Seurakuntien kirjamyynnit sinnittelevät – kristillinen kirja nähdään yhä tärkeänä

Minni Heinilä 

Korona-aika on lähes halvaannuttanut helluntaiseurakuntien kirjamyynnin, joka oli jo ennestään vähenemään päin. Ristin Voitto teki kyselyn, johon vastasi 11 seurakunnan kirjamyyjää. Kaikkialla myynti oli vähentynyt merkittävästi, mutta vain yhden yhteisön kirjamyynti oli lakkautettu. 

– Myynti väheni hyvin pieneksi, ja tila tarvittiin lasten käyttöön, kyseisestä seurakunnasta sanotaan. 

Pitkät sulut ovat hankaloittaneet myynnin suunnittelua. 

– Tilaisuuksien seuraaminen kotoa on hyvä asia saavutettavuuden kannalta, mutta se vähentää kävijämääriä kirjamyynnissä. Erityisesti sesonkituotteiden, kuten joululehtien, myynnin ennustaminen on vaikeaa, Porin helluntaiseurakunnan kirjamyynnin vastaava Tuure Puurunen sanoo. 

 

Joissakin seurakunnissa sulkuaika sai keksimään luovia ratkaisuja. Esimerkiksi Korsossa kirjamyyjä Hannu Hukkaselta on voinut varata henkilökohtaisen palveluajan seurakunnalla tai tilata kirjoja puhelimitse. Hän on myös toimittanut kirjoja koteihin. 

Seurakuntien avauduttua kirjamyynnin odotetaan vilkastuvan. 

– Ehkä pientä arastelua vielä on, mutta uutuudet vetävät ostoksille, Lahden helluntaiseurakunnasta sanotaan. 

Kontulan Metrokappelissa kirjamyynti on vasta aloitettu vuosien tauon jälkeen. 

– Meillä on kirjakärry, joka on esillä ennen ja jälkeen tilaisuuksien. Se on otettu hyvin vastaan, pastori Tomi Kuosmanen iloitsee. 

 

Kirjamyyjien mukaan eniten kysyntää on elämäkerroilla, hartauskirjoilla ja klassikoilla. Myös opetuskirjallisuutta menee, etenkin tunnettujen nimien, kuten David Pawsonin tai Jukka Norvannon, teoksia. 

– Ihmiset ostavat kirjoja, joita nostan esille saarnoissani. Pastoreilla onkin tärkeä rooli kirjallisuuden esillä pitäjinä, Tomi Kuosmanen toteaa. 

Ostoksilla käyvät useimmiten keski-ikäiset ja vanhempi väki. 

– Silloin tällöin joku nuori ostaa Raamatun, mutta ei juuri muuta, Tuure Puurunen kertoo. 

Kristilliset kirjat nähdään yhä tärkeinä niin evankelioinnin kuin hengellisen kasvun kannalta. 

– Hyvin tehty kirja tarjoaa punnittua opetusta tiiviissä paketissa, eikä sitä voita mikään, Hannu Hukkanen sanoo. 

– Toivon sitkeyttä seurakuntiin. Olisi iso menetys, jos kirjojen ostomahdollisuus seurakunnan kautta häviäisi. Tärkeää on myös pitää oma kustannusliikkeemme elinvoimaisena, eräs kirjamyyjä kiteyttää.

 




40/201

Toiminnan vilkastumisen myötä yrittäjien maksamat lähetyskannatukset ovat jopa nousussa – Inflaation myötä lähetystyö on kallistunut
Opinnäytetyössä tutkittiin, kenen ääni kuuluu kristillisissä lehdissä
Myös Gazassa on pieniä uskovien ryhmiä – mediatyön hedelmää näkyy
Fifteenit täyttyneet nopeasti – Suosituimmat leirit täyttyvät minuuteissa