivät pääse seurakunnissa toteutumaan.

Jos me luotamme siihen, että Raamattu on Jumalan...
MielipideRistin Voitossa on ollut keskustelua naisen asemasta helluntaiseurakunnassa. Erityisesti on keskusteltu siitä, voiko nainen toimia paimentehtävässä. Haluan ymmärtää kirjoittajien vilpittömyyttä, mutta...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan