Tapahtumat täyttävät taas kesän

Samuel Ljungblad vauhdittaa DeiFestivalia. Ruotsalaislaulajalla on Suomessa paljon kuulijoita. (Radio Dei)
Samuel Ljungblad vauhdittaa DeiFestivalia. Ruotsalaislaulajalla on Suomessa paljon kuulijoita. (Radio Dei)

Anssi Tiittanen 

Hiljaisista vuosista sisuuntuneet tapahtumajärjestäjät ovat aktivoitumassa tänä kesänä. 

Kristillisiä tapahtumia ovat esimerkiksi Seinäjoen Ideaparkissa 18. kesäkuuta järjestettävä DeiFestival, jossa esiintyy muun muassa ruotsalaistähti Samuel Ljungblad

– Radio Dein juhlavuotta haluttiin juhlia tärkeiden yhteistyökumppanien, artistien, kanssa ja koronan jälkeen antaa Dein kuuntelijoille mahdollisuus nauttia jälleen livenä upeista esityksistä, Radio Dein päätoimittaja Kirsi Rostamo sanoo. 

Jyväskylä Gospel Festivaleilla heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna esiintyvät muun muassa Jippu, Tommi Kalenius ja Kristiina Brask. 

”Tapahtuma on uusi ja uljas kokonaisuus Suomen kesäfestareiden kirjossa”, festivaalien tiedote kuvailee. 

Seinäjoella Summerfest-tapahtumaa vietetään heinäkuun lopun sijaan tänä vuonna kesä-heinäkuun vaihteen viikonloppuna. Mukana tapahtumassa Helluntaikirkolla ovat Sebastian Stakset, Ryan Adams, Mika Halkola, Kimmo Pollari, Lars Edberg, Elsa Karmitsa sekä Pekka Simojoki & EtCetera. 

Muita kesän tapahtumia ovat muun muassa Vapaakirkon kesäjuhlat Tampereella 1.–3.7., New Wine -tapahtuma 13.–17.7. Himoksella sekä KesäSpirit Lempäälän Ideaparkissa 5.–7. elokuuta.

 




23/2022

Uutiset
Helsingin Saalem-seurakunnan seurakuntaneuvosto on sunnuntai-iltana 5. kesäkuuta ehdottanut seurakunnalle, että seuraavaksi seurakunnanjohtajaksi valitaan S...
PuheenaiheAnssi Tiittanen
Kun puhutaan seurakunnan kasvusta maailmanlaajuisesti, katseet kohdistuvat eteläiselle pallonpuoliskolle.
Jos ihmisestä tulee Jeesuksen seuraaja 2020-luvulla, hän edu...
OpetusAnniina Jakonen
Vuorisaarnassaan Jeesus kehottaa omiaan kokoamaan aarteita taivaaseen.1 Raamattu muistuttaa myös sen arvioinnista, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaist...
Laulaja Mikko Kuustosen keväiset ulostulot ovat sanoittaneet tuhansien satutettujen tuntoja halki kristillisen kentän. Laulajan elämäkerrassaan ja medioissa kertomat kokemukset ovat olleet kuumott...
ArviotBenjamin E. Zeller: Heaven’s Gate – America’s Ufo Religion. New York University Press 2014. Nid. 287 sivua.

Kirjassaan Heaven’s Gate – America’s Ufo Religion yhdysvaltalainen us...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
UutisetRisto Huvila
Unkari sai tänä keväänä uuden presidentin, kun entinen perheministeri, 44-vuotias kolmen lapsen äiti Katalin Novák asetettiin kymmenmiljoonaisen kansakunnan korkeimpaan virkaan...
UutisetAvainmedia, RV
Kristillisen median käyttö vahvistuu Thaimaassa. Työtä kirittävät Avainmedia ja muun muassa Fidan tuella vuosia sitten Bangkokissa alkanut, opiskelijoita tavoittava Entrance Co...
UutisetAnssi Tiittanen
Hiljaisista vuosista sisuuntuneet tapahtumajärjestäjät ovat aktivoitumassa tänä kesänä.
Kristillisiä tapahtumia ovat esimerkiksi Seinäjoen Ideaparkissa 18. kesäkuuta...
Kahden viikon päästä alkavan Juhannuskonferenssin teemaksi on valittu tuttu Raamatun käsky ”Rakasta lähimmäistäsi”. Rakkauden käsky on Raamatussa niin keskeinen, että sekä Jeesus että Paavali opet...
PuheenaiheElina Rautio
Eräällä paikkakunnalla oli romaniperhe, joka oli ajautunut syrjäytymis- ja päihdekierteeseen. Perheen isä pakoili vankilatuomiota, äidillä oli elämänhallinnan ongelmia.
...
PikavisiittiHeli Markkunen
Yksi parhaita lukukokemuksiani on Valtter Luodon kirja Merta päin, jonka luin jo nuorena. Jumala uudisti lähetyskutsuni lukiessani tätä kirjaa. Minua kosketti se, kuinka nuoret...
NäkökulmaHelluntailiikkeen kasvun aikaan suuri osa siitä selittyi ahkeralla evankelioinnilla ja uusien seurakuntien perustamisella. Ollessani lapsi pienillä maaseutupaikoilla toiminut seurakuntamme istutti...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan