Torstai 28. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Armas

Retron suosio yllätti järjestäjät

Monen odottama Retro 70s-80s -tapahtuma toteutetaan terveysturvallisuus edellä.
Monen odottama Retro 70s-80s -tapahtuma toteutetaan terveysturvallisuus edellä.

Retro 70s-80s -tapahtuma on kokoamassa mittavan osallistujajoukon Keuruun IK-opistolle elokuun 7.–8. päivänä. Ilmoittautuneiden määrä on ylittänyt odotukset, ja se on aiheuttanut muutoksia järjestelyihin. 

– Esimerkiksi kanavia on jouduttu siirtämään isompiin tiloihin, kertoo suunnittelutiimiin kuuluva Markku Sandberg.

”Entisten helluntainuorten festivaalilla” on luvassa laulua, konsertteja, muistoja, haastatteluja, kohtaamisia sekä keskusteluja. Teemakanavissa käsitellään retroajan kokemuksia, eskatologiaa, ympäristönsuojelua ja yhteiskunnallista vaikuttamista.

Markku Sandberg on pitkälti vastannut musiikkipuolen organisoinnista. Tehtävässä törmäsi pian runsaudenpulaan.

– Rajaaminen on ollut vähän vaikeaa. Retroajan musiikki on ollut kuitenkin aika monipuolista.

Tuloksena oli monipuolinen kattaus.

– On Exodus-kvartetti, Boanerges, Gospel Power, on solisteja, Sandberg luettelee.

– Oikeastaan lähestulkoon kaikki, joita olen kysynyt, ovat innoissaan tulleet esiintymään. 

Toiveissa on luoda osallistujille merkityksellinen viikonloppu hyvän musiikin, ystävien tapaamisen ja puheiden merkeissä.



UUTISET