Slaavilaiset helluntaijohtajat tapasivat Ukrainassa

Yli 2 000 slaavilaista helluntaivaikuttajaa yli 30 maasta kokoontui konferenssiin Ukrainan Lviviin lokakuun alkupuolella. Konferenssin järjesti eri maiden slaavilaisia helluntaiyhteisöjä kokoava IACEF-verkosto, ja sen teemana oli ”Helluntai – vastaus nykypäivän haasteisiin”.

Itä-Euroopan lisäksi paikalla oli edustajia muun muassa Yhdysvaltojen, Kanadan, Englannin ja Saksan suurista venäjänkielisistä seurakunnista.

Opetuksesta vastanneet pastorit korostivat Pyhän Hengen työtä ja armolahjojen tärkeyttä. Tapahtuman puhujiin lukeutui muun muassa Venäjän Helluntaikirkon johtava piispa Eduard Grabovenko.

Lisäksi konferenssissa pyrittiin ja myös onnistuttiin luomaan yhteyttä eri puolilla maailmaa tehtävään slaavilaiseen helluntaityöhön. Etenkin ukrainalaisten ja venäläisten helluntaijohtajien välit ovat olleet jännitteiset Itä-Ukrainan ja Krimin tapahtumien vuoksi.

Suomesta konferenssiin oli kutsuttu helluntailähetti, Via Baltica Ministry ry:n johtaja Toivo Mäki ja hänen tulkkinsa Harri Junnila. Mäki tekee työtä Baltian maiden juutalaisten saavuttamiseksi evankeliumilla, ja Mäen kokemukset kiinnostivat muita osallistujia.

– Monilla slaavilaisilla helluntaijohtajilla on juutalainen kansa sydämellään, Mäki kertoo.

Muut
44/2016

MuutKävelyhetki syksyisellä hautausmaalla. Tuonpuoleisen tuntu hiljentää ja rauhoittaa. Kuoleman läheisyydessä elämän rakennuspalikat pyrkivät hakeutumaan oikeaan järjestykseensä. Asioiden mittasuhteet te...
MuutSuurperheen poika harjoitteli johtamista jo lehmipaimenena Pohjanmaalla.
MuutMonimuotoisuus ja hajanaisuus leimasivat 1500-luvun kastajaliikettä. Monet liikkeen johtajista olivat vastapuolenkin arvostamia, mutta historiankirjoihin pääsivät pitkään vain ääriesimerkit.
MuutSyyskuussa solmitun Kolumbian rauhansopimuksen taustalla on Farc-sissien keskuudessa levinnyt kristillinen herätys, Uusi Tie -uutisoi (43/2016).

Vähemmän tunnettu tosiasia on, että rauhansopimu...
MuutIhmiselämä ei useinkaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Mistä apu kun sairaus ja kuolema tulevat lähelle?
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan