Selkeä ja innostava näky on kutsunut monia mukaan – Savossa yhteiskristillistä torityötä

Kojun purkua. Ihmisten kohtaamiseen ei tarvita massiivisia rakenteita. Vapaaehtoisten kylteissä lukee: Keskustellaanko? (Pasi Marttinen)
Kojun purkua. Ihmisten kohtaamiseen ei tarvita massiivisia rakenteita. Vapaaehtoisten kylteissä lukee: Keskustellaanko? (Pasi Marttinen)

Korona-aika sai kristityt rukoilemaan Kuopiossa, ja talven aikana syttyi ajatus torityöstä eri seurakunnissa. Aloite yhteiseen torityöhön tuli Kansan Raamattuseurasta, jossa Topi Viitasalo ehdotti, että mukaan kysyttäisiin myös Pelastusarmeijaa. Kävi ilmi, että Pelastusarmeija ja myös Metodistikirkko olivat saaneet saman ajatuksen.

Seurakunnat kasasivat työryhmän pohtimaan asiaa. Alkuun mukana oli edellä mainittujen kristillisten yhteisöjen lisäksi Siilinjärven vapaaseurakunta, ja hyvin varhaisessa vaiheessa yhteistyöhön kutsuttiin myös muita seurakuntia, kuten Kuopion helluntaiseurakunta ja Kuopion Koti-seurakunta.

Seurakunnat ottivat uuden työnäyn ilolla vastaan. Näkyä pidettiin seurakunnissa selkeänä ja innostavana. Talven ja kevään aikana työtä suunniteltiin ja järjesteltiin.

 

Seurakuntien yhteisen torityön nimeksi tuli Savon Torilähetys.

Yhteiskristilliseen työhön tarvittiin myös yhteiset pelisäännöt, ja niiden pohjalta syntyi torityön koulutus.

Jokainen torityöhön osallistuva käy päivän mittaisen koulutuksen, jossa käsitellään yhdessä hyväksi havaitut säännöt, rukoilemista toisten puolesta, ihmisten kohtaamista sekä turvallisuus- ja eettisiä ohjeita. Tähän mennessä koulutuksia on järjestetty kaksi, ja osanotto on ollut runsasta.

Koulutuksia järjestetään lisää, kun uusia vapaaehtoisia ilmoittautuu mukaan.

 

Toivon toripöytä on kristittyjen yhteinen hanke. (Pasi Marttinen)
Toivon toripöytä on kristittyjen yhteinen hanke. (Pasi Marttinen)
Kuopion torille kristityt lähtivät toukokuun loppupuolella. Työtä on tarkoitus jatkaa Kuopion torilla joka keskiviikko koko kesän ajan sekä Siilinjärven torilla torstaisin.

Toreilla kohdataan ihmisiä arjen keskellä, keskustellaan ja rukoillaan ihmisten puolesta. Savossa ihmiset ovat ottaneet torityön hyvin vastaan. Kohtaamiset ovat olleet rohkaisevia, ja moni on halunnut rukousta puolestaan.

Torikohtaamisten lisäksi Savon Torilähetys järjestää noin kerran kuussa iltatilaisuuden Kuopion Pelastusarmeijalla. Ensimmäinen iltatilaisuus kokosi vähän yli 50 osallistujaa.

 

Pasi Marttinen




40/201

Tutkimus: Kutsumustyössä myös haittoja
Traumatietoisuutta lasten kohtaamiseen – ViaDia ry panostaa huostaanotettuihin, adoptoituihin ja kotimaastaan paenneisiin lapsiin
Tapaamisia vuosikymmenien jälkeen – Nuorisokuoro on jättänyt monelle lähtemättömän myönteisen jäljen