Seurakunnan äitejä voi tukea pienillä asioilla

Helluntaiherätyksessä perheitä arvostetaan, mutta käytännön keinot huomioida haastavaa pikkulapsiarkea eläviä vanhempia jäävät usein miettimättä, perhepastorina toiminut terapeutti Elli Meklin toteaa. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.
Helluntaiherätyksessä perheitä arvostetaan, mutta käytännön keinot huomioida haastavaa pikkulapsiarkea eläviä vanhempia jäävät usein miettimättä, perhepastorina toiminut terapeutti Elli Meklin toteaa. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.
Myös äidit tarvitsevat seurakunnasta hoitavaa perheyhteyttä. Sellaisen vastakohta on taas farisealainen ilmapiiri. Jostakin syystä ylimielinen suhtautuminen on yleistä yhteiskunnassamme juuri äitiyteen liittyvissä kysymyksissä, eikä seurakuntakaan valitettavasti ole sellaisesta vapaa vyöhyke.

Minni Heinilällä on neljän ja puolen kuukauden kokemus äitiydestä. Hän on kokenut, että seurakunnalla on mahtava mahdollisuus olla äitejä tukeva yhteisö.

– Monilla tuoreilla vanhemmilla on – aiemmista sukupolvista poiketen – erittäin ohut tukiverkosto ympärillään. Toisaalta avun vastaanottaminen, puhumattakaan sen pyytämisestä, ei usein ole helppoa. Olisi tervetullutta, että muut seurakuntalaiset tarjoaisivat apua perheellisille.

Heinilä luettelee tukemisen muotoja: valmiin ruoan vieminen vauvaperheeseen, lapsenhoito, kuulumisten kysyminen, lapsen syliin ottaminen, että äiti saa haettua itselleen kahvikupillisen. Kaikkein tärkeimmäksi hän nostaa kuitenkin seurakuntalaisten asenteen – empatian, myötätunnon ja ymmärrykseen pyrkimisen. Niin myönteinen kuin kielteinen asenne välittyvät eleissä, sanoissa ja käyttäytymisessä, ja äidit ovat usein herkkiä poimimaan erityisesti kielteiset viestit.

– Pahinta on, jos esimerkiksi vauvan itkun perusteella äiti leimataan huonoksi kasvattajaksi. Vauvat itkevät – toiset enemmän, toiset vähemmän. Kauhistelun ja neuvomisen sijaan hedelmällisempi ajattelutapa on ”kysynpä tuolta äidiltä, voisinko olla avuksi”.

– Erityisen traagista on, jos äidit paheksuvat toisiaan, Heinilä pohtii.

Tervetuloa, lapset!

Perheterapeutti Elli Meklin allekirjoittaa Heinilän huomiot. Hänen mukaansa seurakunnan ilmapiiri on kaiken a ja o.

– Rakkaudellista ilmapiiriä äitejä ja lapsia kohtaan pitäisi lisätä. Perhearvot ovat seurakunnan ydintä, ja olisi hienoa, jos tämä näkyisi läpi kaiken sen, mitä tehdään ja opetetaan, Meklin sanoo.

– Äidit usein kärsivät siitä kauheasti, jos oma pieni lapsi ääntelee penkissä. On valmiiksi olo, että täälläkin pitäisi osata olla. Seurakunnassa tulisi useammin sanoa, että tervetuloa pikkulapsetkin jumalanpalvelukseen.

Vaippaikäisen kanssa kirkkoon tuleminen vaatii päättäväisyyttä perheeltä. Valitettavasti kuitenkin muu seurakunta arvostaa joskus hiljaisuutta enemmän kuin perheiden yritteliäisyyttä tulla paikalle.

– Se ilmiöhän on ollut jo pitkään, että pienten lasten vanhemmat loistavat poissaolollaan seurakunnasta. Se, että he puuttuvat, ei ainoastaan jumalanpalveluksesta vaan muutenkin, kertoo, että jokin ei ihan toimi, Elli Meklin uskoo.

– Äidit ovat aika herkkiä palautteelle. Kun tulee kolmen kiljuvan lapsen kanssa, yrittää pidellä heitä ja joku kurtistaa kulmiaan, äiti ajattelee, että enpä tule ihan heti uudelleen.

Näin voidaan syrjäyttää kokonainen nuorten aikuisten ikäryhmä, joka voisi rikastuttaa seurakuntaa läsnäolollaan ja taidoillaan.

Seurakuntaa arvostetaan

Aiemmin helluntaiseurakunnan perhetyöntekijänä toiminut Meklin tapaa yhä paljon uskovia äitejä sekä terapeuttina että puhuessaan erilaisissa tapahtumissa.

– Saan aika paljon viestiä, että saarnoista ei juurikaan saa tukea perhe-elämään ja äitiyteen, kuten siihen, miten elää elämää lasten kanssa, Meklin kertoo.

– Äidit kokevat usein, että se, mitä seurakunnassa puhutaan, on irrallaan heidän arjestaan.

Hänen mukaansa tuen saamisen määrä ja laatu on pitkälti seurakuntakohtaista. Kuitenkin  yleisesti Meklin on havainnut, että useimmat äidit arvostavat seurakuntaa ja haluaisivat sen olevan osa perheen arkea.

– Ihmiset pitävät seurakuntaa tärkeänä ja haluaisivat kasvattaa lapsensa sen läheisyydessä. Seurakuntaan päin myös käännytään, kun odotetaan tukea. Onneksi on olemassa muitakin tahoja, jotka tukevat äitiyttä, mutta uskon, että seurakunnan rooli tässä voisi olla vahvempi.

Ihanan asian toinen puoli

Joskus äitien seurakuntasuhdetta kalvaa se, että muut näyttävät hyvin pärjääviltä ja jaksavat palvella enemmän, kun itse on vain väsynyt. Minni Heinilä huomauttaa, että ihmisillä on erilaiset voimavarannot jo synnynnäisesti, ja jokainen käy myös läpi prosesseja, jotka eivät ehkä näy ulospäin mutta syövät silti energiaa.

– Täytyy olla vapaus oman tilanteen mukaan osallistua seurakunnan toimintaan – ilman kirjoittamattomiakaan paineita. Ihmisellä voi olla asiat todella hyvin mutta niihin voi silti liittyä myös haastavia ja kipeitä tuntemuksia. Äitiys on juuri tällainen elämäntilanne, yhtä aikaa ihana ja vaikea, Heinilä tietää.

Elli Meklinin mielestä helluntaiseurakunnissa on perheitä koskevaa perusarvostusta. Käytännön tuen tuntua voisi lisätä paitsi jokainen huomaavaisuudellaan myös sallimalla yleisen avoimuuden ja rehellisyyden seurakunnassa. Tähän liittyy niin erilaisten kulissien ylläpitämisen paine, joka koskee muitakin kuin pikkulapsiperheitä, kuin lupa epäonnistua, hämmentyä tai väsyä.

– Paholainen pyrkii siihen, että eläisimme seurakunnissakin erillään toisiamme kyräillen. Sehän haluaa, ettei uskovien yhteys toteutuisi ja keskinäinen rakkaus kasvaisi, Minni Heinilä sanoo.

– Voimme vastustaa sitä vaalimalla seurakunnan hyvää ilmapiiriä avoimuuden ja asioiden näkyväksi tekemisen kautta.


Ruut Ahonen, Anna Lehtinen


40/201

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja