RV:n uutisvuosi 2021: Toiveikkudesta takaisin pettymykseen – "Korona hellitti vain hetkeksi"

Moni seurakunta teki pandemian aikana digiloikan nettilähetysten maailmaan, mutta rajoitusten hellittäessä salit eivät ole täyttyneet enää entiseen malliin. Eerik Saarikalle juonsi kokousta viime tammikuussa Hyvinkään helluntaiseurakunnassa. Lavalla myös Joni Lappalainen ja Jori Asikainen. (Anssi Tiittanen)
Moni seurakunta teki pandemian aikana digiloikan nettilähetysten maailmaan, mutta rajoitusten hellittäessä salit eivät ole täyttyneet enää entiseen malliin. Eerik Saarikalle juonsi kokousta viime tammikuussa Hyvinkään helluntaiseurakunnassa. Lavalla myös Joni Lappalainen ja Jori Asikainen. (Anssi Tiittanen)
Vuoden 2021 uutisointi käynnistyi valoisana. Koronarokotukset maailmalla ja Suomessa olivat alkamassa talven kuluessa, ja pandemian uskottiin olevan taittumassa. 

Suunnitelma laajasta rokotusohjelmasta sai aikaan jonkin verran levottomuutta kristillisellä kentällä, ja alkuvuonna Ristin Voitossa painottuivat rauhoittelevat näkemykset. 

– Mitään todisteita mikrosirun lisäämisestä rokotteisiin ei ole esitetty. Itse asiassa jokainen kännykän käyttäjä kantaa mikrosirua mukanaan jo nyt, Petri Mäkilä kirjoitti (RV 3/2021). 

Kevättä kohti katsottiin toiveikkaina. Lehdessä kirjoitettiin rakkaudesta ja avioliittojen tukemisesta. 

– Hyvää kommunikaatiota ei ole vaikea opettaa. Sen pitäisi olla osa seurakuntien opetusta, terapeutti Elli Meklin haastoi seurakuntia (RV 6/2021).

 

 

      "Elämä oli vähän väliaikaisen tuntuista."

 

 

Maahanmuuttajatyö on muuttunut ajan saatossa vuoden 2015 muuttoaallon jälkeen. Yhä enemmän puhutaan siitä, miten uudet kristityt kotiutuvat uusille paikkakunnille Suomessa. 

– Saattaen vaihtoon seurakunnasta toiseen pitäisi panostaa vielä enemmän ja esitellä uusi seurakunta muuttajalle kädestä pitäen, Helluntaikirkon monikulttuurisuustoimikunnan puheenjohtaja Pirjo Raunio kuvaili uutisessa (RV 2/2021). 

Yksi kevättalven teemoista oli myös korvausteologia. Niilo Närhi käsitteli aihetta kolmessa pitkässä artikkelissa.

 

– Kasvavan seurakunnan johtoon alkoi nousta vaikuttajia, joille kristinuskon juutalaiset juuret eivät olleet tärkeitä. Ajan myötä he kääntyivät vaikeasti voitettavia juutalaisia vastaan ja alkoivat kutsua näitä kristuksentappajiksi, Närhi kuvaili kristillisen kirkon ensimmäisiä vuosisatoja.

 

 

 

Kevään edetessä pandemian laantumisnopeus alkoi huolestuttaa. 

Yhdeksi vaihtoehdoksi jo edellisenä kesänä peruuntuneelle Juhannuskonferenssille esiteltiin yleisö- ja nettitapahtuman yhdistävä hybridikonferenssi. 

– Mikäli koronarajoitukset ovat vielä ensi kesänä voimassa, ehkä noin 3 000 hengen yleisömäärä voisi olla mahdollista hallita rajoitukset ja hygienia huomioiden, tapahtuman toimikunta arvioi. 

Kesän häämöttäessä aikarajat tulivat kuitenkin vastaan. Suomessa voitiin järjestää suurtapahtumia vasta heinä-elokuussa, ja Juhannuskonferenssi peruuntui jälleen. 

Suunnitelluista kesän tapahtumista toteutuivat lopulta vain Seinäjoen Sateet lähetä -tapahtuma sekä Retro-seminaari, joka kokosi viitisensataa osallistujaa Keuruulle. Juhannuskonferenssin verkkoversio keräsi edellisvuotta enemmän katsojia, kaikkiaan noin 30 000 silmäparia.

 

 

     "Ihmiset tottuivat olemaan sunnuntaina kotonaan. "

 

Kesällä lehdessä alettiin uumoilla tulevaa syksyä. Rokotekattavuus alkoi nousta ja päättäjät alkoivat lupailla rajoitusten hellittämistä. 

– Osa ihmisistä on silti jo tottunut olemaan sunnuntaisin kotonaan, eikä tule enää kokouksiin niin usein, Kaarinan Kotikirkon puheenjohtaja Toni Toivonen ennakoi elokuussa, kun pastoreilta kysyttiin ajatuksia alkavasta syksystä (RV 34/2021). 

Seurakunnissa innostus nettilähetyksistä oli jo vaihtunut kaipuuseen tavallisen seurakuntaelämän alkamisesta. 

– Yhteys painottuu lähetyksissä pienen porukan kesken, isosta joukosta ei kuulu mitään, eräs kyselyyn vastannut kuvaili. 

Lehden kesäaiheisiin kuului myös Suomessa jonkinlaisessa nosteessa oleva kalvinistinen usko. 

– Uuskalvinismi on osittain vastareaktiota viihteelliselle herätyskristillisyydelle ja hengellisten kokemusten ylikorostamiselle, Suomen Baptistikirkon johtaja Jari Portaankorva analysoi (RV 30-31/2021). 

Kesän Fifteen-leirit olivat hengellisesti antoisia. IK-opiston leireillä 84 leiriläistä kävi kasteella. 

 

 

Syksyllä koronarajoitukset laantuivat ja yhteiskunta alkoi avautua. Lähetystyöntekijät palasivat kohdemaihinsa. 

– Elämä oli vähän väliaikaisen tuntuista. Koko ajan tarkasteltiin, koska päästäisiin palaamaan, Unkarin-lähetit Aarne ja Pirjo-Riitta Törmänen kertoivat pitkäksi venähtäneestä välijaksosta Suomessa (RV 35/2021). 

Myös seurakunnat alkoivat kokoontua viimein täysillä ilman rajoituksia. Salit eivät kuitenkaan ole täyttyneet entiseen malliin juuri missään. 

Kotimaan asioista muun muassa romanien tilanne nousi lehden sivuille. Seurakunnissa esiintyy jonkin verran eksotisointia ja ”positiivista rasismia”.

 

 

 

– Olisi hienoa, jos voisi olla vain ihan tavallinen seurakuntalainen. 

Helluntaiseurakuntien Syyspäivät pidettiin verkottuneina paikallistapahtumina eri puolilla maata syyskuussa.

– Kiitellään, että romanisisaret ovat leiponeet, tai nämä hienot romaniveljet tulevat nyt laulamaan, toiminnanjohtaja Tino Grönfors kuvaili (RV 41/2021).

 

Vuoden päättyessä koronarajoitukset ovat tulleet jälleen voimaan, ja kuten viime vuonna, nytkään osassa seurakunnista ei vietetty vuoden päätapahtumaa, seurakunnan joulujuhlaa. 

Pandemia on myös viimeistään nyt jakanut seurakunnat järjestäytymismuodon mukaan: jumalanpalvelusten kokoontumisrajoitukset koskevat yhdistyspohjaisia seurakuntia mutta eivät Helluntaikirkkoon kuuluvia niin sanottuja yhdyskuntaseurakuntia (RV 50/2021). 

Ainakaan joulukuussa pastorit eivät vielä varauksetta innostuneet koronapassista, vaikka sen avulla voitaisiin välttää rajoituksia. Passin olisi valmis ottamaan käyttöön kolmannes RV:n kyselyyn vastanneista.

 



Lukijalta
40/201

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja
Tutkimus: Kutsumustyössä myös haittoja